Avainsanoja:
Parapsykologian klassiset tutkimuskohteet kuten ennaltanäkeminen, selvänäkö, ruumiista irtautuminen, psykokinesia ja niin edelleen, alkavat olla melko hyvin tunnettuja. Emme tässä mieti, mitä muita kohteita parapsykologiseen tutkimukseen kuuluu, vaan tutkimme itse tutkimusta, ja tätä kautta saamme ehkä laajemman näkemyksen myös parapsykologian mahdollisista tutkimuskohteista.
Parapsykologia-sanalla on nykyään mitä moninaisimpia merkityksiä: hihhulismia, intuitiivisuutta, herkkäuskoisuutta, kriittisyyttä, uskontoa, tiedettä, taidetta. Tieteellisissäkään piireissä ei hyväksyttyä määritelmää sille ole. Sen vuoksi joudumme tässä määrittelemään sen pitkälti itse.
Ensimmäinen vaihe tämän käsitteen selkiinnyttämisessä on miettiä itse sanan tavallisia merkityksiä. Para-psykologia; psykologian "vieressä oleva psykologia, normaalista psykologiasta poikkeava psykologia. Mutta psykologia kuitenkin. Entä psykologia; psyko-logia; tieto psyykestä? Psykologian aluetta kattavat eniten biologiset, yhteiskunta- ja humanistiset tieteet. Psykologian identiteetti, rajat, psykologien käsitys tieteestään on paljon hämärämpi kuin esim. lääketieteen. Vaan parapsykologian hämäryyden rinnalla hohtaa psykologia kirkkaan selkeänä.
Olennaisin sana on vielä miettimättä. Se on tutun turvallinen, tehokas sana: tiede. Meille syntyy välittömästi sangen voimakas mielikuva tieteestä: tiedemiehiä laboratorioissaan, kaavakkeita, tietokoneita, älykkyyttä, todisteita, materian hallintaa.
Tällainen tiedekäsitys on pohtimisemme pullonkaula. Voiko tiede olla mitään muuta? Emme pääse pitkällekään eteenpäin mikäli olemme lumoutuneet odottamaan tuloksia vain niillä kriteereillä, jotka nykyinen tieteeksi sanottu tutkimistapojen haara vaatii. Meidän on pidettävä kohde erillään menetelmästä. Merkittäviä maailmanilmiöiden tutkimistapoja eli tiedon hankkimista eli tieteilyä on muitakin lajeja kuin tällä hetkellä valta-asemaa pitävää lajia. Haemmeko totuutta vai todistettavuutta?
<>
Vuonna 1969 hyväksyttiin amerikkalainen Parapsychology Association eli Parapsykologinen Yhdistys American Association for the Advancement of Science:n eli Amerikan Tieteenedistämisyhdistyksen jäseneksi, koska sillä oli esittää tavanomaisin tieteellisin kriteerein tehtyä tavanomaista tieteellistä tutkimusta. Vain tutkimuksen aihe oli epätavallinen, eivät tutkimuksen kriteerit. - AAAS oli tuolloin noin kolmensadan eri tieteellisen seuran keskusyhdistys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Parapsychology Associationin jäsenistä kaksi kolmasosaa kuului jo entuudestaan AAAS:aan.
Parapsykologisella yhdistyksellä ei ole kuitenkaan ollut aivan helppoa olla jäsenenä. Eräänä esimerkkinä on AAAS:n äänenkannattajan Science-lehden kieltäytyminen julkaisemasta positiivisia tutkimustuloksia, "koska useimmat lukijamme eivät usko ESP:hen", kuten Sciencen toimittaja kirjoitti parapsykologi Charles Honortonille, joka yritti saada artikkeliaan julkisuuteen.
Vuonna 1979 Scientific American julkaisi fyysikko John Wheelerin vaatimuksen erottaa parapsykologinen seura AAAS:stä syyttäen parapsykologeja pseudotieteilijöiksi. Tätä tarkemmin häneltä perättäessä hän vetosi epätarkkaan huhuun J.B. Rhinestä. Hänet pakotettiin esittämään julkinen anteeksipyyntö 13.7.1979 Science-lehdessä. Scientific American ei kuitenkaan tätä julkaissut jättäen lukijat luuloon Wheelerin väitteiden oikeellisuudesta.
Suomessa ei parapsykologeja ole, kiinnostuneita harrastelijatutkijoita kylläkin. Yliopistotason opinnäytteitä on laadittu muutamia. Parapsykologiset seurat Suomessa toimivat miltei yksinomaan vain informaation välittäjinä, eivät tieteellisten parapsykologisten kokeiden suorittajina.
Parapsykologian suppein ja julkisessa keskustelussa käyttökelpoisin määritelmä on seuraava: parapsykologia on tavanomaista mittaavaa, analyyttistä, jaottelevaa, luokittelevaa, tarkkailijan tarkkailtavasta eristävää tiedettä. Siis klassista tiedettä klassisin kriteerein. Länsimaista tiedettä. Se on tiedettä vain silloin, jos sen väittämät ovat tieteellisin menetelmin - joiden tieteellisyyden määrittää tiedeyhteisö - hankittuja ja perusteltuja sekä tiedemiesten muodostaman tiedeyhteisön hyväksymiä. Sen tulee siis olla ristiriidaton tietyllä hetkellä vallitsevien tieteellisten tutkimuskäsitysten kanssa - vaikka ne myöhemmin osoittautuisivatkin paikkansapitämättömiksi.
Sen menetelmät ovat tavanomaisia luonnontieteiden, psykologisten, yhteiskunta- ja humanististen tieteiden menetelmiä.
Vaikka historia onkin täynnä esimerkkejä tiedemiesten ennakkoluuloista, on kuitenkin kohtuutonta ja sinisilmäisen idealistista ja harkitsematonta vaatia tieteeltä täyttä ennakkoluulottomuutta ja arvositoutumattomuutta. Siihen se ei pysty ensinnäkin yksilön kannalta. Jokainen tiedemies on oman yksilöpsykologiansa vanki omine esteineen, pelkoineen ja ennakkoluuloineen, joka estää häntä kokemasta maailmaa täysin ennakkoluulottomasti.
Toisekseen on tieteen kehitys sidoksissa ympäröivään kulttuuriin ja sen tieteestä riippumattomiin arvoihin, joka ohjaa tutkimukseen sijoitettavia voimavaroja yksilöiden mielipiteistä riippumatta. Myös tiedeyhteisöjen sisällä vallitsevat samat yksilö- ja ryhmälait, jotka aina vastustavat uusia radikaaleja löytöjä. Galilei, Einstein, Pasteur, Darwin ja lukemattomat muut tunnetut ja tuntemattomat tutkijat ovat törmänneet ja tulevat törmäämään näihin muuttumista vastustaviin tekijöihin. Näiden yhteiskunnallisten tekijöiden huomiotta jättäminen on eräs rakkaimmista parapsykologisten seurojen helmasynneistä, joka johtaa tieteen ja tiedeyhteisöjen kritiikittömään parjaamiseen aikaansaaden hedelmällisen keskustelun katkeamisen tiedeyhteisöjen ja parapsykologisten seurojen välillä.
Yksisilmäisyydessäänkin on tieteellä hyvä mahdollisuus uudistua ja tutkia omia esteitään. Sen nykyiseen ideologiaan on sisällytetty niin suuri kriittisyyden ja toistettavuuden ja julkisen kontrollin vaatimus, että omalla alueellaan se on sangen luotettava ja objektiivinen tiedonhankkimismenetelmä. Se on luotettavin julkisen ja yhteisen tiedon laji.
Parapsykologian tutkimuskohteet ovat näiden tieteiden tavanomaisia kohteita. Niinpä se mm. mittaa laboratoriossa yksilön aivokäyriä ja virtsan koostumusta, tekee hypoteeseja psi-ilmiöille altistavista tilanne- ja persoonallisuustekijöistä, laatii haastattelututkimuksin tilastoja psi-ilmiöitten suhteista yksilöön ja ryhmiin, väestöpohjaan, ikärakenteeseen, poliittiseen järjestelmään ym. yhteiskunnasta loputtomasti löydettävissä oleviin muuttuviin tekijöihin nähden.
Menetelmä ja kohde menevät helposti sekaisin. Parapsyykkisten ilmiöiden kokijat eivät tutki parapsykologiaa vaan parapsykologia tutkii heitä. Kaikenlaiset henkijuttuja horisevat mummut eli parapsykologian tutkimuskohteet ovat yhtä vähän parapsykologeja kuin laboratoriorotta on tiedemies. Kokeminen on kyllä tutkimista, mutta tähän suppeaan parapsykologian tutkimusmäärittelyyn se ei sovi.
Sen tutkijat ovat yleensä omalla alallaan alansa akateemisen oppiarvon hankkineita. "Puhtaita" parapsykologeja on vähän, ja lukumäärä riippuu siitä, miten kullakin taholla tutkijan kriteerit asetetaan.
Sen kriteerit ovat kulloinkin kyseessä olevan tieteenalan omia kriteerejä.
Tämä parapsykologian osa tutkii ihmisen persoonallisuutta.
Mitä enemmän toistettavuutta, laskuja ja taulukoita tutkimukseen sisältyy, eli mitä enemmän sillä on tositteita järjelle, sen helpompi on sen päästä arvovaltaisiin tieteellisiin piireihin. Tutkimus ei kuitenkaan voi ottaa huomioon mitään arvovaltaa, tai muuten se seuraa arvovaltaa, eikä totuutta.
Galilein (joka itse oli myöhemmin kehityksen jarruna vastustamassa Newtonin ajatusta planeettojen elliptisistä radoista) ja muiden tieteen edistäjien kohtaama vastustus kertoo arvovallan tiukasta otteesta, mutta vaikka tiede ei joutuisi arvoristiriitoihinkaan, ovat sen tulokset silti suhteellisia myös materian piirissä. Tiukimmankin eksaktin tieteen rajoja on aina hämärtämässä pienempi tai vielä pienempi joukko toisenlaista asennoitumista kaipaavia tutkijoita. Yleensä heidän piiristään aikojen kuluessa nousevatkin ne, jotka tiedettä ovat suurimmin harppauksin saattaneet eteenpäin. Ajatellaanpa vaikka Einsteiniä ja hänen lausahdustaan:
Kaunein tunne minkä voimme kokea, on mystinen tunne. Se on kaiken todellisen taiteen ja tieteen lähtökohta. Se, jolle tämä tunne on vieras... on kuin kuollut. Kaiken todellisen uskonnollisuuden ytimenä on tieto, että on olemassa jotain meille tuntematonta, joka kuitenkin ilmaisee itsensä korkeimpana viisautena, loistavana kauneutena, jonka meidän tylsät kykymme voivat käsittää vain kaikkein alkeellisimmissa muodoissa. Tässä mielessä, ja vain tässä mielessä lukeudun hartaiden uskovaisten joukkoon.
Melkoisen vahvasti sanottu. Olen kyllä nähnyt pari muuta käännöstä tästä lausahduksesta, mutta keskeinen idea pysyy kuitenkin samana. Entäpä toinen Einsteinin lausahdus:
Siinä määrin kuin matematiikan lait esittävät todellisuutta, ne eivät ole varmoja; ja siinä määrin kuin ne ovat varmoja, ne eivät esitä todellisuutta.
Einstein ei siis katsonutkaan tieteen olevan pelkästään fyysisen maailman ilmiöiden analyyttista havainnointia, jossa havainnoitavan kohteen muuttujat karsitaan mahdollisimman vähiin, tai ainakin kokeen ajaksi muuttumattomiksi, jotta niiden häiritsemättä voisimme tarkkailla vain sitä muuttujaa; ilmiötä, josta olemme kiinnostuneita. Tämä lähestymistapa on siis reduktionistinen; karsiva, pelkistävä, ja täten myös köyhdyttävä. Tieteeseen voi sisältyä muutakin.
Lähestymmekin tässä parapsykologian toista tehtävää, toista tutkimusotetta. Tämä tutkimusote on intuitiivinen, elämyksellinen, välitön. Niputan intuitio-sanaan imaginaation ja inspiraation; niin kuvalliset, selvän aistipohjaiset oivalluksen tavat kuin myös vielä syvemmän sisäisen tiedon laji, joka ei tarvitse aistielämystä kanavakseen.
Ainoa määritelmä, jolla tahtoisin intuition määritellä, on se, että se on määrittelemätön. Määritellä - ja todistaa - voidaan vain suljettujen systeemien sisäisiä tekijöitä, ja parapsykologiset tutkimustulokset omalta osaltaan viittaavat siihen, että ihminen ei ole suljettu systeemi. Määrittelyvimma on itsessään jo tieteemme osittuneisuuden merkki.
Koska intuitiivista omakohtaista elämystä sinänsä ei voida todistaa, tämä tosiasia ikävä kyllä johtaa niihin lieveilmiöihin, joista ei koskaan tulla pääsemään eroon. Hulluus, lapsellisuus, herkkäuskoisuus, liian vilkas mielikuvitus, itsekorostus, ahneus, kaikki ne vaativat totuuden paikkaa intuition valekaavussa. Jokaisessa parapsykologisessa seurassa on aimo joukko niitä, joiden kritiikki on halvautunut ja jotka tekevät omista aivokummituksistaan henkisiä totuuksia. On tosiasia, että psykiatriselta kannalta tarkastellen näiden seurojen eräs osatehtävä onkin toimia epävirallisina ihmisiä leimaamattomina mielenterveyden avohoitopisteinä mieleltään hieman järkkyneille. Tätä humaania tehtävää ei tule missään tapauksessa väheksyä, mutta tieteellisyyden kanssa ei sillä tietenkään ole mitään tekemistä.
Analyysi voi kehittyä intuitiivisen oivalluksen kautta, mutta intuitiota ei koskaan kahlehdita ajatusketjun päähän. Intuitio on laajempi, kokonaisvaltaisempi näkemystapa, joka ei tarvitse suljetulle systeemille välttämättömiä perustotuuksia, aksioomia, joista ko. suljettu systeemi sitten kehitellään.
Saman asian ilmaisee ydinfyysikko Fritjof Capra omalla tavallaan klassista fysiikkaa ja kvanttifysiikkaa vertailemalla. Nimittäkäämme hetken ajan intuitiivista tutkimustapaa Capralaisittain "orgaaniseksi" verrattuna ylläkuvaamaani "mekanistiseen" tutkimustapaan. Capra luonnehtii orgaanista näkökulmaa tavaksi nähdä maailmankaikkeuden ilmiöiden kuuluvan olennaisina osina erottamattomaan harmoniseen kokonaisuuteen:
Fysiikka 20. vuosisadalla on osoittanut, että orgaaninen näkökulma tulee äärimmäisen hyödylliseksi atomisella ja subatomisella tasolla, vaikka tieteen ja tekniikan "makrotasolla" sillä ei juuri mitään tee. Orgaaninen näkökulma näyttää näin ollen perustavampaa laatua olevammalta kuin mekanistinen. Klassinen fysiikka, joka perustuu mekanistiseen näkökulmaan, voidaan johtaa kvanttiteoriasta, joka sisältää klassisen fysiikan, mutta päinvastainen ei ole mahdollista.
Fyysikot saavat tietonsa kokeista; mystikot meditatiivisten oivallusten kautta. Kummatkin ovat havaintoja, ja kummallakin alueella nämä havainnot ovat ainoa tiedon lähde.
Capra kuvaa kummankin saapuvan samanlaiseen näkemykseen, toinen vain on aloittanut tutkimuksensa sisäisestä, toinen ulkomaailmasta käsin. Nämä tutkimusmetodit eivät hyödytä mitään toistensa alueella, mutta toisiaan rikastaen ne voivat avata monia portteja sisäisen ja ulkoisen maailman välille. Kuten hyvä ystäväni on sanonut:
Analyysi ilman intuitiota on sokea ja intuitio ilman analyysia on rampa.
Parapsykologia tarvitsee kumpaakin tutkimustapaa. On varottava halveksimasta kumpaakaan. Positivistinen, analyyttinen, kovin yksiulotteinen tutkimus on sangen tarpeen sekin, sillä sen kautta tulevat kuitenkin vahvimmat näytöt ihmisen järjelle, ja ne ovat arvokkaita viitteitä sellaiselle, joka seisoo rajalla kuunnellen intuitionsa ääntä uskaltamatta kuitenkaan seurata sen vihjeitä. Analyyttisen parapsykologian viitteet saattavat silloin rohkaista häntä, viitata, jopa tieteellisin kriteerein (jotka eivät koskaan ole absoluuttisen varmoja) todistaa, että muutakin kuin toistaiseksi tunnetuin aistein havaittavia ihmispsyykeen liittyviä alueita ja mekanismeja on olemassa.
Kukapa tietää, kuinka pitkälle voidaan tulevaisuudessa analyyttisin keinoin tunkeutua todentamaan myös materian tasolla ilmiöitä, jotka ovat olleet tähän asti löydettyjen tutkimusmenetelmien tavoittamattomissa, tai jotka ovat jääneet nykyisten mittalaitteiden herkkyysrajan alapuolelle. Ja milläpä muulla kuin juuri analyyttisella parapsykologialla sitovimmin osoitetaan analyyttisen parapsykologian puutteellisuudet kuten tilastollisen käsittelyn virheellisyydet liian pienine otoksineen, kontrolloimattomine olosuhteineen, sekä myös paratutkijoiden henkilökohtaisista tarpeista nousseet tulosten tahalliset tai tahattomat vääristelyt.
Menetelmän puute
Parapsykologia on "para-"asemansa takia paradoksaalisessa asemassa: se tutkii niitä psyykkisiä ilmiöitä, joita ei tähän asti tunnetuin menetelmin ole voitu selvittää. Voiko kuvitella hankalampaa tehtävää tieteelle Kärjistäen voidaan sanoa, että mikäli parapsykologia jonkin parapsyykkisen ilmiön mekanismin selvittää, ei ilmiö olekaan enää parapsyykkinen, vaan "vain" psyykkinen. Se kuuluukin jo tunnetun piiriin, ja siirtyy "tavallisen" psykologian puolelle. Parapsykologia on näin jatkuvassa "metodologisessa puutostilassa". Se on tavallaan jatkuvassa ristiriidassa vanhojen tutkimustapojen kanssa joutuessaan asettamaan niitä jatkuvasti kyseenalaisiksi.
Tämä menetelmän puutteen haaste tuntuu kipeänä tieteellisen tutkimuksen kaikilla rintamilla, mutta parapsykologian piirissä se on silmiinpistävintä. Analyyttinen parapsykologia ei siihen pysty vastaamaan, vaan joutuu käyttämään vanhoja menetelmiä ja kriteereitä, jotka itsessään jo rajaavat tutkimuskentän ja ilmeisesti tekevät parapsyykkisten tapahtumien ominaisluonteelle pahaa väkivaltaa vaatimuksineen toistettavuudesta ja laboratorio-olosuhteista ym. tavanomaisista kriteereistä.
Rakastuminen ensi silmäyksellä on tosiasia, vieläpä sangen syvästi ja kokonaisvaltaisesti ihmisen psyykeä ja koko elämää koskettava, mutta häviääkö tuo tosiasia siitä, ettei se ole laboratorio-olosuhteissa todistettavissa eikä toistettavissa. - Analyysi voi osoittaa, että kyyneleet sisältävät vettä ja suolaa, mutta kyynelten merkityksestä se ei tiedä mitään.
Kaivatessamme uusia menetelmiä haluamme useimmiten vain vanhojen menetelmien tarkennuksia, desimaaleja lisää saatuihin numeroihin, uusia hienostuneempia mittalaitteita.
Menetelmiä, vieläpä sangen tehokkaita on olemassa, mutta täysin toisin kriteerein ja toisin ilmentymäehdoin kuin mittalaitteet ja laboratoriot. Nuo toiset menetelmät ovat ei-analyyttisia, intuitiivisia, elämyksellisiä, ja rekisteröivänä mittalaitteena on tutkija itse. Nekin menetelmät tuottavat tutkimustuloksia; eivät paperia, vaan tutkijan itsensä muuttumista, lisääntynyttä ymmärrystä, ja sitä ei voida mitata eikä todistaa. Se, joka voidaan todistaa, on kyllä tärkeää maailman yhden sektorin selvityksessä, mutta totuuden selvillesaamiseen on mieletöntä kytkeä sellaista ehtoa kuin sen todistettavuus - joka tietenkin on erittäin suotavaa aina kun se vain on mahdollista. Todistettavuudella on vaara muuttua totuutta suuremmaksi totuudeksi, mutta tämä ei johdu todistettavuudesta sinänsä, vaan itsetunnoltaan heikosta ja intuitiotukkoisesta ihmisestä, joka todistettavuuden epäjumalaansa takertuu.
Analyyttinen ja intuitiivinen tiede eivät pääse toistensa alueille, mutta silti rikastuttavat toisiaan. Juurilla ja lehdillä ei ole tekemistä toistensa kanssa, mutta puu tarvitsee kumpiakin. Capra lausuu:
Moderni fyysikko kokee maailman rationaalisen mielen äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta, mystikko taas intuitiivisen mielen äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta. ... Tiede ei tarvitse mystiikkaa eikä mystiikka tiedettä, mutta ihminen tarvitsee kumpiakin.
Parapsykologia on tavanomaisen tutkimuksen ohella tutkimuksen tutkimusta; omien juuriensa tarkastelua; tieteenfilosofiaa - joka kyllä sinänsä kuuluu kaiken tieteen perusvaatimuksiin, mutta nuo vaatimukset pääsevät hukkautumaan helpommin näkyvistämme muiden tieteiden alueella. Juuret unohtuvat kohottaessamme katseemme tieteen tulosten tuuheaan lehvästöön. Teknologia ja käytännön sovellutukset kyllä kasvattavat uutta lehvästöä, mutta mitään radikaalisti uusia juuria ne eivät luo, koska vanhoista lähtökohdista ei päätelmien avulla synny mitään ratkaisevasti uutta, syntyy vain vanhan uusia yhdistelmiä. Vain intuition loikkaus tyhjyyteen voi tuoda uusia peruskäsitteitä, aksioomia ulottuvillemme.
Parapsyykkiset ilmiöt ovat jatkuva piikki ihmistä tutkivien tieteiden lihassa, jatkuva muistutus siitä, että tieteet eivät ole eri syistä, kuten pelon, ahdasmielisyyden, poliittisten tai taloudellisten syiden takia, ottaneet arviointiinsa mukaan kaikkia ihmisissä todettuja ilmiöitä.
Minkälainen on tuo kaikkien tieteitten peräänkuuluttama avoin ennakkoluuloton asenne? Se ei voi olla mikään tietty ajattelutapa, koska ajattelun on aina lähdettävä jostain; sillä on oltava perusolettamukset, joista se alkaa kehitellä rönsyjään. Ja silloin kun meillä perusolettamuksia on, emme ole enää täysin avoimia.
Ajatuskehitelmä voi kyllä olla itsensä sisällä täydellinen, mutta... viittaan edellämainittuun Einsteinin lausahdukseen. Hyvä esimerkki on euklidinen tasogeometria: se on täydellinen itsensä sisällä, mutta se lepää noin kymmenen perusolettamuksen; aksiooman päällä. Nämä aksioomat on sovittu todeksi, mutta tosia ne eivät ole. Ne vuorostaan lepäävät tuntemattomuuden päällä... Tämä kävi ilmi viimeistään siinä vaiheessa kun matemaatikot Bolyai ja Lobatshevski "keksivät" yhtä aikaa epäeuklidisen geometrian olettamalla, että jospa kaksi yhdensuuntaista sittenkin leikkaa toisensa... ja nyt on tällä geometrian suunnalla tärkeä merkitys hiukkasfysiikassa. Vasta kun tietoisesti tehtiin kapina aistimaailman itsestäänselvyyksiä vastaan, pääsi tiede etenemään.
Perusolettamusten vaihtokaan ei ennakkoluulottomuuteen pääsemiseksi auta, koska silloin meillä on vain uudet perusolettamukset. Tämä viittaa siihen, että avoin suhtautuminen ei ole järjen ja analyyttisen tiedon alueella mahdollista. Tiedon lisäksi tarvitaan vielä jotain, ja se on ymmärrys, joka syttyy ihmisen ei-analyyttisista olemuspuolista yleisen elämänkokemuksen kypsyttämänä. Vain ymmärryksen alueella on avoin suhtautuminen mahdollista. Toisin sanoen vasta suhtautumisen - joka on järjen toimintaa - lakatessa, ollaan siinä kaikelle alttiissa ja avoimessa tilassa, jossa on mahdollista oivaltaa - ja joskus analyyttisella menetelmällä osittain todentaa - luontoon kätkeytyviä yhteyksiä uudella tavalla.
Parapsykologian tutkimuskohde on myös tajunta, jonka ilmauksena materian tasolla on edellämainittu tajuisuus eli ihmisen päivätajunta. Tällä alueella on ainoa tutkimusmenetelmämme intuitio, ja menetelmämme tulos ymmärrys. Sen saavuttama tieto on vain harvoin todistettavissa. Ajatuksen raiteita ei siellä näy. Saattaa jopa syntyä olettamus, että parapsyykkiset ilmiöt eivät lainkaan kuulu fyysisen kentän lainalaisuuteen, vaan käyttävät eri tietoisuustasojamme vain ilmennyskenttinään, jolloin tietoinen tajuntamme tajuaa vain erään oman itsensä rajoituksista johtuvan kalpean heijastuman; suodatustuloksen; varjokuvaleikin jostain paljon valtavammasta, joka rajattomuudessaan ei voi mahtua rajallisiin aivoihimme. Tämän vuoksi parapsyykkiset ilmiöt ehkä jäävätkin pysyvästi fyysisanalyyttisen tutkimuksen ulottumattomiin.
Aikaisemmin mainitsin analyyttisen parapsykologian tutkivan persoonallisuutta. Tämä intuitiivinen tapa tutkii yksilöllisyyttä. Yksilöllisyys meissä on varsinainen tekijä, persoonallisuus sen työväline - jos on. Persoonallisuus voi nimittäin palvella myös muita herroja kuin omaa sisäistä aitoa ydintämme. Persoonallisuuden vahvuudella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka aitoja yksilöinä olemme. Parhaiten tämä näkyy paholaisen hahmossa, joka kautta kansojen on pääpiirteissään samanlainen eli vahva, äärimmäisen vahva herra, mutta samalla kaikki tajuamme jonkin olevan tuossa herrassa silti pahasti vialla. Ihmistieteiden alueella tieteellinen "virallinen" maailmankuva sisältää ainoastaan persoonallisuuden tutkimuskohteenaan. Se on siis "käyttövälinetutkimusta". Itse käyttäjästä se ei tiedä vielä mitään.
Näin olemme hiljalleen tiukentaneet parapsykologin laatuvaatimuksia: täyttääkseen hahmottelemani parapsykologin laajemmat kriteerit on hänen oltava kirkkaan looginen ja samalla myös intuitiivinen olento; ihminen, joka tietonsa lisäksi myös ymmärtää minkä tietää. Tämä ymmärrys voi syntyä vain yleisen elämänkokemuksen kautta. Ja se voi olla kova koulu. Orvo Raippamaa kirjoittaa:
Kysymys psi-ongelmasta on kuin venäläinen ruletti: sitä ei kykene pelaamaan kukaan ennenkuin on siinä tilassa, jossa elämä ja kuolema ovat todella toistensa vaihtoehtoina. Muussa tapauksessa se on vain sanaleikki, jota leikkivät lapset ja harhautetut, yhtä kuin tietämättömät ja sairaat.
Tämän kriteerin tuntuvat vain sangen harvat parapsykologit edes osittain täyttävän.
Joka näitä kriteereitä toiselta vaatii, ei ole vielä tuota rulettia pelannut.
Markku Siivola
(kirjoitettu 1980-luvun alkupuolella)
