Herään Jyväskylän paraseuran puheenjohtajan kysymykseen tilausajolaiturin viereisestä puhelinkopista yhteiskuljetusbussin Hengen ja Tiedon messuille odotellessa vieressä: "Miksi vielä olet siellä?" Jos oletetaan, ettei sattumaa ole, niin ei herätyskellonikaan ole pysähtynyt ihan suotta vain kiusatakseen minua, vaan siihen on pätevä syy. Tyhjensikö alitajuinen vastustukseni lähteä messuille herätyskellon pariston yöllä 00.05?
Erilaisia aksentteja
Olkoon vastuksien syy mikä tahansa, päätän siitä huolimatta lähteä hengen basaarikujille. "Menkää vaan, tulen perässä", kuulen itseni sanovan Aulikselle ja samalla istun paikallisbussissa matkalla kohti rautatieasemaa. Junamatkan aikana kuuntelen monotonista arabialaisaksentilla puhuttua englantia ja mietin miten yhtä ja samaa kieltäkin voidaan puhua monella tavalla. Yritän lukea Redfieldin yhdeksää oivallusta, mutta se peijakas maistuu puulta - olen lukenut monenmoisia elämän tiekarttoja ja askelia milloin missäkin laajuudessa, yhdeksästä kahteentoista ja useampiinkin. Elämäni ei kuitenkaan ole koskaan mennyt valmiiden askelkuvioiden mukaan. "Kerran tunnistamattomat lentävät esineet paljastuivat variksiksi, joiden selkään pikkupojat olivat laittaneet sähkölampun" selittää puhelias taksikuski matkalla rautatieasemalta Isonnevantielle, kun on oivaltanut että olen menossa "ufomessuille".
Materiavuori hengen peittona
Perillä alkaa tuttuja kasvoja vilahdella eteeni sieltä täältä. Kirjoja, kiviä, maalauksia ja voi kamalaa - myös keuhkoni tukkiva makea suitsukkeen tuoksu! Ennustajat, selvännäkijät, merkkien tulkitsijat - tiukasti ahdettuina - ovat kovassa työntohinassa: 60 markkaa 15 minuuttia. Laskeskelen miten paljon olisin ansainnut Karla Kaplanina - varmasti Seattlen lennot kahdessa päivässä. Jos vielä tulen, niin Karlana, ajattelen, ja matkustan rahoilla USA:han tapaamaan ystävää, kuten olen itselleni "ennustanut". Astrologisen seuran tiskille pysähdyn pitemmäksi aikaa. Nämä tunnen. Osa heistä on oikein hyviä ystäviäni. Halataan. Yksi kysyy: "No kuinka olet viihtynyt?" Vastaan: "Kiitos, oikein huonosti", mutta hymyilen, sillä huonomminkin voisi olla: ihmisiä on mukava tavata meikäläisen - nurkassa eläjän. Astrologien kieltäkin ymmärrän suhteellisen hyvin, vaikka heillä kullakin on myös oma aksenttinsa. Ja luulen, ettei kukaan heistä väitä, että perimmäinen totuus on astrologiassa. Sitä perimmäistähän näytteilleasettajat ovat oikein messut pystyttäneet peittämään vaihtelevatasoisen materiavuoren: tuoksujen, muotojen, tekstien ja kuvien alle.
Puudutusta kipuihimme
Niksauttajat, naksauttajat, valonkantajat ja -antajat ovat myös paikalla. Sädettäjät ja hiilarit ovat täystyöllistettyjä. Tämä kertoo läheisyyden, hoidon, kuulluksi tulemisen tarpeesta - sairaudesta, kipeydestä, kolotuksista. Henkisestä ja fyysisestä pahoinvoinnista. Kuka sanoikaan, taisi olla Lasse Pöysti, tietävän olevansa kuollut, kun häntä ei aamulla herätessä kolota mistään. Voisiko kipu, sen lisäksi että se kertoo meistä ja tilanteestamme jotakin, kuulua myös osana elämään? Kuka kertoisi miten sietää ihan tavallista, usein hyvinkin ikävää ja kivuliasta elämää, ja silti olla sielunsa ja ruumiinsa lisäksi myös henki?
Miten nähdä koristeiden alle?
Kivet ovat kauniita. Nuo ajassa vierineet, ja toisiansa vasten hioutuneet. Särmätkin niissä loistavat täydellisyyttä. Mutta minusta on mukavampaa katsella niitä ulkona kävellessä. Yhdeltä kivikauppiaalta kysyn, tuleeko kiven mukana takuu - menestyksestä, vaikutusvallasta, ystävistä, ainakin rakkaudesta - siitä ikuisesta. Jos ei, niin sitten en osta. Koneella pitää olla vähintään kolmen vuoden takuu! Mistä kertoo kauniiden kivien kerääminen. Ainakin kauneuden ja turvallisuuden tarpeesta. Täydellisesti kaunis, on mielestäni myös puoliksi ruma. Positiivinen ilman negatiivista kuollut tila. En halua "kitua ikuisessa päivän kirkkaudessa ilman yön antamaa lohdutusta", kuten runoilee Tuomari Nurmio. Kuka kertoisi kuinka nähdä koristelematon kauneus, suojamuuriton turvallisuus?
Etsimättäkö parhaiten löytääkin?
Välillä käyn paraseurojen yhteiskokouksessa miettimässä mihin ovat paraseurat matkalla. Hiukan kirkastuu itselleni miksi matkustin messuille vastustuksesta huolimatta. Minua kiinnostaa mikä Minä Olen ja miten ilmenen kaikissa paikalla olevissa ihmisissä. Minua kiinnostaa miten olla optimaalisesti läsnä omassa elämässään, johon nivoutuu tavalla tai toisella kaikkien muidenkin läsnäolo. Näen vision, missä ihmiset kohtaavat avarassa tilassa avaramielisinä. Ihmiset, joissa on jäljellä elämisen haju, särmät ja rosot! Siis - täydellisinä. Yhtä ystävistäni en ole vielä tavannut. Etsin häntä joka puolelta. Paluubussi odottaa jo, enkä aio myöhästyä siitä. Kun viimein löydän "kadonneen", kertoo hän etsineensä minua aikansa ja päättäneensä juuri tapaamishetkellä luopua etsimisestä! Paras tapa löytää toisemme olikin etsimisestä luopuminen.
Mirja Nuutinen