alkuun
edelliselle sivulle
Elämä on muuttunut kiihkeärytmiseksi. Kadulla vanhukset tuntuvat liikkuvan raivostuttavan hitaasti. Päivä on pilalla, kun ruuhkametro sujahtaa nenän edestä. Työskenteleminen takkuaa, kun tietokone käyttää sekunteja jonkin asian tekemiseen. Liikennevaloissa saan melkein rytmihäiriöitä, kun punainen ei vaihdu tarpeeksi nopeasti vihreäksi.
Yleensä minulla on kiire ja muut ovat tiellä.
Joskus säikähdän, kun huomaan itse olevani tiellä.
Kaupan kassalla en ehdi pois alta, kun jonkun ostokset jo kasautuvat samaan laariin omieni kanssa. Nousinko bussiin liian hitaasti, kun kuski painoi kaasua vielä ollessani oven välissä? Vessassa automaatti rullaa pyyhkeen sisäänsä ennen kuin olen ehtinyt pyyhkiä käteni kuivaksi. Lääkäri kättelee ja ohjaa jo ovelle, vaikka tärkeä asia olisi vielä kysymättä.
Ja sitten vielä pasta Bolognese 300 sekunnissa?
Sen hyväksyn, että töissä ja kaupungilla joku huohottaa niskaani, mutta kun painan kotioveni kiinni, en taatusti valmista pastaa 300 sekunnissa.
Kiusallanikin kaivan esille keittokirjan, kävelen mukavaan kulmakauppaan ostamaan kaikki raaka-aineet, heitän muutaman ystävällisen sanon kassanhoitajalle, hämmentelen jauhelihakastiketta kaikessa rauhassa ja varsinaisen aterian syön kynttilän valossa - hyvillä mielin ja ilman vatsanpuruja.
Jukka Hämäläinen - Kirkko ja kaupunki 15.10.1997
PS. En normaalisti lue K&K-lehteä. Muutama päivä sitten viilasin keittiössä metallia, jolloin otin lähimmän lehden suojaksi. Aukaistuani lehden silmäilin alakulmassa olleen lyhyen tarinan, joka on mielestäni hyvä.
alkuun
edelliselle sivulle