Dia 10 (15)
Huomautukset:
Viimeisimmän lapsilisäuudistuksen jälkeen lapsilisiin
ei ole tehty indeksikorotuksia, joten lapsilisien ostovoima on laskenut.
Vaikutus on kotitaloudelle ollut markkamääräisesti sitä
tuntuvampi, mitä suuremmasta perheestä on kyse.
Asumis- ja kiinteistökustannusten nousut, sekä hankinta-,
että käyttökustannusten, ovat tuntuneet lapsiperheissä
markkamääräisesti sitä voimakkaammin, mitä enemmän
perheessä on jäseniä ja mitä suuremman asunnon tai
pientalon perhe siis tarvitsee, vaikka korkokustannusten lasku on kompensoinut
tätä kehitystä.
Liikennekustannusten nousu, sekä henkilöautojen, että
julkisen liikenteen kustannusten, tuntuu lapsiperheissä myös
sitä voimakkaammin, mitä suurempi lapsimäärä on.
Sekä auton hankintahinnan, että polttoaineen hinnan merkitys
kasvaa, kun perhekoko suurenee . Kuljetusten määrä kouluun
ja harrastuksiin lisääntyy lapsimäärän kasvaessa,
minkä vaikutus tuntuu sekä taajamissa, että erityisesti
haja-asutusalueilla.
Tässä yhteydessä on syytä pitää mielessä,
että edellä mainittujen investointikustannusten lisäksi
myös muiden kulutushintojen ja lapsia koskevien maksujen nousut
koulutuksessa, sairaanhoidossa, vakuutusmaksuissa ja harrastuksissa kertautuvat
lapsiluvulla.
Yllämainittujen tekijöiden yhteisvaikutus on vähentänyt
lapsiperheiden taloudellista pelivaraa viime vuosina sitä tuntuvammin,
mitä useampia lapsia kotitaloudessa on.