edellinen päiväedellinen päivä alkuunalkuun edelliselle sivulleedelliselle sivulle seuraava päiväseuraava päivä

VI PÄIVÄ (La 13.9.97)

0700 PIIP PIIP PIIP PIIP.
0830 Oho, taisin vielä hieman torkahtaa. Aamutoimiin kuuluu aamupalan nauttimisen ja leirin purkamisen lisäksi sissikätkön tekeminen. Laitan kätköön vajaan viikon eväät, sillä tarkoitukseni on palata reilun viikon kuluttua hakemaan täydennys viimeistä viikkoa varten.
1200 Liikkeelle. "Ihan kuin äsken olisi hieman tihuttanut?" Se oli onneksi kuvittelua; sää selkenee nopeasti!
1230 Ruokatauko suolla. Lounaaksi laitan kevätvihanneskeittoa höystettynä herkkusienillä ja aurajuustolla (joka jämähti keiton hauduttamisen aikana ikävästi kattilan pohjaan sitkeäksi kerrokseksi, mutta onneksi hyvän keiton herkullinen aromi ei päässyt turmeltumaan!) Tiskauksen yhteydessä innostun huuhtomaan puron hiekkaa kullankiilto silmissä (loppukesästä minä esiinnyin kultakuumeen asiantuntijana Naantalin paikallisradiossa!). Palkkioksi kattilan huolellisesta huuhtomisesta saan kimpaleen (katin)kultaa.
Sää selkenee ja tuuli kääntyy itään.
1410 Lähden taas kulkemaan kohti pohjoista, tavoitteena Hentun-Matin järvi.
1530 Pysähdyn Pietarlauttasen päälle soittelemaan, sillä lähipäivinä voi olla vaikeuksia saada yhteys tukiasemiin. Sitkeästä yrittämisestä huolimatta en onnistu tavoittamaan Minnaa kotoa. Soittelun sivussa seuraan huolestuneena taivasta. Saderintama näyttäisi lähestyvän ja tavoittaanee minut viimeistään yöllä.
1830 Hentun-Matin järvi, lopultakin. Matkanteko edistyi hitaasti, sillä hyviä mustikkapaikkoja löytyi jatkuvasti. Päätän leiriytyä, kun löydän kuin löydänkin tunturikoivu-alueelta hyvät polttopuut.
1930 Puut tehty, loue pystytetty ja vesi haettu - juuri sopivasti, sillä alkoi satamaan hiljaa. Lähden silti kiipeämään ylös tunturiin soittamaan, sillä pimeän tuloon on vielä reilu tunti.
2015 Tulen takaisin tunturista. Napakka tuuli, vesisade ja kylmä ilma eivät lannista minua, sillä lopultakin tavoitin Minnan. Kyllä oli kiva jutella taas monen päivän tauon jälkeen. Kurjasta säästä huolimatta palaan takaisin leiriin vihellellen. Aloitan ruoan valmistamisen.
2100 Maha on täynnä sikanautaa, jota höystin reilulla voitatti annoksella. On aika sytyttää piippu. Jostain kumman syystä laiskistun niin paljon, etten sytytä nuotiota heti. Ilmeisesti reilun kokoinen ruoka-annos pitää vilun loitolla. Mietiskely onnistuu mainiosti piippu suussa, ei siihen tarvitse nuotiota.
2200 Kuuntelen radiosta uutiset ja säätiedotuksen.
2230 ZZZZ
edellinen päiväedellinen päivä alkuunalkuun edelliselle sivulle seuraava päivä