Dia 1 (14)
Huomautukset:
Tähän muistioon on koottu tilastotietoa kuvaamaan erityisesti
perhekoon kasvun kuormittavaa vaikutusta lapsiperheiden talouteen. Pääosa
kalvoista on tässä esitetyssä muodossa uusia ja tarkoitettu
täydentämään aikaisempia muistioita.
Taustalla on ajatus, että vertaamalla eri perhetyyppien tarvetta
käyttää tukia, voidaan tehdä päätelmiä
perheiden taloudellisesta asemasta. Tiettyjen perhetyyppien muita suurempaa
tukitarvetta voidaan pitää ilmauksena heikosta taloudellisesta
tilanteesta tai jopa rakenteellisista taloudellisista ongelmista. Eri perhetyyppien
tukiosuuksia voidaan siten pitää perhepolitiikan tasapuolisen
onnistumisen indikaattoreina.
Aborttitilastojen nousupiikeillä näyttäisi olevan ajallinen
yhteys perhetukien leikkauksiin ja jokin yhteys myös perhekoon taloudellisiin
kasvukynnyksiin. Syy-yhteys taloudellisiin tekijöihin tarvitsisi kuitenkin
tätä esitystä monipuolisempaa selvitystä. Aihetta lisätutkimuksiin
olisi muutenkin; vaikka aborttien määrä on Suomessa monia
muita maita pienempi, on se viime vuosina ollut samaa suuruusluokkaa kuin
0-64 -vuotiaitten kuolleisuus.
Indikaattorien perusteella näyttää siltä, etteivät
perustelut hallituksen esityksessä laiksi toimeentulotuesta (HE 217/1997)
ole enää jatkossa käyttökelpoisia: "Toisaalta… kulutustutkimusten
mukaan ... on alimmissa tulonsaajaryhmissä ollut jonkin verran väljyyttä
erityisesti useampilapsisten perheiden osalta verrattuna toimeentulotuen
perusosien määriin. Tätä taustaa vasten... muutosten
ei voitane katsoa vaarantavan välttämättömän toimeentulon
turvaa." "Monilapsisissa perheissä näyttää syntyvän
sellaista mittasuhde-etua, että perusosan määrää
voidaan alentaa lasten lukumäärän kasvaessa".
FastCounter
by bCentral