SÄHKÖINEN SUKUTUTKIMUS

PC-käyttäjät ry:n toukokuun teemaillan aiheena oli sähköinen sukututkimus eli kuinka tietokonetta voidaan käyttää apuna sukututkimuksessa. Teemaillassa esiteltiin mitä sukututkimus on sekä tutustuttiin eri sukututkimusohjelmistoihin ja tietoverkkojen hyödyntämiseen.

Mitä sukututkimus on?

Sukututkimus eli genealogia on historiatiede, joka etsii ja selvittää samasta kantaisästä (tai äidistä) polveutuvien henkilöiden polveutumisuhteita, sukujen ilmenemis- ja toimintamuotoja, tutkii sukujen henkilöiden elämää ja ympäristöä. Sukututkimuksen lähteinä käytetään perimätietoa ja asiakirjoja. Tärkeimmät lähteet löytyvät arkistoista. Sukututkimus kannattaa aloittaa käymällä sukututkimuskurssi, joita järjestävät mm. työväenopistot. Lisäksi kannattaa jo varhaisessa vaiheessa alkaa keräämään lähiomaisten tietoja, sillä arkistomateriaalit alkavat vasta vuosien 1850-1900 jälkeisistä tiedoista.

Sukututkimusohjelmistot

Tietokone on kätevä apulainen sukututkimuksessa. Sukututkimusohjelmien avulla oman sukututkimuksen tietojen tallentaminen, selailu ja sukupuiden tekeminen helpottuu huomattavasti verrattuna käsin ylläpidettyyn kortistoon. Sukututkimusohjelmia löytyy PC-yhteensopiville tietokoneilla paljon. Suurin osa ohjelmista on englanninkielisiä mutta suomenkielisiäkin löytyy muutama. Sukututkimusohjelmaa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota ohjelman käyttäjäystävällisyyteen sekä siihen, että ohjelma tukee kansallisia erikoismerkkejämme kuten öäå-kirjaimia.

Brother's Keepers

Julkisohjelmista tunnetuin ja ehkäpä parhain on Brother's Keepers -niminen ohjelma, joka on ns. Shareware-tyylinen ohjelma. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelmaa saa levittää ja kokeilla vapaasti. Jos aikoo kokeilun jälkeen jatkaa ohjelman käyttöä, olisi hyvä maksaa ohjelman tekijälle pienimuotoinen korvaus (BK:n rekisteröitymismaksu on noin $45). Ohjelma on DOS/ASCII-pohjainen ja vie levytilaa noin pari megatavua. Ohjelman perusversio on englanninkielinen, mutta siihen on saatavilla suomenkieliset tekstit. Ohjelmaa levi- tetään BBS-postilaatikoissa ja Internetissä (ftp://ftp.funet.fi/pub/msdos/Simtel/genealgy/bk52ad1.zip ja bk52ad2.zip).

GENUS

Kajaanilaisen MediaBase-yhtiön GENUS-sukutukimusohjelmat ovat Windows-pohjaisia. Ohjelmien avulla pystytään sukupuut esittämään graafisesti myös näytöllä. Ohjelmistoja on kahta versiota. GENUS Junior ohjelman avulla voidaan tallettaa tietoja maksimissaan 32 000 henkilöstä per tiedosto. GENUS Senior ohjelma on laajempi. Sen avulla voidaan tallettaa rajaittamaton määrä henkilöitä ja tekstiä. Lisäksi ohjelmassa on multimediaominaisuuksia: tietoihin pystytään yhdistämään kuvia ja ääntä. Senior ohjelma vaatii 2 Mt keskusmuistia ja tilaa 2 Mt kiintolevyllä. Hinnat: GENUS Junior 590 mk GENUS Senior 1490 mk. Genus Senior ohjelmasta löytyy ilmainen demo-versio, johon voi tallettaa max. 100 hlöä, BBS-postilaatikoista ja Internetistä (ftp://ftp.funet.fi/pub/msdos/windows/science/gs206gb.zip).

Sukuohjelmisto 8.0

Teemaillassa oli Sukutietotekniikka ry:stä Reijo Perkiömäki kertomassa Sukutietotekniikkayhdistyksestä ja yhdistyksen julkaisemasta Sukuohjelmisto 8.0:sta. Yhdistys on tietokonetta käyttävien sukututkijoiden valtakunnallinen yhdistys. Yhdistys kehittää sukututkimusohjelmaa, jota myydään jäsenille 400 markan hintaan. Lisäksi yhdistys julkaisee Sukutieto-nimistä uutislehteä ja ylläpitää SukuBBS-sähköpostilaatikkoa. Sukuohjelmisto 8.0 on syksyllä 1994 valmistunut täysin uusi Windows-pohjainen sukututkimusohjelmisto. Ohjelman avulla tutkija voi ylläpitää tietokantaa tutkituista suvuista ja henkilöistä sekä tulostaa erilaisia esi- ja jälkipolvitauluja ja niihin liittyviä hakemistoja. Sukuohjelmisto käyttää Microsoft Access -tietokantaa. Ohjelmisto vaatii keskusmuistia vähintään 8 Mt ja kiintolevytilaa runsaat 2 Mt.

Ineternet-tietoverkko

Internet-tietoverkon kautta on mahdollista päästä tutustumaan alan harrastajiin maailmanlaajuisesti. Internet-verkossa leviävien sähköisten uutisten, USENET NEWS:in, keskusteluryhmissä on mahdollista vaihtaa mielipiteitä vaikkapa australialaisen sukututkijan kanssa. Myös ulkomaille muuttaneen sukulaisen etsinnässä voi saada vinkkejä sen maan sukututkijoilta. Ja samalla tietysti voi auttaa ulkomaalaisia tutkijoita heidän suomalaisten esivanhempien etsinnässä. SFNET-ryhmissä on sukututkimusta varten suomenkielinen keskusteluryhmä, joka on nimeltään: sfnet.harrastus.sukututkimus Kansainvälisiä ryhmiä on ainakin seuraavia: Osa kansainvälisistä uutisryhmistä on ns. moderoituja, joka tarkoittaa sitä, että uutisryhmään lähetettävä viesti on lähetettävä uutisryhmästä vastaavan henkilön kautta.

Internet-tietoverkon tietopalvelinkoneisiin varastoidaan erilaisia ohjelmia, myös sukututkimukseen liittyviä. Tunnetuin suomalainen palvelinkone on nimeltää ftp.funet.fi jossa on useita eri hakemistoja sukututkimusta varten. Sukututkimusohjelmia löytyy mm. hakemistosta /pub/msdos/Simtel/genealgy. Hakemistossa /pub/doc/genealogy on sukututkimukseen liittyvää tekstiaineistoa. Sukututkimukseen erikoistuneiden WWW-sivujen ja muiden lähteiden hyvä viitekokoelma löytyy URL-osoitteesta http://ftp.cac.psu.edu/~saw/genealogy.html

Sähköpostilaatikot

Seuraavat sähköpostilaatikot ovat erikoistuneet sukututkimukseen:

SukuBBS, (90) 625 373, Sukutietotekniikka ry:n ylläpitämä sähköpostilaatikko.

Mathematics Land, ON LOPETTANUT TOIMINTANSA!! , Sukututkimukseen erikoistunut elektroninen postilaatikko. Paljon sukututkimukseen liittyviä ohjelmia.


Huom! Tämä artikkeli on kirjoitettu PC-KÄYTTÄJÄ-lehden numeroon 2/95. Osa tiedoista saattaa olla vanhentuneita.
Heikki Raussi
raussi@pcuf.fi