Julkisohjelmia on olemassa siksi, että kaikista pikku ohjelmista ei olla valmiita maksamaan, joten tekijä on tuumannut, ettei edes kannata yrittääkään rahastaa ohjelmalla (pätee PD- ja FW-ohjelmiin). Toisaalta taas Shareware-ohjelmien markkinointikustannukset ovat nolla, joten tekijät voivat keskittyä ohjelman kehittämiseen raskaan markkinointityön asemasta. Koska markkinointi ei maksa mitään, pysyy ohjelman hinta selvästi kaupasta ostettua ohjelmaa halvempana.
Freeware-ohjelmia (FW) saa käyttää vapaasti ja ilmaiseksi, mutta tekijä pitää ohjelman oikeudet ja lähdekoodin itsellään. Ero PD:hen on se, että lähdekoodia ei saa.
GNU copyleft tarkoittaa ohjelmatyyppiä, joka on kirjoitettu GNU:n ilmaisilla kehitysvälineillä. GNU:n ehdot edellyttävät, että sillä kirjoitettuja ohjelmia saa jakaa vapaasti, jos sellaisen on jostain saanut. GNU:lla kirjoitettuja ohjelmia saa toki myydä, mutta ostajalla on oikeus myydä tai jakaa ohjelmaa, vaikka ilmaiseksi, kenelle tahansa.
Shareware (SW) on kaupallinen ohjelmatyyppi, jonka markkinointiin ei haluta satsata rahaa. SW:tä saa kopioida vapaasti ja kokeilla jonkin aikaa ilmaiseksi. Kokeiluaika on tyypillisesti yksi kuukausi. Ajan päättyessä ohjelman käyttö on joko lopetettava tai se on rekisteröitävä eli siitä on maksettava tekijän vaatima hinta. SW-ohjelma on kuitenkin yleensä huomattavasti halvempi kuin ohjelmakaupasta ostettu ohjelma, koska markkinointiin, käsikirjojen painamiseen, käyttötukeen yms. turhaan ei kulu valmistajalta lainkaan rahaa. Tämä säästö siirtyy asiakkaan hyväksi.
Nagware ja crippleware ovat sharewaren alalajeja. Nagware on ohjelmatyyppi, joka nalkuttaa jatkuvasti: "Rekisteröi tämä ohjelma, jos kerran käytät sitä." Rekisteröintimuistutukset jopa haittaavat ohjelman käyttöä. Crippleware on invasoftaa, jolloin rekisteröimättömistä ohjelmakopioista on poistettu joitakin tarpeellisia osia, jotta ne eivät sopisi tuotantokäyttöön ennen rekisteröintiä. Tyypillinen vamma on, että ohjelmalla ei voi tallettaa tuloksia levylle, vaikka se muuten toimiikin normaalisti.
Modeemeilla käytettäviä arkistoja kutsutaan tiedostopurkeiksi. Niitä on Suomessa satoja. Puhelinnumerot löytyvät purkkilistasta, jonka saa mistä tahansa purkista tai vaikkapa yhdistyksen omasta PCUF-purkista komennolla "boxit". Purkkilistasta kannattaa etsiä omassa verkkoryhmässä, paikallispuhelualueella, sijaitsevat purkit ja soittaa ne ensin läpi ja katsoa, olisiko niissä sopivaa julkisohjelmakokoelmaa. Jos sopivaa purkkia ei löydy läheltä, niin voi kokeilla Helsingin verkkoryhmässä sijaitsevaa Metropolia.
Tietoverkon kautta julkisohjelmia saa FTP:llä tai Gopherin ja WWW:n tiedostonsiirto-ominaisuuksilla. Internet-verkossa on lukemattomia FTP-sijoja (FTP sites), joissa on yleensä laaja kokoelma eri tyyppisiä tiedostoja - niiden joukossa myös julkisohjelmia. Suomen laajin FTP-paikka on ftp.funet.fi. Myös ftp.uwasa.fi:ssä on laaja tiedostokokoelma.
Tutuilta kavereilta kannattaa myös ruinata julkisohjelmia, koska silloin saa samalla hintaa myös konsultointiapua: tiedon siitä, mitkä ohjelmat sopivat mihinkin tarkoitukseen ja mitkä niistä ovat hyviä ja käyttökelpoisia.
Suomessa on myös pari julkisohjelmia myyvää liikeyritystä, jotka mainostavat mikrotietokonealan lehdissä. Liikkeet myyvät aina yhden ohjelma(paketi)n per levyke. Levykkeiden hinnat ovat ilmoitusten mukaan 19 - 30 mk. Lisäksi tulee posti- ja toimituskuluja 20 - 39 mk/lähetys. Toki samaan hintaan saa kaupan päälle tietolevykkeen - tosin korput ovat jo niin halpoja, että etu ei ole lainkaan merkittävä. Pitemmän päälle nuo hinnat tulevat kalliiksi, mutta jos mitään muuta hankintatapaa ei keksi, niin on hyvä, että julkisohjelmia välittäviä yrityksiä on Suomessa. Nämä firmat julkaisevat ja myyvät myös julkisohjelmaluetteloja toimitettuna suomenkieliseksi kirjaksi.
Otetaan esimerkki: purkissa foo on Windows-julkisohjelman sisältävä paketti bar.zip. Ensiksi paketti on imuroitava omalle PC:lle. Sitten paketin sisältö puretaan johonkin tyhjään hakemistoon (c:, cd Ö, md koe, cd koe, pkunzip ÖpolkuÖbar). Seuraavaksi luetaan ohjelmaan liittyvät readme- ynnä muut dokumenttitiedostot (list), joissa neuvotaan ohjelman asentaminen ja käyttö. Yleensä ei tarvitse muuta kuin käynnistää Windows ja kaivaa Tiedostonhallinnalla esille koe-hakemistossa olevat ohjelmat ja ajaa ne. Tällä pääsee kokeilemaan ohjelmaa, mutta se vaatii kuitenkin jatkossa siirtämisen jonnekin sopivampaan hakemistoon kuin koe.
Purkeista ja ftp-sijoista imettyjen julkisohjelmien mukana ei käytännössä leviä lainkaan viruksia. Ensinnäkin, yleisimmät virukset (jopa 80 % tartunnoista) ovat levykeviruksia, jotka eivät voi levitä ohjelmien mukana. Ainoan vaaran muodostavat siis tiedostovirukset. Niiden leviäminen eliminoidaan sillä, että purkit tarkastavat virustenetsintäohjelmilla kaikki niihin lähetetyt ohjelmapaketit. Etsintäohjelmat löytävät kaikki tunnetut virukset - ainoastaan aivan uudet, ennestään tuntemattomat, virukset voivat levitä. Mutta vain hetken aikaa, koska pian joku huomaa, että paketissa on virus ja lähettää nettiin varoituksen, jolloin sysopit poistavat saastuneen paketin levityksestä. Purkin keskustelualueilla tulee juttua, että paketissa foobar on virus, varokaa, jos olette imuroineet sen täältä...
SW-ohjelman hinnan saa selville lukemalla mukana tulevaa register-, readme-, order.frm tai *.doc-tiedostoa. Jostain niistä löytyy valmiiksi ascii-tekstiksi taitettu tilauslomake, joka pitää tulostaa paperille ja täyttää. Lopuksi lomake lähetetään ohjelman tekijälle.
Maksu taas sujuu helpoimmin luottokortilla. Tilauslomakkeeseen kirjoitetaan kortin haltijan nimi, kortin numero ja voimassaolokuukausi ja tilauslomake allekirjoitetaan. Helppoa. SW-ohjelmia tekevät firmat ovat aivan oikeita yrityksiä, vaikka yleensä sattuvatkin sijaitsemaan rapakon takana, joten ne eivät petkuta luottokorttiostoksissa (kop kop). Ainakin itse käyttämälläni luottokorttiyhtiöllä on menetelmä riitatapausten käsittelemiseksi: maksun pystyy pysäyttämään 60 päivän kuluessa, joten aikaa käräjöintiin jää.
Jollei omista luottokorttia, joutuu keksimään epävarmempia tapoja: postiosoituksia, jälkivaatimusta tai silkan setelirahan lähettämistä. Kaikille on yhteistä, että ne tulevat kalliimmaksi kuin luottokortti ja setelit saattavat kadota matkalla. Lisäksi seteleiden vaihtaminen pankissa on hirmu kallista.
Merkittävin DOS:in puutteita korjaava shareware-ohjelma on 4DOS-komentotulkki. DOS:in oma Command.com on alkeellinen ja vaikea käyttää. Jos ei halua tehdä asioita DOS:ssa itselleen liian hankaliksi, kannattaa ehdottomasti kokeilla 4DOS:ia. Kokeiluaika on 21 päivää, rekisteröityminen n. 60 dollaria. Sama valmistaja tekee myös 4OS/2:ta ja 4NT:tä, jotka on tarkoitettu ossiin ja nt:hen.
Kaikki parhaat levyrengit, listaus-, tulostus-, lajittelu- ja etsintäohjelmat tuntuvat myös olevan julkisohjelmia.
Parhaat editorit ovat julkisohjelmia: QEdit, Aurora, Boxer, Gnu Emacs, Vi ynnä muut. 95 % tyypillisen yrityksen kirjeenvaihdosta pystyisi hoitamaan millä tahansa näistä. En olekaan koskaan tajunnut, miksi firmoissa on kalliita WP-, Word- tai Ami-nimisiä ohjelmia, jos niillä kirjoitetaan korkeintaan parin liuskan mittaisia myyntikirjeitä ja muistioita. Töissä kirjoitan ascii-tekstit QEditillä ja jos haluan fontteja, niin Windowsissa on Write. Toisaalta totta on, että Salosta Kouvolaan pääsee sekä Ladalla että Bemarilla. Jos kuitenkin omistaa Bemarin, kannattaisi käyttää myös kolmos- ja nelosvaihteita...
Toimivat ja edulliset tietoliikenneohjelmat ovat lähes järjestään julkisohjelmia. Kermit on ilmainen ja siinä on taatusti parhaiten toimiva VT-emulaatio. Telix ja Telemate ovat purkkikäytössä varmasti suosituimmat ohjelmat. Telixistä on myös upea Windows-versio (joka tosin on käsittämättömän kallis).
Tietoliikennettä lähellä ovat myös tiedonsiirtoprotokollat. Ne ovat tyypillisiä julkisohjelmia. Esim. Ari Laitisen kirjoittama tehokas Smodem tai yhdysvaltalainen laajimmin käytetty Zmodem ovat julkisohjelmia. Zmodem tosin on liitetty jo valmiiksi useimpiin tietoliikenneohjelmiin (varottavimpana poikkeuksena on tietenkin Windowsin Terminal).
Purkeissa käytävää keskustelua varten kirjoitetut etälukuohjelmat ovat sharewarea. Niiden tarkoitus on minimoida kallis puhelinlinja-aika ja jättää muillekin mahdollisuus päästä purkkiin, kun ei roikuta tuntikaupalla linjoilla.
Pakkaus- ja tiivistysohjelmat ovat kaikki julkisohjelmia. Suosituin tiivistysohjelma, Pkzip, on sharewarea ja Lha taas on freewarea. Arj on Sharewarea.
Digitaalikuvien katseluun ja muokkaukseen tarkoitetuista ohjelmista suuri osa on sharewarea: Qpeg, Vuimg, Lview, Wingif, PaintShop Pro jne. Saksalainen Qpeg on merkittävä siksi, että se murtaa tiiviitä JPEG-kuvia haitanneen hitausvallin - se on lähes kertaluokkaa nopeampi kuin mikään muu JPEG:jä näyttävä ohjelma.
Musiikkiohjelmista kannattaa mainita sämplättyjä biisejä soittavia ohjelmia: Inertia Player, Dual Module Player, Scream Tracker 3 ynnä monet muut. Nämä ohjelmat soittavat sämplätyistä ääninäytteistä koostettuja kappaleita. Voi vielä mainita, että nämä kappaleetkin ovat julkisomaisuutta, koska niihin ei tekijä ole yleensä laittanut edes nimeään mukaan.
Verkkoyhteyksien aikaansaamiseen tarvittavat TCP/IP, Winsock ja WWW-palikat ovat julkisohjelmia, monet jopa PD:tä. Näistä pystyy koostamaan täysin toimivan verkkoyhteyden itselleen maksamatta ohjelmista yhtään mitään.
Pelejä jaetaan myös - usein kuitenkin niin, että vain pelin ensimmäinen taso on julkisesti kokeiltavana ja jos haluaa saada vielä loputkin viisi tasoa, pitää ne ostaa rahalla.
Luetellut käyttöalueet ovat vain kapea viipale julkisohjelmien koko kirjosta. Lähestulkoon kaikkiin tarkoituksiin on saatavissa julkisohjelma - vaikeinta onkin löytää se ohjelmakirjastojen syövereistä.
Ari Järmälä 19.11.1994