Maailman suurimman ravintolan etsiminen

Maailman toiseksi suurin ravintola Tum Nak Thai sijaitsee Bangkokissa. Tämän luin hotellin matkailuesitteestä. Toiseksi viimeisenä iltana päätimme mennä sinne syömään.

Alkuillasta jätimme ilmastoidun hotellimme ja lähdimme kadunvarteen viittelöimään ohiajaville takseille. Meitä onnisti, sillä heti ensimmäinen taksi suostui laittamaa mittarin päälle. Maan tapa on sopia hinta ja ajaa sitten asiakas kohteeseen. Kaikissa autoissa on mittarit, mutta niitä ei suostuta yleensä laittamaan päälle. Meidän kokemusten perusteella mittarin laskuttama summa on aina edullisempi kuin sovittu hinta. Corollan takapenkille ahtautui viisi suomalaista miestä, joten tiivistä tunnelmaa riitti. Toki meillä olisi ollut varaa kahteenkiin autoon, mutta koska emme olleet aivan varmoja osoitteesta, niin oli varminta liikkua yhdessä.

Matka sateisessa Bangkokissa kesti vajaat puoli tuntia. Perille päästyämme ihmettelimme hieman paikan pienuutta ja samalla yksi meistä (taisi olla Jaska) tunnisti portsarin. Meidät oli kuskattu väärään ravintolaan. Erittäin puhelias portsari alkoi puhumaan meitä sisälle samalla kun taksikuski menetti täysin puhekykynsä. Hän ei suostunut ymmärtämään, että oli tuonut meidät väärään paikkaan. Koska satoi, olimme nälkäisiä, emmekä viitsineet ahtautua uudestaan taksiin, niin jäimme syömään ravintolaan, jolle annoimme nimen Tum-Nak-Thai II.

Paikka oli ihan siisti ja ruoka hyvää. Ja hinnat sika kalliita. Kun normaalisti neljään pekkaan loppulasku oli yhteensä 1000 Bath (200 Fmk), niin tälläkertaa viiden henkilön loppulasku oli huikeat 2500 Bath! Laskua tarkistaessa välistä löytyi salaperäinen 500 Bathin summa: se oli veloitus paikallisesta yhtyeestä, heidän esityksestään. Koska emme olleet tilanneet yhtyettä (se esiintyi kaikille ravintolan ruokailijoille), niin se raakattiin pois laskusta! Pienen väittelyn jälkeen pääsimme tarjoilijan kanssa yhteisymmärrykseen hinnasta.

Seuraavana iltana päätimme yrittää uudestaan maailman suurimpaan ravintolaan. Katsoimme matkailulehtisestä ravintolan nimen ja osoitteen sekä pyysimme hotellin vastaanottohenkilökuntaa kirjoittamaan ravintolan nimen ja osoitteen thai-kielellä. Tilasimme taksin ja annoimme lapun kuljettajalle, joka lupasi viedä meidät syömään. Ajelimme taas puolisen tuntia pitkin ja poikin Bangkokia, kunnes kadunvieret alkoivat näyttää samoilta kuin edellisenä iltana. Samassa näimme Tum-Nak-Thai II ravintolan. Vaadimme kuskia pysähtymään ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

This is wrong restaurant. We want to go to the world biggest restaurant, Tum-Nak-Thai. This is not Tum-Nak-Thai, because yesterday we were eating here. So we are gonna pay you nothing until You drive us to the right restaurant.

Oooh, juu miin Tum-Nak-Thai, tä biig restaurant. Jeees. Ai nou it. Jeees. Rong TumNakThai, rong TumNakThai, jeees, jeees

Tämän todettuaan kuski käänsi auton, ajoi viitisen minuuttia ja lopultakin pääsimme maailman suurimpaan ravintolaan. Se ei muuten ole mitenkään erikoinen, sillä se on "open-air" ja sektoreihin jaetut osat on erotettu kasveilla, joten paikka ei ole mitenkään erikoinen. No, tulipahan käytyä.

PS. Hinnat ovat normaalia tasoa, eikä paikka ole mitenkään erityisen maininnan arvoinen. Sen löytäminen on kylläkin kokemisen arvoinen seikkailu!

Moottoripyörillä ajelua Pattayalla

Päivä alkoi moottoripyörien vuokraamisella. Rantakadulla oli vuokraamoja vaikka kuinka paljon, pyörät olivat siististi parkkeerattu riviin kadun varrelle. Hintataso oli kutakuinkin vakio, pikkuenduroiden vuorokausivuokra oli 300-400 Bathia. Koska otimme neljä pyöraa, niin hinnaksi saatiin tingittyä 300Bath/pyörä. Lisäksi piti maksaa 1000Bath/pyörä takuumaksua, jonka sai takaisin palautettuaan pyörän alkuperäiskunnossa. Saimme kolme kaksitahtista katuenduroa ja yhden nelitahtisen "herrasmies" katuenduron. Herrasmiehet käynnistävät moottoripyöränsä painamalla start-nappulaa!

Kylläpä oli mukava pitkästä aikaa päästä revittelemään hiekkateillä. Thaimaassa ei vuokralaitteita palauteta tankki täynnä, vaan pikemminkin tankki tyhjänä. Vuokraaja muistutti meitä asiasta, joten ei muuta kuin tankkaamaan. Bensa maksoi suunnilleen 10Bath/litra, joten ei ollut mitään syytä pihtailla kaasukahvan kiertämisen kanssa. Itse tankkaus sujui perinteisessä siirtomaahengessä: pyörä ajetaan mittarin viereen ja sanotaan "fjull, pliiz". Omia käsiä ei tarvitse sotkea, pikkupojat hoitavat tankkaamisen, vievät rahat sisälle ja toivat vaihtorahat, joten operaation aikana ei tarvitse edes nousta pärrän selästä!

Kun tankit saatiin täyteen oli aika lähteä ajelemaan maaseudulle. Bensa-asemalta lähdimme valtatielle, joka vei Rayongia kohti. Minun ei annettu ajaa ensimmäisenä, sillä minun pyörän pakoputkesta tuli savua enemmän kuin pienestä kylästä. Lisäksi pyörä tuntui hieman alitehoiselta, joten minä käännyin ympäri ja kävin vaihtamassa pyöräni toiseen. Sain tilalle nelitahtisen enduron, joka kiihtyi ihan samalla lailla kuin edellinen, kaksitahtinen enduro, eli minun ensimmäinen pärrä oli ihan väljä paska. Uusi pyörä oli todella hyvä ajaa, joten suuntasimme (heti uuden tankkauksen jälkeen) kohti etelää.
Päristelimme puolisen tuntia ilman sen kummempia suunnitelmia. Ajoimme hetken aikaa kaksi rinnakkain ja sovimme että kohta pysähdytään suunnittelutauolle. Jouduimme samantien pysähtymään, sillä poliisi pysäytti meidät: rinnakkain ajaminen oli kiellettyä. Seriffi halusi nähdä meidän ajokortit. Minä olin ainoa jolla oli mukana ajokortti, vieläpä aito suomalainen. Muut olivat jättäneet ajokortit muiden arvotavaroiden kanssa hotellin turvasäilöön. Tuli pitkä puhuttelu siitä, kuinka ajokortti pitää pitää ajossa mukana. Hetken ajan näytti siltä, että minun ajokortti jäisi pantiksi poliisille, sillä hän määräsi muut maksamaan sakkoa 200Bath/nuppi ajokortitta ajosta. Aluksi sakot olisi pitänyt mennä maksamaan paikalliselle kamarille, mutta sitten kävi ilmi, että sakot voi maksaa heti, siinä "rikospaikalla". Kaikilla oli käteistä mukana, joten ensin maksoi Jaska, sitten Antti. Kimmolla oli vain 1000Bathin seteli, eikä poliiseilla ollut vaihtorahaa, joten Kimmon ei tarvinnutkaan maksaa! Toisaalta, kukaan ei saanut minkäälaista sakkolappua, kuitista puhumattakaan, mutta eihän tuo mitään lahjomistakaan ollut!

Myöhään iltapäivällä pääsimme taas merenrannalle. Aivan tien vieressä oli upea, miltei koskematon hiekkakenttä, joka näytti soveltuvan hyvin pieneen revittelyyn. Kentän pinta oli hieman kostea, mutta sehän esti hiekan pöllyämisen. Jaska ajoi pienen lätäkön yli sillä seurauksella, että etupyörä meni lukkoon. Onneksi ei käynyt sen kummemmin. Oli vikatikki yrittää saada hiekkaa pois ajamalla, sillä silloin rengas kuumensi hiekka-savi massan ja siitä tuli tiiltä! Alkoi operaatio "kaiva tiilivuoraus pois etulokarista", joka kesti kaiken kaikkiaan varmaan pari tuntia. Aluksi yritimme kaivaa tikuilla tonkien, mutta lopulta oli koko lokari irrotettava, sillä savi oli kiinni todella tiukasti.

Alkoi tulla hämärä ennenkuin pääsimme uudestaan jatkamaan matkaa. Olimme muutaman sadan kilometrin päässä Pattayasta. Lähdimme ajamaan kohti Pattayaa ja sovimme, että pidämme reilun ruokatauon sitten kun tulee pimeä; emmehän olleet syöneet mitään koko päivänä. Pysähdyimme ruokailemaan yhdessä pikkukaupungissa, pienessa baarissa. Vaikka ulkoiset puitteet eivät olleet prameimmat, niin ruoka oli hyvää. Normaalista poiketen, joimme vain yhdet oluet/matkailija, sillä edessä oli vieläkin parin tunnin ajo takaisin Pattayalle säkkipimeässä yössä. Ei muuten, mutta Jaskalla ja Antilla oli vain tummat aurinkolasit ja ajaessa oli hyvä suojata silmät jollainlailla. Yöllä oli ihan lämmintä, eli t-paidassakaan ei tullut kylmä. Päivällä olisi ollut hyvä käyttää joko pitkähihaista paitaa tai sitten aurinkovoiteita käsivarsissa, sillä iho punoitti illalla melkolailla.

Maantienvarren näkymiä

alkuun

edelliselle sivulle