Lauri Laitinen, Nokia Tutkimuskeskus
Marjatta Ranta, Projektipalvelut Oy
Markku Hämäläinen, Datamar Oy

Kaiken perustana on globaali standardisoitu Internetin kaltainen, läpinäkyvä, pakettipohjainen verkko. Verkko mahdollistaa pääsyn lähes kaikkiin tietojen käsittelylaitteisiin. Vastaavasti lähes kaikista laitteista on pääsy tähän verkkoon paikallisverkosta joko suoraan tai reitittimien kautta. Koko datamaailma on samassa osoiteavaruudessa kuten puhelimen käyttäjät nykyään puhelinverkossa. Yritysten sisäiset intranetit on toteutettu samalla teknologialla. Erilliset piirikytkentäiset televerkot integroituvat myös tähän ympäristöön mm. puhelimen käyttöliittymä.

Toiminta pohjautuu vuorovaikutukseen, jossa tuotetaan informaatiota ja palveluita kontaktipinnan ollessa luonteeltaan yksilöstä yksilöön, - oli sitten kyseessä luonnollinen henkilö tai organisaatio. Interaktiivinen verkko samalla, kun se palvelee käyttäjiään, se myös kerää tietoa käyttäjistään.

Systeemien peruspilarit ovat hajautuksessa. Systeemityö nojaa yleisten tietovarantojen ja prosessiytimien hyödyntämiseen. Sovellukset, joista järjestelmät koostuvat, ovat toimialariippumattomia ja palvelevat tiettyjä käyttäjätöitä riippumatta organisaatioiden perusfunktioista. Globaaliverkko muodostaa teknologisen infrastruktuurin, jossa monet aiemmin itsenäisesti esiintyneet kehitystrendit yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi vahvistaen toisiaan seuraavanlaisesti:

1. Paikalliset sovellukset käyttävät verkkoa keskuskoneenaan, tietovarastona, tietokantaserverinä.
2. Hajautetut sovellukset ovat vapautuneet yksinkertaisesta client/server -mallista. Sovellus jakaantuu useanlaisiin sovelluskomponentteihin. Järjestelmien kokoonpano perustuu erilaisiin verkosta valmiina saataviin palveluihin kuten tietokanta-, luettelo-, nimi-, haku-, appletti-, audiovisuaaliefekti-, laskenta-, lakipalvelimiin.
3. Ladattavat, siirrettävät, liikuteltavat sovellukset mullistavat ohjelmistojen jakelun ja päivityksen.
4. Käyttöliittymien esitystavat ovat standardisoituneet. Uusien standardien leviämistä käyttöön tehostavat ilmaiset selailimet ja muut sellaiset ohjelmat, jotka hoitavat käyttöliittymän operatiivisen osan.
5. Käyttöliittymät perustuvat hypertekstiin, hypermediaan ja lopulta virtuaalitodellisuuteen. Käyttöliittymien tekniikkastandardien kehittyminen seuraa esityslaitteiden kehittymisvauhtia.
6. Valmiiden luokkakirjastojen käyttö on yleistynyt.
7. Olioteknologia on vallitseva ja oliokomponenttien hallintamekanismit ovat kehittyneet.
8. Olioiden generointi hämärtää eron tiedon ja ohjelman välillä. Mutkikas tieto esitetään mieluummin ohjelman kuin datan muodossa.
9. Käyttäjillä on kehittimiä, joilla he osittain tuottavat omia, älykkäitä agentteja verkkoon.
10. Älykkäät hakurobotit toimivat apuvälineinä haettaessa tarvittavia olioita tai olioryppäitä verkosta.
11. Käyttöönotetut oliot osaavat päivittyä automaattisesti, jos niin halutaan.
12. Ohjelmien ja tietojen hankinta- ja käyttökustannukset perustuvat niiden käyttöön.

Millaisia vaikutuksia
voisi ilmetä?

Tällainen visio, - miten se toteutuessaan vaikuttaisi meihin, käsitykseemme omasta työstämme, tapoihimme tehdä työtä. Maailmassa, jossa organisaatiot harmaantuvat, suorastaan "suomettuvat", laskutussuhteeksi anonyymiin yksilöön, kilpailukyvyn mittarin ollessa kyvyssä tuottaa alati muuttuvia, yksilöille sopivia palveluita vastapelurina verkko, - kaiken kokoavana ja nielevänä oliona tarjoten palveluja joka lähtöön.

Atk-busineksen osapuolet todennäköisesti jatkavat nykyistä kehitystä verkkoa hyödyntäviin, verkon palveluita tuottaviin ja teknologiaa kehittäviin osapuoliin. Odotettavissa on, että verkkoa hyödyntävien ja verkkoon palveluita tuottavien osapuolien välillä on nykyistä läheisempi, interaktiivisempi yhteistyö, kun taas teknologian kehittäjät ja verkkoon palveluita tuottavat eriytyvät nykyistä selkeämmin toisistaan.

Ohjelmistojen tuotto perustuu suoraan niiden käyttöön. Tällöin kysynnän ja tarjonnan lailla on välitön vaikutus ohjelmistotyön laatuun ja kannattavuuteen, - palautteen tullessa ohjelmien käyttöaktiivisuuden muodossa suoraan ohjelmien tekijöille.

Kansallinen ohjelmistotuotanto saattaa supistua vain kansallistamisosien tuottamiseen, niiden sovittamiseen vanhaan tietoaineistoon ja niiden ylläpitoon. Globaali verkko voi nostaa pienyritykset ohjelmistokehityksen kärkeen ohjelmistotyön päämäärän ollessa sovellusten integroinnissa ja innovatiivisten applettien laatimisessa.

Raha, julkiset laitokset ja viranomaiset joutuvat luomaan yhteismitallisia, ohi kansallisuusrajojen meneviä arvoja ja säännöksiä. Rahaliikenteen siirtyminen globaaliin verkkoon luo pankeille, luototuslaitoksille ja elektronisen rahan ylläpitäjille uusia tehtäviä.

Muuttuuko
tietohallinnon rooli?

Tietohallinnon roolina on huolehtia teknisestä infrastruktuurista, informaation kerääntymisestä ja jakelukelpoisuudesta. Tietopohjaisesti ajatellen organisaatioilla on erilaisia tietovarantoja: omaan operatiiviseen toimintaan liittyvä tietovaranto, verkossa levitettävä tietovaranto sekä se tietovaranto, jota kerätään verkon käyttäjistä oman tarjonnan kehittämiseen.

Organisaation oma kehitystyö painottuu verkon ja paikallisten systeemien integroimiseen sekä olioperheen komponenttien yhteensopivuuden täydentämiseen. Oliot, joita verkosta hyödynnetään omiin systeemeihin, ovat muun muassa

palveluolioita, joiden käyttö tapahtuu verkossa,

osaolioita, joita upotetaan komponenteiksi omiin sovelluksiin,

valmisolioita, jotka ovat luonteeltaan pakettiohjelmistoja ja joita käytetään omissa laitteissa.

Kaaviotekniikat korostuvat arkkitehtuurien ja toimintamallien suunnittelussa. Protot toimivat kommunikoinnin apuvälineenä käyttäjien ja toteuttajien välillä.

Globaali verkko on mahdollistanut yhtenäiset toimintatavat etätyölle, jota laajasti sovelletaan systeemityössä. Organisaatiorakenteet ovat litistyneet etätiimien myötä.

Tarvitaanko uutta ammattitaitoa?

Entä se osaaminen, jota organisaatiot tarvitsevat tässä teknokraattisessa tulevaisuudessa? Yllättävää ei varmastikaan ole se, että organisaatiot tarvitsevat erityisesti tekniikan osaajia pitääkseen omat valmiutensa kunnossa, tai se, että systeemien infrastruktuurin ylläpito edellyttää oman ammattikuntansa, - systeemihallinnan ollessa avaintekijänä. Sen sijaan muutokset määrittelijöiden ja ns. loppukäyttäjien rooleissa voisivat olla huomattaviakin tietotekniikan perustaitojen sisältyessä kansalaiskasvatukseen ja yleissivistykseen.

Dynaaminen, globaalin verkon hyödyntäminen synnyttää ensinnäkin tarpeen "visionäristeistä", joiden osaaminen perustuu liiketoimintaprosesseihin teknologiatietämyksen ollessa rajallisempaa. Ammattikuntana he ovat lähempänä markkinoijia kuin atk-ammattilaisia. Heille on tärkeämpää hallita taloudelliset realiteetit ja osata visualisoida tavoitteet kuin projektityön taidot.

Toinen tarve syntyy "sovittajista", joilla on kyky sekä tunnistaa että määrittää oliot. Heidän vastuullaan on kokonaisuuksien rakentaminen eri valmistajien tuottamista komponenteista. Neuvottelutaidot ja mallintamisen osaaminen korostuvat heidän työssään. Todennäköisesti verkon tarjoamien palvelujen ja olioiden markkinatilanteen seuranta sisältyy heidän toimenkuvaansa.

Käyttäjät puolestaan, riippumatta siitä, mihin ammattikuntaan he lukeutuvat, ovat todellisia päättäjiä ja valitsijoita, kun kriittisenä menestystekijänä on käytettävyys.

Ohjelmoinnissa korostuu teknologialäheisyys. Ohjelmoijien tulee erityisesti osata olioiden palvelurajapintojen tekniikka. Heidän tulee osata myös erilaisia ohjelmointitekniikoita erityyppisiin käyttöliittymiin ja prosessiytimiin. Älykkäät oliot, joita ohjelmoijat tuottavat, osaavat testata omaa sisäistä eheyttään ja torjua itsenäisesti viruksia. Nämä älykkäät oliot osaavat myös markkinoida itse itseään. Niihin ohjelmoidaan ominaisuuksia, joilla ne tiedottavat: keitä ovat, mitä tekevät ja miten ne saadaan toimimaan.

Ovatko systeemityön riskit hallittavissa?

Merkittävänä tekijänä riskien hallinnassa on huomioitava muutoksen jatkuva läsnäolo, sillä teknologian kehittäjien välinen kilpailu pitää mahdollisuuksien tarjonnassa kasvavan trendin ja toisaalta verkon toimiessa yleisenä kommunikoinnin välineenä organisaatioiden kilpailutekijäksi pakostakin nousee nopeat valmiudet hyväksikäyttää uutta tarjontaa. Systeemien rakentaminen muuttuu komponenteista kokoamiseksi ja tietotekniikan ammattilaisten aikaisempi rooli ratkaisujen tuottajina siirtyy niille, jotka kehittävät liiketoiminnan prosesseja.

Nämä seikat puolestaan vaikuttavat siihen, että yksittäiset toteutushankkeet eivät ole laajoja kokonaisjärjestelmiä vaan sovelluksina tuotettavia palasia kokonaisuudesta.

Riskien hallinnassa problematiikka jakaantuu kahtaalle:

• Arkkitehtuurit ja toiminnalliset perusratkaisut sekä huoli siitä, miten kukin toteutettava palanen istuu kaavailtuun arkkitehtuuriin niin teknisesti kuin toiminnallisestikin, muodostaa liiketoiminnan ja tietohallinnon perusprobleeman.
• Sovellusten toteutusprojekteissa riskien hallinta keskittyy toteutusprosessiin problematiikan liittyessä komponenttien uudelleenkäyttöön, teknologian osaamiseen ja protoiluun perustuvan työtavan hallintaan.

Toiminnalliset arkkitehtuurit, palasteltu toteuttaminen, valmiiden komponenttien hyödyntäminen ja protoilu yhdessä vaikuttavat siihen, että kehittämistyön mallina on spiraalimalliin istutettu RAD. Mallintamisen ja suunnittelun menetelmät ovat luonnollisesti oliosuuntautuneita, koska olio-ajattelu ja olioteknologia ovat vallitsevina piirteinä systeemityössä.

Spiraalimallinen RAD ulottaa vaikutuksensa myös toteutusprojektien projektipäällikköihin. Heidän on kyettävä hallitsemaan ja ohjaamaan samanaikaisesti useampaa kuin yhtä projektia. Tämä vaikuttaa pakostakin siihen, että muodostuu standardimaisia työprosesseja erityyppisille toteutustekniikoille. Standardisoidut työ-

prosessit puolestaan auttavat ja helpottavat kehittäjiä omaksumaan uusia taitoja.

Onko visio uhka vai mahdollisuus?

"Survival of a species is determined by their ability to adapt to a changing environment." (Charles Darwin)

Toteutuuko visio?

Globaalin verkon kohtalo riippunee yhtä paljon tekniikasta kuin ihmisten käyttäytymisestä. Organisaatioiden mahdollisuudet suojautua ei-toivotuilta asioilta, kuten virusten levittämiseltä ja hakkeroinnilta, ovat varmasti ydinkysymyksiä. Tehokkuus, hakemistopolkujen vaivattomuus ja toiminnan luotettavuus ovat myös niitä kynnyksiä, jotka globaalin verkon on ylitettävä. Kun tiedon ja ohjelmien saanti ei tuota ongelmia, nousee pintaan kysymys yksilöiden tietotaidosta, mitä ja miten etsiä.

Tekniikka ei kuitenkaan asettane montakaan ratkaisemattomissa olevaa rajoitusta globaalin verkon toteutumiselle. Esteet löytynevät ennemminkin inhimillisistä tekijöistä. Tiedon valtatietä ja teknologiayhteisöä ei käynnistetä pelkästään tekniikan mahdollisuuksilla tai gurujen puheilla. Näin voisi päätellä ainakin jäsenkyselyn vastausten perusteella, kun uusien asenteiden ja toimintatapojen tavoitteleminen näyttää etenevän hyvin pienin askelin.