alkuunalkuun edellinen sivuedelliselle sivulle seuraava päiväseuraava päivä
 Retkipäiväkirjasta 
  Nämä kertomukset on talletettu vaelluksen aikana. Tarkoituksena oli tallentaa retken tunnelmat mahdollisimman aitoina.
Aina olosuhteet eivät olleet otolliset muistiinpanojen kirjoittamiseen. Pidin pientä käsitieturia (Nokia C9110, "kommunikaattori") helposti saatavilla. Joskus kirjoittelin pitkät pätkät jälkikäteen, joten aikamuodot saattavat heitellä.
Joskus osaan olla kiitettävän epälooginen, eikä minun ilmaisuista saa selvää. Tuskin tämän retkipäiväkirjan tulee poikkeusta: MIKÄLI LÖYDÄT JOTAIN KORJATTAVAA, NIIN LAITA MULLE POSTIA!
 

I PÄIVÄ (su 12.9.1999)

10:40 Helsinki-Vantaa lentoasema.
Aamulla kävin suihkussa, hiukset ovat vieläkin kosteat. Minun minuuttiaikataulu piti hyvin aamulla; yhdeksältä vein viimeiset tavarat alas, puoli kymmeneltä suihkuun. Kymmeneltä olin työhuoneella rinkkaa nostamassa selkään ja samassa soitti Yellow-linekuski, hän oli etuajassa.
Palaa normaali olotila ja verenpaine laskee. Koko aamun olin hermona, kädet tärisee vieläkin vähän. On se vaan kumma, kuinka hermoilen lähdön koittaessa. Tuntuu kuin olisin sitä hermostuneempi, mitä useampi vaellus on takanapäin.
Tälläkertaa olen todella hyvin valmistautunut. Varusteita ole kerännyt kuukauden ajan ja yhtä kauan olen pohtinut varusteluettelon sisältöä.
Aamulla oli vaikeaa jättää hyvästit vaimolle ja maailman suloisimmalle pikkutytölle. Minun käy sääliksi heitä, sillä heidän pitää elää tutussa ympäristössä ilman minua. Minä menen maastoihin, missä en ole tottunut näkemään heitä. Mutta tuskinpa tuo minua auttaa. Jos oikein arvaan, niin lähipäivien yleisin sana on ikävä.
Lähtöselvityksessä rinkka painoi 26.7kg, josta puuttui bensiini (800g), sandaalit (670g) ja kamera+kiikari (2500g). Toisaalta painosta lähtee ensimmäisenä iltana 1000g olutta ja 500g makkaraa. Rinkan lähtöpaino on huomenna on 29.2kg, aika paljon!
Turvatarkastuksessa jouduin luopumaan vielä keskisalosta ja vaellussauvoista, niissä olevien terävien kovametallikärkien vuoksi. No eipä haittaa, nyt ei tarvitse huolehtia niistä matkustamossa, koska ne menivät ruumaan ja tulevat Ivalossa hihnaa pitkin, toivottavasti.

Tarkistin Inarin sään:

Su 11-Ma 11
Kohtalaista lounaistuulta, vaiht.pilvisyyttä. 
Lämpötila päivällä 14 yöllä 4 C
Näillä "eväillä" pitäisi pärjätä. Siemaisen rauhoitusoluen, käyn pissillä, menen koneeseen ja pohdiskelen iltapäivän ohjemaa ja illan reittiä.

11:30 lentokoneessa, matkalla Ivaloon.
Koneessa istun ekassa rivissä. Vieressäni istuu "siilitukkamies". Hän on menossa Lemmenjoelle kultaa kaivamaan yhdessä veljiensä kanssa. Juteltiin kaikenlaista kaivamisesta, retkeilystä ja niihin liittyvistä ideologisista kysymyksistä. Matka (1.5h) meni nopeasti, en ennättänyt karttoja katselemaan. Vai että Tantor; niin sitä nimiteltiin, kun kerroin paljonko rinkkani painaa ...

13:30 Ivalon lentoasema.
Lennon aikana tuhoutui toisen sivutaskun kansivetskari. Kävin tekemässä reklamaation. Sovin Finnairin henkilökunnan kanssa (Mr Patula), että katsotaan tarkemmin poislähtiessä, sillä 1) minulla oli kiire päästä eteenpäin ja 2) se ei haittaa vaellusta mitenkään. En muista oliko sivutaskussa mitään, mikä olisi voinut kadota, aika näyttää.

14:00 Ravintola Safari, jonka nimi kaksi vuotta sitten oli Casa-Mia.
Vaikka nimi on muuttunut, kaikki muu on entisellään. Söin todella maukkaan gorgonzola pannupitsan. Kiva oli istua ja seurata autiota ravintolaa. Minun lisäksi siellä oli yksi vaeltaja valmistautumassa erämaahan lähtöön. Päättelin sen siitä, että hänen rinkka oli siisti ja tavaraa täynnä). Äänikuvia teki kaksi paikallista "ukkoa", jotka juttelivat kullankaivuusta, marjojen hinnoista ja juoruilivat paikallisista. Ravintola vaikutti todella kuolleelta; ihmekös tuo, sunnuntaina iltapäivällä.
Samanlaista oli meno kylän "pääraitilla", eipä näkynyt juuri muita kulkijoita. Kaiken lisäksi katu oli kunnostus/levennys remontissa. Kaupasta löysin valkosipulijauheen, huoltoasemilla ei ollut puhdistettua bensiiniä. Siksi ostin Teboil-TERRAa (98 okt) "peräti" 0.86l, mikä riittänee pitkäksi aikaa (niin luulin!). Kassa katsoi vähän pitkään, kun kerroin "kolmos-mittarista". No piti ihan selittää mistä on kyse, miksi ostin noin vähän bensiiniä ...

15:00 rinkkaa pakkailemassa.
Koska seuraavan linjurin lähtöön oli aikaa reilu tunti, päätin kokeilla onneani liftarina. Aluksi liftasin Rajajoosepin risteyksessä, laihoin tuloksin. Sitten siirryin vanhan ukon opastamana Ivalojoen toiselle puolelle, Koppelon tienhaaraan vartoomaan kyytiä. Juttelin vanhan ukon kanssa niitä ja näitä; hän oli heti tarjoamassa sätkääkin.
Kyytiä ei kuitenkaan tuntunut saavan, kaikki ajoivat ohi. Sitten, yksi hetki aikaisemmin ohitseni ajanut auto tuli takaisin, teki u-käännöksen ja minulle tarjottiin kyytiä. Pääsin nuoren tytön ja pojan mini-maasturin kyytiin (autossa oli tullivapaat kilvet, jäi epäselväksi miksi). Oli todella ystävällistä palata takaisin ja ottaa minut kyytiin, suurkiitos matkan tarjonneille! Matkalla juteltiin retkeilystä, Kessistä, ruskasta jne.

Inarissa jäin kyydistä Ranta-Marin kohdalla. Ravintolasta tilattiin minulle taksi. Pääsin vanhan metsästäjän/metsänhoitajan kyyditsemänä Illestijoelle. Aivan kuten liftikyydin antanut nuoripari, oli tämäkin kuski kovin huolestunut metsähallituksen toimista paikkakunnalla. Vanha herra kertoi kuinka Nurkkavaara (=minun aloituspaikka) oli takavuosina hyvä metsopaikka, mutta ei enää, koska siellä on paikoin hakattu.

17:20 Jäin pois taksin kyydistä.
Ehdin kävellä metsässä 5m ja jaloistani lähti riekko, kymmenen minuuttia myöhemmin lähti neljän riekon parvi. Nurkkavaaran pohjoiskylkeä on harvennettu parikymmentä vuotta sitten, sillä vanhoja kantoja oli siellä täällä. Viimeiset hakkuut ovat tältä kesältä!

18:20 Löysin vaaralta tulevan puron ja etsin leiripaikkaa, mutta en löytänyt kivaa maisemaa. Päätin jatkaa eteenpäin. Sitten kekkasin pikkunyppylän, jolta avautui näköala koilliseen, ja lähellä oli pikku lampare, josta sai talousveden. Päätin leiriytyä pikkasen ennen asettamaani tavoitetta.

18:50 "Olut auki, ihanaa!" Hain veden, ihailin maisemia, poltin pesällisen ja pystytin louteen. Valmistin polttopuut, soitin Minnalle. Yön pimeydessä ihastelin revontulia.


alkuunalkuun edellinen sivuedelliselle sivulle seuraava päiväseuraava päivä