MEDIUMISMI
Kun Turun parapsykologisessa seurassa vajosi meedioehdokas varsinaiseen kalinahorkkaan, kävi kunnioittava supina kautta hartaan yleisön: Henget puhuvat! Henkikäsittelyssä oleva naisressu sai pihistyä pyynnön ikkunan aukaisusta jotta saisi henkeä. Henki ei riittänyt. Seuran johtaja kalisi peloissaan oikealla puolellani: "Ottakaa ihan rauhallisesti, ei tässä mitään hätää ole!"
Selvittiinhän siitä transsitautikohtauksesta, tosin ilman suuria sanomia, mutta meedio oli kuulemma vasta puhdistusvaiheessa. Siirryttiin sitten tutkimaan sitä oikeaa Raamatun sanomaa, joka erään toisen suomalaisen meedion kautta oli vihdoin ihmiskunnalle annettu.
Sanoma ei ole vastaanottajaansa korkeampi. Matalan otsan taakse ei korkeita henkiä mahdu.
Meedion välittömän tajuamisen herkkyys voi olla paljon korkeatasoisempi kuin hänen analyyttinen kykynsä. Tämänkaltainen kiintoisa meedioesimerkki on vuonna 1985 TV:n kautta tunnetuksi tullut Aulikki Plaami. Aviomiehensä Seppo oli liukas henkimaailman alennusmyyjä, olipa Aulikillekin myynyt teosofistyyppisen selitysmallin, joka oli Aulikin intuitiota huomattavasti ahtaampi. Näin sidotaan Aulikin kaltaiset herkät henget ulkoisten ideologioiden ikeeseen. Opillinen yksinkertaisuus karkottaa ajattelemaan pystyvät, mutta ajattelunsa sitomat pois juuri niiden luota, joilla olisi tärkeintä opetettavaa näille ajattelijoille. Hengen lapsi heittyy pois henkisten ismien pesuvedessä. Intuition ja analyysin kyky mahtuvat vain hyvin harvoin samaan ihmiseen.
Mediumismin laajuus
Mediumismia on meissä jokaisessa. Luovimpina hetkinämme, innoituksen vallassa olemme me miltei kaikki huomanneet, että aikaansaannoksemme, mikä tahansa, on juuri silloin ollut parhain. Tämän pidemmälle emme asiaa yleensä ajattelekaan. Vaan viedäänpä asia äärimmilleen: Parasta jälkeä syntyy silloin kun vähiten yritämme, kun päkistyksen maku on pienimmillään, kun olemme väistyneet syrjään luomisen tapahtumaa häiritsemästä. Silloin virtaavat sanamme ja tekomme kuin itsestään meidän voimatta tietää, mihin seuraava hetki meidät vie. Luovuus ei siis ole meistä lähtöisin - meistä sellaisina kuin tunnemme olevamme.
Koska se ei ole meistä lähtöisin, olemme silloin meedioita eli välityskanavia. Mutta jos se onkin vain alitajunnastamme lähtöisin? Aivan ihastuttava sana tuo alitajunta, varsinainen roskasäkki, johon voidaan siististi sulkea kaikki se mitä emme itsestämme tiedä. Tuo sana lahjoittaa tunnettuun takertuvalle rauhan, antaa hänelle vaikutelman, että asia on hallinnassa, että kaikki mystisyys on asiasta riisuttu, että kyse on "vain" alitajunnasta.
On makuasia, virtaako luovuutemme itsemme syvistä osista vai meidän ulkopuoleltamme. Länsimaat määrittelevät ihmisen enimmäkseen suljetuksi yksiköksi, jolloin erilaiset parapsyykkiset ilmiöt tulevat silloin ihmisen ulkopuolelta. Itämaiset filosofiat taas näkevät ihmisen rajattomana, yli ajan ja paikan ulottuvana. Jotkut filosofiat jopa, että jokainen yksilö on kaikki, koko maailmankaikkeus. Tällöin hurjastelevat henget tietysti meidän itsemme sisällä, ovat osia meistä.
On makuasia, milloin puhutaan taiteellisuudesta, luovuudesta, intuitiosta tai mediumismista. Ihmisten vastaanottokyky on jatkumo mitä suljetuimmasta tilasta mitä valtavimpaan avoimuuden ja herkkyyden tilaan. Omat ideologiset lokeroitumisemme lukitsevat meidät tiettyjen sanojen käyttöön. Tieteeseen rakastuneet vihaavat mediumisteja, ja hengen epäjumalia tarvitsevat eivät siedä maallisia sanoja. Kumpikin puhuu kuitenkin samasta ihmisen avautumisprosessista, toinen pyhittäen, toinen maallistaen, yhteistä nimittäjää näkemättä, toisiinsa yhteyden kadottaen.
Kun meedioita on vain siellä täällä, tulevat jotkut riippuvaisiksi meedioista, ja meediot riippuvaisiksi heitä tarvitsevista. Jos evoluutio suo, on jokainen ihminen ehkä joskus meedio. Silloin ei enää tarvita meedioita ihmisiä harhaan johtamaan.
Mediumismin syvyys
Mediumismi ei vielä riitä. Mediumismi on vielä välivaihe.
Meedio tunkee sanan itsensä mukaisesti (medium = keskiväli, väliaine, välittäjä) vielä tiedon ja sen vastaanottajan väliin, olipa vastaanottaja vaikka meedio itse. Mitä pidemmälle avautuminen tapahtuu, sitä selvemmin erilliset esp-tiedon lajit sulautuvat yhteen, ja osoittautuvat olevan vain katkelmia tajunnan loputtomuuden spektristä. Osamediumismien saarekkeet silloittuvat yhä kattavammaksi kokonaisnäkemykseksi. Tiettyyn aistiin rajatut tiedot laajentuvat muiden aistien alueille. Tällainen tieto on vielä sidottuna aistimuksiin, tiettyihin muotoihin. Tiedon ja sen tajuamisen välittäjinä ovat vielä aistit.
Kun tieto ei enää tule mistään minkään kanavan kautta, vaan on , - ja on aina ollut - juuri tässä ja nyt, olemme jo lähellä alkuperäistä tietoa. Mutta ei vieläkään tiedon lähteellä. Vielä yksi välittäjä on jäljellä: me itse.
Vasta kun minuuden olemassaolon harhaluonne on paljastunut, sulavat itse ilmiö ja sen vastaanottaja yhdeksi ja samaksi tiedoksi. Mediumistinen sanoma ei tule silloin itsemme ulkopuolelta eikä myöskään sisäpuolelta, koska tällainen jako on osoittautunut keinotekoiseksi, vastakohtaisuuksien vertailuun takertuneen järjen puuhailuksi. Kun ei vastaanottajaa enää ole, kun välitettävä tieto itsessään on sama kuin vastaanottaja, silloin ei ole enää mitään välitettävääkään. Kun vastaanottajan erillisyyden harha on kadonnut, on alkuperäinen tieto läsnä. Alati läsnäolevaan ei enää mitään välittäjää tarvita.
Markku Siivola
(kirjoitettu 1980-luvun alkupuolella)
