edellinen päiväedellinen päivä alkuunalkuun edelliselle sivulleedelliselle sivulle

XIX PÄIVÄ (Pe 26.9.97)

0615 Herään ja jään tarkkailemaan sään kehittymistä.
0650 Aloitan aamutoimet.
0850 Pääsen liikkeelle suunnitelmien mukaan (normaalisti aamutoimet kestävät suunnilleen 2,5 tuntia), ennätysajassa silti!
0910 Tolosjokilaakso on vain taaksejäänyt muisto, mutta hikinen muisto, sillä jokilaaksosta on melkoinen kiipeäminen. Hälläväliä, pääsen reilun tunnin kuluttua suihkuun!
0950 K-Kuukkeli. Tulin tänne ennätysajassa, sillä tälläkertaa osasin oikaista. Oikoreitti eroaa ihan lopussa, eli juuri ennen pelastuskeskusta, kohdassa jossa näkyy vedenpuhdistamon huoltorakennus. Ensimmäiseksi nautin kupin kahvia ja munkin, yhteensä 10mk. Ei väliä vaikka munkki oli eilinen, hyvää se silti oli. Sitten teen muutaman hankinnan kaupasta, eli kaksi lapinkulta III tölkkiä ja pieni suklaalevy, 21,70. kuva
1015 Saariselän Kylpylä. Ostan pelkän suihkun, joka maksaa tänävuonna vain 10,-. Hanasta vääntämällä saa haluamansa lämpöistä vettä, kylmä pohjoistuuli ei yllätä kesken kuivaamisen - tämä se vasta helppoa elämää on. Huurteisella oluella huuhdon pois enimmät tervasnoet.
1345 Lento Helsinkiin alkaa. Ehdin ikkunapaikalta tarkkailla hetken hammaserämaan tuntureita ennenkuin lennämme pilveen. "Kaikilla noilla tuntureilla olen käynyt!" Jo nyt minun tekee mieli palata takaisin. Ehkäpä ensikerralla on vuorossa 25 vuorokauden mittainen vaellus. Tai ehkäpä vielä pitempi!
edellinen päiväedellinen päivä alkuunalkuun edellinen sivuedelliselle sivulle