alkuun
edelliselle sivulle| Puolilta päivin lensin mukavasti Helsingistä Ivaloon ja kävin syömässä Casa-Miassa. Gorgonzola-pizza maistui erityisen hyvältä, varsinkin kun seuraavan parin viikon aikana ei ollut mitään tuon tyyppistä ruokaa tiedossa. Maukkaita aterioita osasin kyllä odottaa. Iltapäivällä lähdin bussilla kohti Inaria. Jäin pois kyydistä kohta Karhunpesäkiven jälkeen, jälleen kerran yksin! Hihnojen säätö sopivan tiukalle, "kevyt" rinkka selkään ja menoksi. |
| Rinkka oli tosiaankin kevyt, ainoastaan 28kg, vaikka edessä oli 2viikkoa kävelemistä. Tätä ennen olin tottunut suunnilleen 10vrk/30kg varusteita, joten siihen nähden olin kevyellä linjalla:o) |
| Vieläkin ihmettelen miten
onnistuin pakkaamaan noinkin kevyen rinkan. Yleissääntönä
pidetään sitä, että vaeltaja kykenee kantamaan 1/3 painostaan
uupumatta - minulla rinkka painoi liki puolet omasta painostani!
Joko olin huippukunnossa;-) tai sitten käppäilin
eteenpäin niin hitaasti, ettei vauhti päässyt tappamaan. Maantieltä lähti tuttu polku, jota oli helppo seurata. Jaksoin kävellä jopa viisi minuuttia ennenkuin hiki iski päälle (jeps, tuolloin Lapissa oli helleaalto, päivälämpötilat olivat yli +20). Maisemat näyttivät tutuilta, rinkka alkoi painaa ja hiki kirveli silmiä.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jatkaa kulkemista, sillä paluulento olisi vasta kahden viikon kuluttua. Kesti puolisen tuntia ennenkuin silmäni ja aistini avautuivat ja pystyin taas haistamaan puhtaan erämaan, näkemään koskemattoman luonnon ja tiesin, että seuraavat pari viikkoa saisin nauttia rikkoutumattomasta luonnonrauhasta. Johan alkoi taival taittua. |
| Ensimmäisenä iltana pääsin Paksupetäjäjärvelle saakka. Järvestä koilliseen on joukko mukavia pikkulampia, mutta koska tuuli tyyntyi päätin mennä yöksi järven rannalla. Ensimmäisen illan menu oli tavanomainen; paketti grillimakkaraa ja pari tölkkiolutta! |
| Toinen päivä valkeni hieman utuisena, mutta eipä se haitannut. Eipähän valuisi hiki silmiin samaan tapaa kuin illalla. Niin ainakin luulin. |
| Sumupilvet hävisivät nopeasti, ja päivästä tuli
ainakin yhtä lämmin kuin edellisestä. Hiki virtasi solkenaan. Tuli jano.
Hirveä jano, eikä ensimmäistäkään vesipaikkaa
näköpiirissä, kuivaa kangasmaastoa kyllä riitti. En muista kokeneeni moista janoa koskaan Lapissa. No lopultakin löytyi pieni puro. Janon sammuttamisen jälkeen ripustin kuksani roikkumaan rinkan sivutaskuun. Oli niin mukava pysähtyä ja heittää rinkka selästä, napata kuksa ja hörpätä kupillinen KYLMÄÄ ja raikasta purovettä.
Iltapäivällä laskeuduin Kortelompoloilta tiheikön läpi
Aunionlahteen. Vaikka kyseessä oli lasku, niin iltapäivän aurinko
lämmitti etelärinnettä niin mukavasti että.. Minulla oli
jano saapuessani rantaan. Rinkka pois selästä ja kuksa... |
| Minun kuksa roikkuu siellä rinteessä varmaan jonkun pikkumännyn oksalla, vähän samaan malliin kuin upeat hirvensarvet ovat yhden tuulenkaadon päällä. En viitsinyt kääntyä takaisinkaan, koska viimeinen näköhavainto kuksasta oli liki kolme tuntia vanha. |
| Aunionlahdesta vaelsin Rahajärveä seuraillen Kirakkajoki suulle. Sieltä löysin Ollikaisen kertomuksen mukaisen kämpän. Seutu tuntui sen verran mukavalta (siellä on vuokrasauna!) että saatanpa ensivuonna poiketa uudemman kerran... |
| Illaksi siirryin muutaman kilometrin päähän Rahalampolon rannalle. Puhdetöinä näpräsin tuohesta jonkinlaisen juomalaitteen. Leiripaikka tuli valittua hieman heikosti: ilta-aurinko paistoi niin kauan kuin paistoi, mutta aamuaurinko ei paistanutkaan. Ei muuten, mutta tuohon vuodenaikaan on tyypillistä, että aamuyöstä iskee kosteus... |
| Kulkuni suuntautui heti aamupäivällä ylös tunturiin.
Tsemppasin Jursulompoloiden päälle liki yhtä soittoa, eikä nousua ollut
kuin 250m kolmen kilometrin matkalla (=vähän). Onneksi alku oli loivaa ja
jyrkkeni loppua kohti, joten taas tuli oikein kunnolla hiki. Jursuloiden välissä on yksi lampi (järvi) ja sen lähiympäristö näytti suorastaan houkuttelevalta: lampi on korkealla, rinne jyrkkä, maastossa keloja ja kaikinpuolin kohtalaisen koskematonta maastoa. Aloitin jo tuolloin suunnittelemaan tulevaa vaellusta! |
| Ensimmäisen kunnon tauon pidin ylhäällä pikkulammen rannalla. Leiripaikkana lammen ranta on ihan OK, maisemat ovat upeat joka suuntaan, vettä riittää, polttopuuta on niukasti. Kännykkä toimi tunturin päällä hyvin, eli soitin ensimmäisen varmistussoittoni. Jatkossa soittelin muutaman päivän välein, aina kun olin korkealla paikalla. |
| Muutama sana kännykästä. Mukanani oli Mobiran legendaarinen "tiiliskivi" (450MHz) normaalilla patukka-antenilla ja kaksi akkua. Yhteyden sai aina korkeiden tuntureiden päältä, mutta kertaakaan en onnistunut soittamaan jokilaaksosta. Käytännössä olisin pärjännyt yhdellä akulla, mutta kun kerran rinkassa oli tilaa ja jaksoin kantaa myös vara-akun!. Puhelinpaketti painoi 1.8kg, joten nyt tiedän miten rinkan saa helposti kevyemmäksi ;o). |
| Päivä jatkui auringon porottaessa. Laskeuduin polkua pitkin Rautujärven päivätuvalle. Kämppä oli ihan mukava näin kesäaikana, sieltä avautuvat upeat maisemat. Mieleni teki pysähtyä ja poiketa uimaan, mutta jostain kumman syystä tuumasin, että kyllähän sitä ennättää uimaan myöhemminkin. Jatkoin Ahvenjärvelle ja saatoin todeta, että Rautu- ja Ahvenjärven välistä löytyy ihan hyviä leiriytymispaikkoja. Ilta oli taas sikakuuma, mutta silti kuljin hiki silmiä kirvellen eteenpäin pitkin Ahvenjärven pohjoisrantaa. Oli juhlaa päästä vaihtamaan kartalta toiselle: vaellus oli edennyt edes jollain tapaa. Illan viiletessä saavutin Pikku-Ahvenlammen. |
| Vahingosta viisastuneena ajattelin yöpyä lammen länsirannalla, jotta voisi kerrankin aamulla herätessä pukea ylle kuivat varusteet. Lammenrantaa kiertäessäni näin toisella puolella lampea paljon hyviä leiripaikkoja, enkä mitään soita, vaikka kartta ennustelikin niitä. Viimeinen piste oli vastarannalla näkyvä puupino. Ei siinä auttanut muu kuin kävellä toiselle puolelle. Puupino paljastui MH:n kelokasaksi ja kuiva kangas kostuvaksi maaksi. Vaan siellä olin yötä (kelokasaan en koskenut, vaan keräsin itse polttopuuni!). |
| Neljäntenäkin päivänä jatkui helle. Aamupäivän aikana kävelin pikkuhiljaa Paskaluottumalle. |
| Saavutin huipun joskus klo 13: pois vaelluspaita ja -housut, eli ruokaa kokkailin alushousillani. Oli uskomatonta istuskella ylhäällä tunturissa ilman tuulenhenkäystä. Siinä vierähti pari tuntia äkäseen. |
| Iltapäivällä käppäilin Nuovakkalaakson kautta Veäihkketuoddar-laaksoon, minne saavuin alkuillasta. Jätin sinne rinkan, nappasin mukaan leipälaukun, survoin mukaan villalapaset, polvituen, kännykän ja kameran. |
| Nousu ylös Veäihkketuoddarille sujui 30. minuuttissa, eli hikihän siinä tuli vaikka Goretexin pitäisi hengittää. |
|
Kyseinen ilta oli sukua kaikkien iltojen äidille: maisemat olivat todella upeat
eikä käynyt tuulenhenkäystäkään. Silti ilta viileni
yllättävän nopeasti auringon laskiessa. Ylhäällä
tuhlasin surutta filmiä ja nautin upeasta auringonlaskusta. Kuvaillessani koin melkoisen yllätyksen. Haeskelin hyviä kuvakulmia, zoomailin ja vaihtelin objektiiveja. Uppouduin ns. taiteellisten visioiden keksimiseen. Sitten yhtä-äkkiä korvan juuressa kuuluva voimakas suhina ja viuhuna sai minut melkein tiputtamaan kamerani. Varsinkin kun katseen käännettyäni silmieni edessä näkyi suuri musta lintu - korppi. Ilmeisesti olin jähmettynyt hakemaan kuvakulmia, ja korppi erehtyi pitämään minua mainiona tähystyspaikkana ja yritti laskeutua olkapäälleni! Taisi korppi säikähtää enemmän kuin minä! |
| Tunturista laskeutuessani vedin oikean polven suojaksi tuen, josta ei ainakaan ollut haittaa. Vaikka polvi oli hieman arka, ei se kuitenkaan kipeytynyt lisää. Laskeutuminen kesti hämärtyvässä illassa 35min, mikä osaltaan johtui myös siitä, että tein ylimääräisen lenkin ja kävin katsatelemassa uusia leiripaikkoja. Yksi sellainen voisi olla se korkea kivi-harjanne Veäihkken pohjoispäässä, mutta vain hyvällä säällä. |
| Viides päivä "valkeni" harmaana ja kylmänä, eli kesä oli taaksejäänyttä elämää. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja lämpötila oli laskenut arviolta parikymmentä astetta. Perinteiset aamupuuro&hillo ja tee tekivät hyvää, sillä yö oli kostea ja viileä. Kylmä aamu vaatii kunnon eväät, jottei tarvitse koko päivää palella. |
| Aamupäivällä oli hirrrrvittävän kylmä. Pohjoistuuli kävi luihin ja ytimiin. Laitoin ylleni kaikki mukana olleet vaatteet ja pidin reipasta vauhtia, jotta ei olisi tullut kylmä. Kävelin Pänniordon itäpuolitse Pännin kämpälle, josta jatkoin lähiseudun kämppärauniot tarkastaen. Siellä olikin pari miestä, joita uskoin olevan poroisäntiä, joten menin juttelemaan: |
| "Päivää", sanoin minä. "Päivää", vastasi lähempänä ollut mies. "Terve Aapeli!" huusi kauempana ollut mies. Kukas muukaan se oli kuin Esko Visti kaverinsa kanssa vaeltamassa. Jotkut tapaavat tuttuja ravintoloissa, minä erämaassa; Hammastunturin erämaa käy pieneksi! Eskoon tutustuin 4-5 vuotta aikaisemmin Suivakkojärven kämpällä. Kolme varttia vierähti nopeasti tarinoidessa. |
| Jatkoin vielä viileän iltapäivän kunniaksi pienelle Vuorhalammelle yöksi. Paikka on varsin mainio, soveltuu hyvin satunnaisen vaeltajan pysähdyspaikaksi. Illalla innostuin niin paljon, että tyhjensin rinkan kokonaan ja kiristin kaikki remmit. On se kumma kuinka nopeasti kiinnitykset löystyvät. Samalla tulee kätevästi inventoitua kaikki mukana ja jäljellä oleva ja tavarat tulevat taas oikeille paikoilleen. |
| Aamulla ennätin kävellä jopa viisi minuuttia ennenkuin saavuin Lievakkajoelle. Eli lampi on merkitty täysin väärään paikkaan kartalle (välimatkaksi on merkitty reilu kilometri, joten kulkunopeuteni olisi muka ollut yli 10km/h!). |
| Risulammista n 750m kaakkoon on hyvä penkka, josta on kiva näköala Hammasjärven suuntaan. Veden kylläkin joutuu hakemaan muutaman sadanmetrin päästä, lounaassa olevasta joesta. Sinne ensivuonna, tai joskus! |
| Seudulta löytyy lisää hyviä leiripaikkoja: sekä karttaan merkityt Risulammet että Risukuru ja Harrijoen mutka. Harrijoella pitää kiivetä ylös joen eteläpenkalle, missä muutkin ovat yöpyneet. |
| Harrijoen päätin ylittää mutkan kohdalta. Joessa virtasi vettä yllättävän paljon, mutta en pukenut päälleni GT-housuja, sillä näytti siltä, että joen voisi ylittää hyppimällä kiveltä toiselle. Hetken etsittyäni löysin sopivan ylityspaikan. Ylityksen jälkeen jokipenkalla kulkiessani sattui kengän alle kivi, jonka päällä oli parisen senttiä savea. Sekunnin murto-osassa kenkä liukui kiveltä, ja olin kaatumassa päistikkaa jokeen. Nopeammin kuin Mustanaamio tukeuduin koko massallani vaellussauvan varaan, joka nitisi ja natisi, mutta onnekseni se kesti! Siinä oli ehdottamasti vaellukseni vaarallisin tilanne; sinnehän olisin saattanut jäädä makaamaan, jos jokeen olisin kaatunut. |