alkuunalkuun edellinenedelliselle sivulle
Retkeilyvarusteet

- Rinkka tai muu kantolaite
  Syksyyn 1996 saakka pärjäsin Savotta 1200 putkirinkalla. Se on legendaarisen Savotta 906:n "pikkuveli", ts. rinkan alumiinirunko ja pussiosa sopivat vaeltajalle, jonka vaatekoko on M(edium) tai pienempi. Koska reissuni pitenevät jatkuvasti, niin kantolaitteen koko rajoittaa mukaan otettavan ravinnon määrää. Savotta 1200 oli syksyllä 1996 ääriään myöten täynnä, jolloin pystyin olemaan erämaassa ilman täydennystä yhtäjaksoisesti 16 vuorokautta. Jo tuolloin jouduin tinkimään esimerkiksi näkkärin määrästä. Silloin päätin, että seuraavalla kerralla en tingi ravinnon määrästä, joten uuden kantolaitteen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi syksyllä 1997.
  Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin lopulta Löwe Alpine Crossbow 90+15 rosna-rinkkaan. En löytänyt perinteisten (ja hyväksi havaittujen) putkirinkkojen joukosta isompaa kantolaitetta, joten tutustuin hieman epäluuloisena rosnarinkkoihin. Rosna eroaa putkirinkasta siten, että putkirinkassa pussi on ripustettu yleensä alumiinistä tehtyyn kehikkoon, kun rosnassa pussi on itsekantava ja rakennetta on jäykistämässä muutama alumiinivahvike. Putkirinkka on kehitelty pitkään ja ajanmyötä on malli vakiintunut; uusia ratkaisuja ei tule. Tästä hyvänä esimerkkinä on Savotan 906- ja 1200-mallit, jotka ovat pääosiltaan samanlaiset kuin 1970-luvun lopulla!
  Rosnarinkat keksittiin 1980-luvulla. Vasta viimevuosina on rosnien tuotekehitys päässyt kunnolla vauhtiin. Tutustuin ERÄ-lehden testeihin, juttelin käyttäjien ja myyjien kanssa ja kävin monia kertoja tutustumassa rosnarinkoissa käytettyihin rakenteisiin ja toteutuksiin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että rosnarinkka on riittävän valmis korvaamaan putkirinkan. Tämä ei tarkoita sitä että rosna- olisi parempi kuin putkirinkka. Mikäli vaellukseni jäisivät kestoltaan alle kaksi viikkoa, niin valitsisin putkirinkan! Se on kestävyydeltään hyvä, vakaa kannettava ja pakkaaminen on helpoa.

- Makuupussi
  Makuupussin valinta on vaikeaa. Jos esite/myyjä lupaa, että makuupussilla tarkenee mukavasti vielä -XX asteen lämpötilassa, niin lisäämällä lukemaan kymmenen astetta saadaan todellisempi arvon. Tämän perusteella tulisi mieleen hankkia mahdollisimman lämmin makuupussi, mutta se ei välttämättä ole paras ratkaisu. Mikäli makuupussissa tarkeneee -10° pakkasessa, niin mitä ilmeisimmin siinä ei pysty nukkumaan +20° lämpötilassa, tai vaikkapa sisällä mökissä (niissä sisälämpötila on yleensä +40°!).
  Makuupussit voidaan jakaa täytteen perusteella kahteen erilaiseen luokkaan: untuva- ja kuitupusseihin. Untuvapussit ovat perinteisesti hyväksi havaittuja, mutta nykyaikaiset kuitupussit ovat lämmöneristyskyvyltään samaa luokkaa.
  Lisäksi makuupussit voidaan jakaa useampaan luokkaan rakenteen mukaan. Halvimmat ns. kesäpussit ovat läpitikattuja, paremmissa pusseissa käytetään erilaisia lokeroratkaisuja.
  Minun Ajungilak Tyin 200 on ns. kolmen vuodenajan pussi (syksy-talvi-kevät). Sille luvataan käyttöolosuhteiksi väli +10°C ja -20°C (-30°C extreme), mutta ainakin syyskuun kosteat -10°C yöt louteessa saivat minun tuntemaan vilua (en kuitenkaan ole herännyt suoranaiseen palelemiseen).
  Hyvä esimerkki Ajungilakin huolellisesta suunnittelusta on makuupussinkaulus. Sitä kiristämällä tai löysäämällä pystyy tehokkaasti säätelemään lämpötilaa pussin sisällä. Yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen pussiin. Se kestää kovaa käsittelyä, ei kostu pitemmänkään reissun aikana (kunhan sen tuulettaa/kuivattaa aamulla) ja on lämmin. Ainoa huono puoli on pussin iso koko pakattuna, mutta kyllähän rinkan ulkopuolella riittää tilaa ...

- Makuualusta
  Aion pärjätä tänäkin syksynä "wanhalla" Karrimat-makuualustalla. Se on minun retkeilyvälineistä vanhin, mutta yhä täysin käyttökelpoinen. Alustan ostin suunnilleen 20 vuotta sitten, partioretkiä varten. Makuualusta on kokenut kovia: Sen alkuperäinen väri oli keltainen - nyt keltaharmaa; siinä on paljon kipinänpolttamia reikiä ja alustan toinen pää on muotoilultaan erikoinen, kun se pääsi yhdellä laavuretkellä hieman sulamaan!
  Toinen vaihtoehto voisi olla ns. ilmatäytteinen makuualusta. En ole hankkinut vielä sellaista, koska semmoinen painaa paljon ja on kallis. Ne jotka ovat hankkineet ilmatäytteisen alustan eivät kuulema vaihda takaisin umpisolumakuualustaan.
  Umpisolumakuualustoja on kahdenlaisia: hyviä ja huonoja. Huonot repeävät helposti, suorastaan imevät vettä, eivätkä eristä kylmyyttä. Miten kaupassa sitten erottaa em. makuualustat toisistaan? Helposti, katsomalla hintalappua: huono umpisolumakuualusta maksaa muutaman kympin, hyvä 200-300mk. Sijoitus hyvään alustaan on hintansa väärti, sillä huono makuualusta pilaa koko retken, kun ei saa nukuttua kunnolla!

- Loue majoitteena
  Yleisin majoite Lapin selkosilla on teltta. Minäkin kannoin taannoin telttaa, mutta viimevuosina olen majoittunut louteeseen. Louteen hyviä puolia ovat mm. sen keveys (450g), eikä majoite estä maisemien/revontulien/iltanuotion katselua. Huonona puolena on rajoitettu majoituskapasiteetti ja hyönteisten rajoittamaton sisäänpääsy. Minua nuo eivät kosketa, sillä loue on tilava yhdelle henkilölle, syyskuussa Lapissa ei juurikaan ole hyttysiä. Loue on ainoa oikea ratkaisu minun käyttöön, enkä voi kuvitella vaihtavani majoitetta joksikin toiseksi.
  Kun majoitteenani on loue, niin kuljetan mukanani vanhaa teleskoopionkea, joka toimii keskisalkona. Toki salon voisi ottaa metsästä, mutta sopivan puun löytäminen vie oman aikansa. Kaikkein nopeimmin leirin pystytys käy siten, että on oma salko mukana. Salko ei paina paljoa ja leirin voi pystyttää vaikka puuttoman tunturin päälle (loue on hieman arka tunturissa pyörivälle tuulelle, mutta ainahan niitä tyyniäkin iltoja sattuu!)

Ruokailu

- Trangia tai keitin yleensä
  Minun valinta keittimeksi on Trangia/sprii. Sen toiminta vaativissakin olosuhteissa on taattua. Tavallisesti minulla on ollut mukana kaksi kattilaa, paistinpannu ja kahvipannu, joista kahvipannun voisin jättää tarpeettomana pois.
  Käytettävän polttoaineen valinta voi aiheuttaa ongelmia, sillä valittavissa on kolme vaihtoehtoa: sprii, muut nestemäiset polttoaineet ja kaasu.
  Sprii on polttoaineena kaikkein yleisin. Huonot puolet: polttoaineen joutuminen ruokatarvikkeisiin pilaa koko erän, huono paino/teho suhde ja hidas toiminen kylmällä säällä (, astioiden nokeentuminen).Hyvät puolet: erillistä poltinta ei tarvitse ostaa, polttoainetta saa yleisesti (Suomessa), polttoaineen menekkiä on helppo seuranta ja itse poltin on erittäin varmatoiminen.
  Näillä näkymin otan mukaan ns. talvipolttimen (sprii ja 2L Marinolia).
  Muiden nestämäisten polttoaineiden (bensiini, valopetroli jne.)käyttämiseen tarvitsee toisenlaisen polttimen. Mielestäni paras vaihtoehto on Optimuksen Explorer 11, jonka voi suoraan asentaa Trangian spriipolttimen paikalle. Huonot puolet: hankalahko käyttö (vaatii esilämmityksen, joka ei ole turvallinen operaatio sisätiloissa), poltin on kallis, tehonsäätö puuttuu. Hyvät puolet: vähäinen polttoaineen kulutus ja hyvä teho.
  Kaasu on kolmas vaihtoehtoinen polttoaine Trangiaan. ERÄ lehti (nro 5/97) vertaili kaasupolttimoita, jossa Trangia pärjäsi ihan hyvin. Trangiaan saa sekä Trangian oman että Primuksen valmistaman kaasupolttimen. Polttoaineen riittävyydestä: 325g kaasua vastaa 1L spriitä (ERÄn 5/97 mukaan 500g kaasua vastaa 1L spriitä). Huonot puolet: jäljellä olevan polttoaineen määrän arvioiminen erittäin vaikeaa, mahdollisesti rikkinäistä säiliön venttiiliä ei voi korjata, arka kylmyydelle. Hyvät puolet: helppo tehonsäätö, nopea, hyvä polttoainetalous.

- Muut ruokailuvälineet (Kuksa, lusikat, puukko, vispilä, karhunkieli, tiskiharja)
  -Juominen hoituu hyvästä kuksasta.
-Iso lusikka ruoan lapioimiseksi ;-), pieni lusikka teen ja sokerin hämmentämiseen.
-Puukko saa olla mallia leuku, jolloin pärjää ilman kirvestä.
-Karhunkieli ja tiskiharja tekevät puhdasta likaisista astioista.
-Vispilä on painoonsa nähden erittäin hyödyllinen, paitsi jos tykkää sattumista!
-Ruokalautanen on minulle tarpeeton, sillä syön ruokani suoraan kattilasta. Mikäli vaeltaa ryhmässä, kannattaa riitojen välttämiseksi mukaan ottaa oma lautanen.
-Haarukka ja veitsi ovat mielestäni täysin tarpeettomat.

- Ruoka-aineiden määrät (yksinvaellus/19vrk)
 Ruokamäärien arvioinnista. Minulla on illallisia tarkasti laskettu määrä, eli yksi pääateria/vuorokausi. Käytännössä illallisen valmistus jää väliin syystä tai toisesta vaelluksen aikana 1-2 kertaa. Todennäköisin syy siihen etten laita illallista, on tuoreen leivän paistaminen. Tuoretta leipää tulee reilusti, jolloin ei tule laitettua muuta ruokaa. Tästä johtuenloppumatkasta pääsen mässäilemään ylisuuria pata-aineksista laitettuja illallisia. Siksi illallistarpeet eivät ole tähänmennessä loppuneet kesken.
Lounas jää myös joskus väliin, joskus tulee laitettua ylisuuri annos keskellä päivää, joten pussikeittoja minulla on yksi ylimääräinen pussi (eli kaksi annosta.) Lisäksi minulla on mukana useita pusseja nuudeleita, jotka käyvät pikaruoasta/hätävarasta.
   -Puuro: 1kg Elovena puuroa (Pakettiin sisälle suola filmipurkissa.)
-Hillo: kilo?
-Tee: 100pss (2pss/ateria, 3 kertaa päivässä, eli teoriassa2*3*19=114pss).
-Pussikeitot: 1L:n pussikeittoja 9pss (vesi/maitopohjaisia) ja 1 x maitojauhe.
-Nuudeli: 4pkt, vara/lisäravinnoksi
-Näkkileipä: 3 x Ryvita (mahdollisimman monta palaa mukaan)
(lisäksi ainekset 1-2 kivileipään.)
-Pata-ainekset: 6pss ja 700g kuivattua jauhelihaa.
-Sika-nauta: 2tlk ja 4pss perunamuusia.
-Muuta: Kuivattua sipulia ja homejuustoa, mausteita, sulatejuustoa 3x400g, meetwurstia, voimariinia, sokeria reilu 1kg, jälkiruoka-aineksia 4-6 annosta, suklaata,supersalmiakkia.
Makaronia: lisukkeeksi pussikeittoihin.

Vaatetus

- GoreTex-takki ja -housut
  Tuulta ja sateita vastaan käytän ulommaisena kerroksena GoreTex-vaatteita. Minulla on Mountain Equipment Co-Op'n (=MEC) valmistamat MEC Coulloir II takki ja housut. Kyseessä on retkeilykäyttöön tehty kolmikerros asu. Takki ulottuu lantiolla asti, eli suojaa myös ristiselän. Takissa on ns. kainalovetoketjut, jolloin lämmönsäätely (tuulisella säällä) on helppoa, ja irrotettava huppu, joka myös suojaa sateelta. Housut ovat myös kolmikerroksiset, vaikka niissä onkin ohut vuori. Housujen sivuissa on täysipitkät vetoketjut helpottamassa pukeutumista. Housuja käytän kahluuhousuina isojen jokien ylityksissä ja sadesäällä pusikoissa kulkiessani, en juuri muulloin, koska GoreTexistä huolimatta ne ovat aika hiostavat jatkuvassa vaelluskäytössä.
  Takin käsittelen ennen lähtöä kyllästysaineella (Collonil), jotta vedenhylkimiskyky olisi maksimissaan. Mikäli GoreTex vaate tuntuu vuotavan, niin yleensä syynä on ulkokankaan vedenhylkimyskyvyn olemattomuus. Tuolloin takin ulkopintaan syntyy vesikalvo, joka vaimentaa tehokkaasti GoreTex-kalvon toimintaa. Kosteus ei siirry ulkopuolelta sisälle, mutta koska kosteus ei siirry myöskään sisältä ulos, niin tulee tunne että GoreTex-asu vuotaisi.
Korjaaminen on helppoa. Asu pestään ohjeiden mukaan, huuhdotaan huolellisesti ja kuivataan miedossa lämmössä. Tämän jälkeen asu käsitellään pariin kertaan kyllästeellä. Jälkikäteen tehtävä kyllästys ei ikäv kyllä kestä niin hyvin kuin valmistajan teettämä käsittely, mutta eiköhän tuplakäsittely riitä kolmeksi viikoksi.

- Fleece-takki ja -housut
  Lämpimänä kerroksen käytän polartec-200 fleeceä (MEC Argo). Fleece on mielestäni erinomainen retkeilyasu: kevyt, lämmin, hengittävä ja vettähylkivä. Asuni on retkeilykäyttöön suunniteltu, ts housuissa on sivuilla täysipitkät vetoketjut, pusakassa on kainalotuuletus. Näinollen fleecen tuuletusjärjestelmä on yhteensopiva päällysasun kanssa. Kaikken kylmimmillä keleillä puen fleecen päälle GoreTex-asun. Syyskuussa tuommoisia tilanteita ovat ruokailutauot ja leirielämä iltaisin. Toisaalta muistelen parin vuoden takaisen vaelluksen, jolloin otin aurinkoa syyskuun viidentenä!

- Vaellushousut
  "Ottaako mukaan erilliset vaellushoust, kas siinäpä kysymys." XVI-vaelluksella minulla oli mukana Fjällrävenin hyvät puuvillavaellushousut. Käytin niitä vain muutamana päivänä alussa, sen jälkeen pärjäsin Fleece-housuilla. Nuo vaellushousut ovat mukavat pitää, mutta ne painavat aika paljon, siksi en viitsisi ottaa niitä varahousuiksi. Täytynee vielä hakea muita ratkaisuja varahousuongelmaan.

- Hattu, käsineet, kaulaliina
  -Hattu: Leveälierinen huopahattu. Kuumalla/tyynellä säällä kannattaa alle laittaa puuvillaliina päähineeksi imemään hikeä.
-Käsineet: Yhdet kynsikkäät ja yhdet villa/thinsulate sormikkaat. Lisäksi voisin ottaa "näppikset" työkäsineiksi (ei kirves lipsu) ja nahkasormikkaat.
-Kaulaliina: Pari puuvillasta tehtyä kaulaliinaa. Niitä voi käyttää kuumalla säällä estämään hien valumisen silmiin, kylmällä säällä kiedotaan kaulan suojaksi.

- 3x puuvillapaita, 2x ulkoilualusasu, 5x sukkia, 2x verkkopaita
  -Puuvillapaita:Kolme puuvillapaitaa, joista yksi on ns peltipaita.
-Ulkoilualusasu:Polypropeenialusasuja, jotka siirtävät kosteuden/hien pois iholta.
-Sukkia:Päivittäisessä käytössä kaksi paria, vaihtovarana toinen pari; varalle villasukat.
-Verkkopaita:Estää puuvillapaidan kiinniliimautumisen. Toimii samaan tapaan kuin alkoilualuspaita, mutta verkkopaitaa soveltuu paremmin käytettäväksi lämpiminä päivinä.

- Vaellusjalkineet
  On olemassa kahdenlaisia vaellusjalkineita: kumisaappaat ja vaelluskengät. En ota kantaa kumisaappaiden soveltuvuudesta eräretkille. Joidenkin mielestä ne ovat välttämättömät vaelluksella, minusta vaelluskengät ovat paremmat.
  Tällä hetkellä käytän Alfa Walk King GoreTex-vaelluskenkiä. Ne lähtevät toiselle pitkälle vaellukselle erämaahan. Esivalmisteluna olen käsitellyt kengät hengittävyyden ja vedenpitävyyden optimoimiseksi. Ensimmäiseksi puhdistin kengät huolellisesti harjaamalla. Suihkutin ulkopinnalle Collonil-kyllästettä (käytän samaa ainetta takin ja housujen kyllästämiseen).
  Toisessa vaiheessa levitin kengän pinnalle Lunghansin kyllästeen. Nyt pinta on taas täysin vedenpitävä ja hengittävä. Haittapuolena todettakoon Lunghansin kyllästysaineen nopea kuluminen, eli kengät menettävät peitteisessä maastossa vedenhylkimiominaisuudet jo viikossa, mutta "souwot" - otan kyllästeen mukaan ja uudistan käsittelyn tarvittaessa!
  Vaihtopohjalliset ovat hyvät. Normaalisti vaihdan lounastauolla sekä sukat että pohjalliset, mikäli ne ovat vähän kosteat. Kostuneet varusteet kuivavat poutasäällä rinkan ulkopuolella tuulessa. Kannattaa varmistaa, että sekä sukat että pohjalliset eivät pääse tippumaan.
  Jalkineiden kuivatus. Mikäli saappaani ovat päässeet kastumaan sisäpuolelta, niin kuivatan ne lämpökynttilöillä. Otan pohjalliset pois ja kaadan enimmät vedet sisältä. Asetan kengän vaakatasoon ja laitan varovasti kengän sisälle kantapäähän palavan lämpökynttilän. Yön aikana kenkä kuivuu täydellisesti (pimeällä on kiva katsella, kuinka kynttilä lepattaa ja valo heijastuu louteen kattoon kuvassa vaalea täplä oikealla.)

- Säärystimet
  Säärystimet ovat käyttökelpoiset ainostaan ns. vaelluskenkien kanssa. Niillä estetään sekä roskien (neulaset, lehdet yms) pääsy kenkään että kostealla säällä vältetään housujen lahkeiden kastuminen.
Minulle tapahtui XVII-vaelluksella sellainen kömmähdys, etten muistanut säärystimiä vasta kun olin lähdössä lentokentälle ja laitoin kenkiä jalkaan. Ei siinä mikään auttanut, sillä säärystimet eivät olleet tässä vaiheessa nopeasti löydettävissä. Niistä olisi ollut vaelluksella paljonkin iloa, luulisin. No, muistanpa seuraavalla kerralla!

- Leirikengät
  Leiriin päästyäni vaihdan vaelluskengät sandaaleihin. Sandaaleissa on mukavampi tepastella, paitsi että ne ovat kostealla kelillä liukkaat. Vaihtojalkineet ovat tarpeen myös siksi, että varsinaiset vaelluskengät saa laitettua kuivamaan heti leiriin päästyäni.

Muut tarvikkeet

- Kirves?
  Jaa kirves? Lienee täysin tarpeeton tietyissä olosuhteissa (Käsivarsi jne.), mutta minulla sille on ollut käyttöä. Useimmat voivat jättää tämän pois varusteista. Ne jotka ottavat, niin alle kilon painoista kirvestä on turha ottaa mukaan, sillä ne sopivat hammastikkujen valmistukseen. Minä otan mukaan 1,4kg painavan (veisto)kirveen.

- Taskulamppu, lämpökynttilöitä
  Edellisellä vaelluksella minulla oli mukana Trangia Lantern, tuikkukynttilällä toimiva valaisin. Tai "toimiva", värillisestä lasista johtuen valomäärät jäivät niin vaatimattomiksi, etten tänävuonna ota mukaan ns. leirivalaisinta, vaan luotan luonnonvaloon (ja nuotioon), akuutteja tapauksia varten mukana on Maglite Mini valaisin. Sen valoteho on kiitettävä, mutta toimintaa haittaa käsittämätön kontaktihäiriö.
  Lämpökynttilöitä varaan mukaan pussillisen kenkien kuivatusta varten.

- Ensiapu
  Laastareita, sideharsoa, idealsiteitä, polvituki,
Tiikeribalsami, Tristan (nuhalääke), Ceridal (ihovoide), särkylääke, ...

- Hygienia
  Pyyhe, hammasharja ja -tahna, shampoo, saippua, WC-paperi

- Rentoutus
  Piippu ja "huiputus". Varoitus: tupakointi vaarantaa terveytesi ja saattaa aiheuttaa syöpää. Minä otan mukaan Bjärnen piipun, mahdollisesti varapiipun ja riittävästi piipputupakkaa illanistujaisia ja muita pitkiä lepotaukoja varten. Vaelluksen aikana en juurikaan ennätä pitää ns. "tupakkataukoa", sillä piipullinen palaa normaalisti melkein tunnin. Yleensä sytytän piipun vasta iltapalan jälkeen, jolloin samalla voi kirjoittaa päivän tapahtumat retkipäiväkirjaan, kuivattaa kenkiä tai muuten vaan parantaa maailmaa.
  Toinen piriste on ns. huiputus. Kyseessä on nuorista koivunlehdistä ja viinasta valmistettu juoma, jota nautin pienen määrän juhlatilanteissa, esimerkiksi päästyäni korkean tunturin päälle, tai illan päätteeksi leirissä revontulia katsellessani.

- Paluuvaatteet
  Sukat, villasukat, lyhyet alushousut, pitkät/kevyet vaellushousut ja t-paita.
Paluuvaatteet ovat samalla hätävaravaatteet. Koska tavoitteena on taas yöpyä pelkästään louteessa, niin aina sillointällöin joudun tekemään nuotion kuivattamista ja lämmittämistä varten. Vaatteita nuotiolla kuivattaessa tarttuu savunhaju niihin. Kun vaatteet kastuvat sateesta ja hiestä päivän mittaan ja kuivuvat illalla savussa, niin on helppo arvata ettei varsinaiset vaellusvaatteeni tuoksu keto-orvokilta parinkymmenen vuorokauden jälkeen. Voi olla, ettei Finnair sallisi minun matkustaa takaisin etelään vaellusvaatteissa, kun niissä on niin voimakas erämaan haju! Varusteluettelooni EI kuulu pulsaattoripesukonetta, enkä muutenkaan lähde vaellukselle vaatteita pesemään, joten säilytän paluuvaatteet rinkassa, tiiviissä pussissa. Paluuvaatteet vaihdan ylleni vaelluksen päätyttyä, vasta käytyäni suihkussa, juuri ennen paluulentoa.

- Kamera
  Ilmeisesti otan mukaan taas kerran luottokamerani, Minolta 7000i ja siihen sopivat 35-80 ja 75-300 optiikat. Kameraan lataan Fuji diafilmiä, ilmeisesti 400ASA. Filmiä otan mukaan varmaankin noin 100 ruutua, jolloin eräretkestä syntyy yksi lipas diakuvia.

- GSM
  Aion tänäkin vuonna ottaa mukaan kännykkäni. Suuremmalla syyllä kuin edellisillä kerroilla. Aikaisemmin olen soittanut kotiin ja kertonut että olen taas saavuttanut asetetun päämäärän.
Nyt näyttää siltä, että en tiedä etukäteen kuin parin ensimmäisen ja parin viimeisen päivän etapit. Vaikka minulla on jo nyt (28.7.-97) jonkinlainen reittisuunnitelma, niin se tulee muuttumaan useita kertoja ennen vaellusta ja vaelluksen aikana.
  Toisaalta, yksin vaeltaessani kaipaan sillointällöin juttukaveria, tai ainakin haluaisi kuulla muiden puhuvan. GSM-puhelin minulla on mukana tiedottamista varten, ei joutavaa rupattelua varten (näin olen antanut itseni uskoa, vaikka käytäntö vaikuttaa toisenlaiselta!).
  Reitin valinta riippuu ensinnäkin säästä - jos esimerkikisi sataa kaatamalla, niin en suuntaa kulkuani puuttomaan tunturiin. Toiseksi reittivalintani riippuu ruskasta - upein ruska löytyy yleensä eriaikaan metsästä, avotunturista, ja jokilaaksosta. Minä suuntaan kulkuni ruskan mukaan. Kolmas reittivalintaani vaikuttava seikka on fyysinen väsymys. Joskus ei jaksa kulkea päivässä viitäkymmentä kilometriä, jos viisikin kilometriä tekee tiukkaa.
  Akkuja aion ottaa mukaan kolme kappaletta, yhteensä 3,3Ah. Niillä pystyy toimittaa useamman raportin kotijoukoille. Tänä syksynä otan mukaan myäs kummankin operaattorin SIMmit, joten tuleepahan lopultakin selvitettyä, onko operaattoreiden yhteyksissä eroja.

- Radio?
  JOS otan radion mukaan, niin se tulee olemaan mallia "nappi". Tuollainen radio ei paina mitään eikä vie tilaa, kyse on ennemkin periaatteesta. Olisi(ko?) ihan mukavaa kuulla uutisia sillointällöin. Toisaalta, kun kerran lähtee erämaahan etsimään rauhaa, niin miksi pitäisi olla tietoinen muun maailman menosta?

- Muut tarvikkeet
  Tulitikkuja 4-5 rasiaa takkien, housujen ja rinkan taskuihin. Lisäksi yksi vesitiiviisti pakattu rasia, esimerkiksi filmipurkki, hätävaraksi!
  Gammaldags. Filmipurkillinen nahkakengän kyllästysainetta.
  Ohut köysi, pituus vaikkapa 20m. Punainen nailonköysi on kevyttä kestävää, eikä se häviä helposti.
  Ompelutarvikkeet ovat hyvät olemassa pienten repeämien korvaamiseen. Mukaan neula ja vähän ohutta lankaan, karhulankaa varalle reilu pätkä.
  Leathermann monitoimityökalu voi olla varalta mukana.
  Kankaasta tehty vesisanko ei paina eikä vie tilaa, mutta mahdollistaa leirin perustamisen kohtuullisen kävelymatkan päähän vesipaikasta. Korvikkeena voi käyttää kahta muovipussia sisäkkäin (minä käytin vuosikymmenen!)
  Herätyskello, ken sellaista tarvitsee. Minä ainakin, sillä vaelluksella minulla on hyvät unenlahjat!
  Kompassi, kartat ja karttalaukku. Kartoista vaelluskäyttöön parhaiten soveltuvat 1:100 000 topografiset lehdet, jotka kannattaa päällystää muovilla heti ostamisen jälkeen.
  Hyttysmyrkky, jos vaellus tapahtuu räkkäaikana. Räkkä päättyy yleensä syyskuun alkuun mennessä; ensimmäisten pakkasten myötä lentävät hyönteiset kuolevat, Siksi minä menen Lappiin vasta syyskuussa.
  Rinkan sadesuojus on hyödyllinen, vaikka useimmat rinkat ovatkin vesitiiviitä. Silti sateen (ja syksyllä yökosteuden) aikana rinkka sisältöineen kastuu pikkuhiljaa. Kun rinkan päälle laittaa sadesuojan, niin varusteet pysyvät kuivina. Sanomattakin on selvää, että makuupussi ja vaihtovaatteet täytyy aina pitää kuivina!
  Paperinenäliinat ovat tarpeen syksyllä. Ne kannattaa sujauttaa vaikkapa minigrip-pussiin, sillä päivän mittaan taskussa olevat nenäliinat nyhvääntyvät valkeaksi mössöksi.
  Irtohihnoja varalle, sillä niitä tarvitsee usein ja niillä on taipumus kadota.

Kaikki tavarat kannattaa pakata erivärisiin pusseihin, jolloin on helpompi löytää etsimänsä varuste ("vaihtosukat ovat sinisessä pussissa, ja tuoltahan näkyykin jo sinistä"). Kannattaa valita vesitiiviitä pusseja, sillä ennemmin tai myöhemmin joutuu vesisateeseen, ja kosteus alkaa tunkeutua myös rinkan sisälle. Siis varusteet säiluvät rinkassa varmemmin kuivina, ne on helpompi löytää ja yleensäkin rinkka pysyy järjestyksessä kun käyttää erillisiä (pakkaus)pusseja.

Linkkisivulta löytyy linkit muiden laatimiin varustelutteloihin.


alkuunalkuun edellinenedelliselle sivulle