Se miten kukin ihminen ajattelee, on samalla tavalla ennaltamäärätty kuin se, syntyykö köyhään tai rikkaaseen perheeseen. Materialisti hymyilee ja huomauttaa, että ihminen ajattelee niillä edellytyksillä minkälaiset perintötekijät hän on saanut, ja syntyä köyhään tai rikkaaseen perheeseen johtuu siitä, että niin rikkaat kuin köyhät tekevät jälkeläisiä. Tuo materialistisen psykologian toteamus on kyllä oikea, mutta ei riittävä, sillä se, onko joku materialisti tai idealisti ei ole perintötekijöillä todistettavissa.
Ikävä kyllä, tämän hetken yleisesti hyväksytyn tieteen todisteita ei ole kummankaan elämännäkemyksen puolesta. Ihmiset syntyvät omaksumaan jomman kumman, eikä kumpikaan anna toisilleen periksi. Valitettavaa, hyvin valitettavaa, sillä kaikki se kärsimys ja ristiriita joka vallitsee tämän maan päällä, johtuu tästä vastakkaisesti ajattelemisen oireesta.
Väitän, että se on oire. Hämmästyttävä, mutta sitkeä oire. Se on oire, koska siihen ei ole riittäviä todisteita puolin eikä toisin.
Näin ollen, ainakin niin kauan kun tositteita ei ole, on syytä ajatella kolmannella tavalla. Tämä kolmas tapa ajatella on yhtä alkuperäinen kuin kaksi ensimmäistä. Jos kaksi äärimmäistä tulee puolitiehen toisiaan vastaan, se on kompromissi. Mutta jos kolmas tapa hylkää molemmat alkuperäiset, se on aidosti yhtä vähän todisteellinen kuin kaksi ensimmäistä. Juuri siinä mielessä se on yhtä arvokas katsanto kuin edelliset - eikä niin ollen sitä voida syyttää sovittelevaksi oireeksi, kompromissiajatteluksi.
Kun yhden ongelman kaksi vastakkaista johtopäätöstä eivät kykene todistamaan toisiaan vastaan, on kolmas johtopäätös yhden asteen enemmän todennäköinen kuin kummankaan vastakkaisen, sillä kolmas ei ole mikään vaihtoehto, vaan kokonaan uusi - ainakin niin kauan kunnes keksitään neljäs. Ja toistaiseksi neljättä alkuperäistä ei ole.
Kolmas tapa ajatella on todeta, että ongelma on ratkaisematon.
Se, mikä tässä on uutta edellisiin verraten, on se, ettei sitä voi ottaa vastaan omaksumalla, kuten kahta edellistä, jolloin se olisi vain oire kuten edellisetkin. Me synnymme jompaan kumpaan edellisistä oireista, mutta kolmanteen tapaan ajatella meidän on hankittava itse oma "oireemme". Luotava itse uusi lähtökohtamme. On uskallettava luopua puolustamasta sellaisia ajatuksia joihin ei ole omakohtaisia todisteita.
Se on vaikea tilanne, mutta jokaiselle mahdollinen. Kysymys on vain asennoitumisista luopuminen, sillä kaikki toisilta saadut oppirakennelmat johtavat oman mielen tarpeista luopumiseen. Tuota aivopesua on tehty Aatamista asti, ja siten maailma on sellainen kuin se tällä hetkellä on.
Aikakausien eräässä vaiheessa täytyy tapahtua pysähtyminen. Eräänlainen "puoliaika"; ihmismielen seisaus. Siinä tilassa kukin yksilö erikseen, ja kerran koko yhteisö, näkee mitä on tehty ja miksi. Se on psyykkinen "herääminen". Yksilö, ja lopulta koko yhteisö, löytää itsensä - tulee yksilöksi. Silloin ei enää kysytä mitä minun pitää tehdä tullakseni pelastetuksi. Jokainen oivaltaa (tietää) mikä meissä on etsinyt pelastajaa, miksi on ollut kärsimystä, mikä meissä kussakin on ollut kärsimyksen syy.
Kolmas tapa ajatella on seuraus kun oivallus todistaa, että kaikki ajattelu on ymmärryksen puutteista syntyvää itsepuolustusta. Todellinen ajatus on tajunnan tietoisuutta jossa kaikki vastakkaisuudet ovat toistensa kaltaisia. On vain yksi ajatus, jossa kaikki ajatukset ovat yhtä, siten että niiden ajattelija on poistunut. Kun ei ole arvovaltaa, niin ei ole sen vastaistakaan. Tajunta näkee kyllä kaiken, osallistuu, mutta ei omista mitään. Omaa itselleen kaiken minkä muut omistavat, kuten Bernhard Shaw, joka sanoi omistaneensa kymmenvuotiaana koko Lontoon.
Kolmas tapa ajatella on suuri vallankumous, mutta se ei ole poliittinen. Se ei ole poliittinen sen tähden koska se ei vastusta ketään eikä mitään. Sitä ei voida ostaa tai myydä sillä tavalla kuin aatteita yleensä, koska siinä ei ole mitään jota voitaisiin mainostaa. Jos sanomme "lakatkaa ajattelemasta erittelevällä tavalla", se olisi väärin sanottu, sillä se olisi samaa jos kehoittaisi puhkaisemaan silmänsä. Emme voi myöskään sanoa: "tulkaa nuhteettomiksi ja siten hyviksi", sillä silloin pitäisimme ihanteena tyhjää tilaa jossa lopulta olisi ei-mitään. Emme myöskään voi mainostaa sellaista radikalismia, joka kasvattaa parran ollakseen tarkoituksella vanhaa maailmaa vastaan. Emme voi vaatteilla koreilla tai olla koreilematta. Ei puhtaus tai pesemättömyys, ei työ tai työn karttaminen voi luoda kolmatta tapaa ajatella. Vastaus tähän kysymykseen on niin yksinkertainen ettei kukaan keksi sitä kehoittamalla. Ja kuitenkin voisimme sanoa niille, jotka kysyvät mitä pitää tehdä, että älkää tehkö mitään, sillä se joka pyrkii esimerkiksi joogan avulla valaistukseen, löytää kyllä kaikenlaista, mutta harva valaistuksen. Tarkoitus on aina tarkoituksen takana, joten se jokin, jota tavoitellaan, on tarkoituksellinen ja siten tekijänsä ajatuskuvioiden tulos, mutta harvoin aitoa uutta. Jooga voi avata - sitä ei voi kieltää - mutta mikään ei ole siitä takeena. Yksi istuu päivän lootusasennossa, toinen viisikymmentä vuotta jne.
Ja kuitenkin kolmas tapa ajatella tulee olemaan vallankumous jota kannattaa ajatella.
Sisänäkemys ilmoituksena ja järki abstraktiona, molemmat ovat luonnonlahjoja jostakin ihmispsyyken tuntemattomasta. Kumpaankaan ei ole yleispätevää todistusta, joten hylkäämällä molemmat ongelmina syntyy avoin tila jossa asiaa ei ratkaista lainkaan. Siten syntyy selite: äärellinen on äärettömässä ääretön ehdolla, ettei äärellinen tee ratkaisua äärettömästä, silloin molemmat käsitteinä katoavat.
Voidaan sanoa, että ajattelun abstraktiot ovat olemassa, vaikka ei olisi ajattelijaa. Ja sisänäkemysilmoituksen edustaja voi vedota aisteitta havaitsemiseen, johonkin tuntemattomaan joka On. Mutta aina voidaan sanoa, että abstraktio on ajatuksen eräs kuvio, ja tuntematon joka On, on tunnetussa se, jota itse asiassa ei ole. Täten on vain kuvio ja se jota ei ole. Mutta jäljelle jää joka tapauksessa se, joka on näiden tilojen (luonnonlahjojen) synnyttäjä. Ja jos abstraktio on vain kuvio, niin se, jota ei ole, ei myöskään pidä paikkaansa. Joten jos abstraktio on tosiasia, niin myös se tuntematon joka On, on myös tosiasia, sillä se jota ei ole, on. Ja edelleen, jos järki tunkeutuu abstraktiona äärettömään, kuten eräällä tavalla näyttää mahdolliselta, niin sisänäkemys ilmoituksena on yhtä mahdollinen. Molemmat ovat tosin todistusta vailla, mutta juuri siksi kolmas tapa ajatella hyväksyy molemmat vaatimatta kummaltakaan todistusta. Kolmas tapa on tämä tässä - ja nyt: henki omassa minuudessaan.
Ihminen ajattelee ymmärryksensä mukaan eikä tietojensa paljoudella. Samat asiatiedot saattavat muotoutua jopa vastakkaisiksi päätöslauseiksi, johtuen asianomaisen ajattelijan siitä psyykkisestä tilasta jonka asenteella hän maailmaa katselee. Ja tuo psyykkinen tila ei ole sataprosenttisesti perinnöllinen, siten kuin on yritetty uskotella, sillä vaikka valistuksella on valtava merkitys perintötekijöihin, se kuitenkaan ei määrää tuleeko jälkeläisestä idealisti vai ateisti. Elämänsä varrella ateistista voi tulla idealisti ja päinvastoin, mutta se psyykkinen tila, joka hallitsee hänen yksilöllisyyttään, on muuttumaton. Se tapa miten ihminen katselee, ajattelee ja ymmärtää johtuu psyykkisistä tekijöistä, joka vuorostaan muovaa tiedoista ja kokemuksista joko ateistista tai idealistista maailman kuvaa. Mutta jokaisella ihmisellä näyttää olevan omat ateistiset ja idealistiset kautensa - tämä tulee paremmin ymmärretyksi jos puhumme realistisista ja romanttisista vaiheista. Psyykkinen yksilöllisyys meissä valvoo tarkoin miten pitkälle on syytä mennä kussakin vaiheessa. Jonkin voimakkaan ulkoa tulleen tapauksen tai innoittavan aatesuuntauksen johdosta saattaa psyyke antaa paljon periksi siten, että aivot antautuvat ulkopuoliselle propagandalle, mutta silloinkin perusasenne on vallitsevana.
Ihmisen psyykkinen yksilöllisyys on varsinaisen minuutemme tunnus. Se saattaa päästää minäisyyden kerrostumaan kaikenlaisia aatteita ja ideologioita, mutta minuus on itsekeskeisesti yksin. Todellinen Minä meissä hymyilee ja on vaiti, ja minuus, pelosta tulla petetyksi, koettaa olla puolueeton - itsenäinen.
Nämä kolme minämuunnelmaa meissä muodostavat minuutemme psyyken eli tajunnan, josta käsin syntyy se jokin, jota sanomme ymmärrykseksi. Jos ymmärrystä ei ole, lähettää minuus minäisyyden hankkimaan tietoja, jotka tajunnan korkeampi Minä hyväksyy tai hylkää. Jos ymmärrystä ei synny, tulee reput (epäonni) ja minuus lähettää minäisyyden jälleen tietoja hankkimaan. Psyyke on hyvin konstruoitu kokonaisuus jota ei voi pettää. Siitä johtuu se, että todellisuudessa psyyke ei usko mitään eikä ketään. Se elää omaa elämäänsä ja kaiken aikaa tekee erittelevää työtä. Jos ateistinen maailmankuva ei sitä miellytä, se kokeilee idealistista, ja jos kumpikin tekee haaksirikon (kuten ne kumpikin lopulta tekevät) se lakkaa kuuntelemasta lörpötyksiä ja siirtyy minuutensa keskukseen ja kuuntelee vain korkeamman Minänsä "puhetta". Minuus ei kuole vaikka sen minäisyysagentti on saanut lopputilin.
Tällä tavalla ihmisen todellinen minuus löytää uuden ulottuvuuden ja aivoista tulee vain informaatioväline ulkomaailmaan. Kun välittäjä, minäisyys on tullut tarpeettomaksi, syntyy kolmas tapa ajatella. Silloin käy ilmi, että ateismi ei riitä vastaukseksi perimmäiseen kysymykseen ja idealismi jostakin ulkopuolella olevasta henkisestä osoittautuu väärintulkinnaksi, koska minuus itse on se - henki. Minuudella on tietoinen tajunta - korkeampi Minä, joka on yhtä kuin henki itse, joka on aina jossakin aineessa minuutena. Siksi puhutaan kolminaisuudesta, koska olevaisen muodostaa henki, aine ja tajunta, tai toisella tavalla tulkittuna energia, ulottuvuus ja yksilötietoisuus. Missä on se todellinen rakentaja - Luoja-Jumala? Ollen aluton ja loputon eli ääretön, se ei voi olla piiloutunut johonkin äärettömän ulkopuolelle, vaan on kaiken aikaa kaikessa joka on. Siis se on sama henki (energia - nelikätinen Shiva) joka ilmenee minuuden toimintona.
Kolmas tapa ajatella on totuudellisuuden puolueeton intuitio.
Orvo Raippamaa