Tarvitaan, ikävä kyllä. Jeesus sanoi "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Jos ihmiset olisivat terveitä, olisi lääketiedekin tarpeeton. Kaiken lisäksi väitetään, että kaikki sairaudet ovat pohjimmaltaan psykosomaattisia. Jos niin on, niin sitä suuremmasta syystä tarvitaan uskontoja: psyykkistä "lääketiedettä". Kun ihmisen sielu on sairas, ei sitä lääketiede paranna. Se voi auttaa vain psyykkisten sairauksien fyysisiä seurausilmiöitä. (Onko kana ennen munaa, vai päinvastoin, on ongelma joka ei olekaan ongelma eräiden selitteiden mukaan).
Että emme erehtyisi kaikkein pahimpiin sekaannuksiin, on otettava huomioon fyysisen aineen ne rajoitukset joista johtuen sairauksia sinänsä emme voi välttää vaikka olisimme sielullisesti miten terveitä tahansa. Sellaisia ovat luonnonmullistukset ja monet muut onnettomuudet, tarttuvat taudit ja synnynnäiset perintötekijät jne. Uskonnot pyrkivät antamaan juuri näihin ongelmiin sellaisia vastauksia joiden mukaan kaikki kärsimykset ovat ylhäältä meille annettuja opetuksia. Kuka tällaisia väitteitä kykenee kumoamaan, koska tuollaiset väitteet ovat todistamattomissa puolin ja toisin. Tästä syystä on myös ihmisiä jotka pitävät kaikkia uskontoja suorastaan vaarallisina, koska noin ollen voimme keksiä mitä hyvänsä kun vetoamme uskonnolliseen näkemykseen.
On totta, että tässä mielessä lähes kaikki uskonnot ovat vaarallisia. Mutta mitä voimme tehdä kun tiede ei ole sen viisaampi? Se ei ole löytänyt sitä puuttuvaa rengasta joka vastauksena tyydyttäisi edes kaikkia tiedemiehiä, puhumattakaan ihmisistä joilla ei ole pienintäkään tieteellisen ajattelun edellytystä. Ne tiedemiehet, jotka eivät usko mitään ilman todistuksia, ovat yhtä rajoitettuja kuin uskovaiset, koska he ovat luoneet itselleen sellaisen uskonnon joka kytkeytyy heidän rajoitettuun intelligenssiinsä. Ja jos intelligenssi on rajoittunut, kuten se aina on, niin lukemattomat todistukset jäävät heille selittämättömiksi ilmiöiksi, joista he sanovat, että on alentavaa ottaa niitä vakavasti. Liian todistushakuinen pää saattaa olla ymmärryksen viisautta vailla.
Kun katselemme tätä maailmaa koko laajuudessaan ja vertaamme sen historiallista tapahtumasarjaa ihmiseen mitä se on ollut ja mitä on tällä hetkellä, niin emme pääse irti siitä että läheskään kaikki mitä maailmassa on tapahtunut ei ole ihmisen syytä. Luonto on ollut kovaa ja armotonta. Se ei ole antanut mitään ellei ihminen itse ole osannut ottaa. Kaiken lisäksi luonto on tuhonnut monia kulttuureja, siirtänyt mantereita, polttanut ja hukuttanut kokonaisia kansakuntia. Siitä huolimatta ihminen on aina noussut ja aloittanut alusta, luonut uudet kulttuurit ja paremmat olosuhteet. Tulee pakosta kysyneeksi mikä on tämä maailmankaikkeus, jonka olemassaolo näyttää niin valtavan viisaasti suunnitellulta ja toisaalta niin raskaitten tuskatilojen näyttämöltä? On yhdentekevää onko se sattumalta syntynyt mekaaninen refleksi tai jokin tuntematon mielekkyys jolla on jokin suunnitelma. Tosiasia on ettei ihminen sitä ole luonut eikä vieläkään sitä hallitse, vaan on sen alainen ja ‑kuten näyttää ‑ on syytön uhri ja samalla sinnikäs taistelija.
Ihmisen syyttömyys näyttää todennäköiseltä ja sen kärsimykset aiheettomilta jos ajattelemme aistivaraisen tieteellisen järjen kriittisyydellä. Mitä merkitystä on tällaisella näytelmällä jos ajattelemme ateistisesti? Tarvitaan hyvin pitkälle kehittynyttä ideaalisuutta voidaksemme hyväksyä ateistista kantaa. Sillä ilman syvempää tarkoitusta tämä näytelmä on järjetön. Järki johon ateismi vetoaa on uskontoa ilman todisteita paljon suuremmassa määrin kuin uskonnot yleensä. Ateistinen sattumalta syntynyt elollisuus on järjetön jo sen tähden ettei se ota huomioon paikkaa ja tilaa eli sattuman mahdollisuutta, jota ilman mitään sattumaa ei voisi syntyä, olkoon mahdollisuus miten pieni tai suuri tahansa. Mahdollisuus sattumalle on ollut ennen sattumaa, joten sattuma ei ole ensimmäinen primaaritekijä. Mikä on mahdollisuuden mysteeri ellei se ole jokin mielekkyys? Me voisimme uskoa elollisuuden synnyn sattumaksi, mutta että mahdollisuus on täytynyt olla ennen sitä yhtä loogisesti kuin muna ennen kanaa. Tässä mielessä kaikilla uskonnoilla on paljon monipuolisempi ja myös valtavampi merkitys kuin ateismin sattumauskolla. Mutta silti älkäämme unohtako sitä että ateismikin on vain uskonto ja sellaisena se on paljon vähemmän minäkeskeistä kuin muut idealistiset uskonnot.
Elleivät oppirakenteet tule tarpeettomiksi ihminen on edelleen sairas.
Kun alussa sanoin, että uskontoja tarvitaan, "ikävä kyllä" näen uskontojen tarpeessa todistuksen siitä, että ihminen ei ole terve. Joka syvimmältään tulkiten tarkoittaa sitä, että sairaus juontaa tietämättömyydestä ja tietämättömyys tyhmyydestä. Tämä esoteerinen sanoma on esim. kristinopissa puettu käärmevertaukseen ja sitä edeltäneeseen Luciferin lankeemukseen. Jumalan "veli", lähin ystävä, valon tuoja Lucifer heräsi tajunnassa yksilötietoisuuteen ‑ ulottuvuuksia luovaan tilaan ja siten "karkotettiin" perusterveydestä sairauteen ‑ minuudesta minäisyyteen ‑ sanokaamme Jumalan tarkoituksen työkentälle ‑ ilmiömaailmankaikkeuteen.
Ihminen Jumalan kuvana on luomistyötä opiskeleva tekijänsä poika, toimittamassa sitä tehtävää joko perustuu kaikkien mahdollisuuksien ilmentävään energiaan, elollisuuden jatkumiseen tai ehkä paremmin sanoen on sieluolentona, elollisenergeettisenä yksiönä perussuunnitelman lähettiläs ‑ monadi, valo pimeydessä, sana sanattomassa, aiheettomassa se aihe joka on kaiken aiheen syy ja perusta.
Todellisuudessa mitään virhettä, syntiä tai tyhmyyttä ei ole tapahtunut. Suunnitelma on liian valtava sisältääkseen virheitä, mutta ollakseen kaikkien mahdollisuuksien mahdollisuus eli ääretön jatkuvuus, jota myös kuolemattomuudeksi sanotaan, se sisältää itseensä sellaisen vapauden jossa jokaisella on jumalainen oikeus ja valta luoda ikuisesti uutta. Kysymys on vain tilanteista joita syntyy kun luovan oikeuden vapaat vallat kohtaavat toisensa. Silloin syntyy arvovaltoja (lue etuoikeutettuja), jotka jatkavat heille kuuluvaa tehtäväänsä ‑ olemassaoloaan. Kuolemattomuus edellyttää yhä uusia ja uusia ulottuvuuksia, eriasteisia olemisen tiloja joissa etuoikeutetut ("arvovallat") automaattisesti tahtomattaan joutuvat "luomaan" hierarkioita ‑'luonnonviisausjärjestelmiä. Näissä eriasteisissa työmenetelmämaailmoissa on kärsimys ja kuolema kaikelle sille mikä ei ole kuolematonta. Ellei kuolemaa olisi, ei olisi elämääkään, koska se mikä elää ja eläväksi tekee on henki (tietoinen tajunta). Ja se, missä henki elää on energiakoostumaa jota tajunta käyttöä olemisensa rakennusaineena. Kaikki ulottuvuudet ovat aineellisia, koska ne ovat energiakoostumia. Se minäisyys, joka tätä ei ymmärrä joutuu luonnonpakosta tekemään tiliä ja siten niihin kärsimyksiin joiden johdosta hän joutuu tekemisiin uskontojen kanssa. Sielu etsii ja huutaa pelastusta niin kauan kunnes ymmärrys syntyy, ellei tässä elintilaruumistuksessa niin jossakin toisessa. Ja niin kauan kun minuutemme henki, todellinen minämme ei pääse hallitsemaan tietoisuuttamme, me olemme sairaita.
Sairaus meidän fyysisessä maailmassamme on niin yleinen, että vain aniharvinainen kohtalo suo terveen elämän. Sairaus on sanoma kuoleman tosiasiasta, joka siten syventää meidän ymmärrystämme tajuamaan mikä meissä on kuolevaista ja mikä kuolematonta. Elleivät kärsimykset ja kohtalo meitä opeta, me saatamme turvautua johonkin uskontoon, joka suo ainakin lohtua jaksaaksemme kohdata kuoleman, Siinä ei liene mitään väärää koska se sellaisena on joka tapauksessa ainakin psykologinen pelastus. Jumala ei näytä antavan raskaampaa taakkaa kuin minkä jaksaa kantaa. Mutta ellei uskonto tee meitä terveeksi niin meillä on jatkuvasti sairas sielu, ikävä kyllä. Kuten Buddha jätti boddhipuun saatuaan valaistuksen, satorin, ahaa-oivalluksen, samoin pitäisi tapahtua meille saatuamme totuusvastauksen sielullemme. Sensijaan, että Buddha lähti maailmaan, me paneudumme "boddhipuun" juurelle pelastuneina. Siihen viitannee se lausuma jonka väitetään Buddhan sanoneen opetuslapsilleen: "Mietiskelkää veljet sitä miksi toinen istuu lootusasennossa vain päivän ja toinen viisikymmentä vuotta". Tarvitsemme joogaa toi uskontoja niin kauan kunnes oivallamme tai kunnes tulemme terveiksi.
Kuka meistä on täydellinen?
Uskonnot eivät ole niin naurettavia kuin "umpiviisaat" kuvittelevat, sillä kaikki me olemme sen verran sairaita että omaksumme jonkin selitteen tai luomme itse itsellemme sen vastineen ja uskomme siihen. "Kuka meistä on synnitön(=täydellinen) niin heittäköön ensimmäisen kiven". Joten tietoutemme laajennusta tarvitaan oppiaksemme ymmärtämään uskontojen rajoittavat tekijät ja ne syyt miksi me niitä tarvitsemme. Todellisuusihminen ei sano että mikään ilmiö olisi merkityksetön, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siten syntyy kokonaisuuden ymmärrys, joka on enemmän kuin aistivarainen järki, sillä tajunnallinen tietoisuus, vaikka ylittää järjen, se ei ole järjetön, vaan antaa järjelle sen arvon mikä sille kuuluu. Salaisen tieteen (l. piilotetun viisauden) antama vapaus ajatella rajoitetun järkensä mukaan on suuren tuntemattoman laki, joka siten luo moninaisuuden yhteenkuuluvaisuutta jossa paljous toimii ristiriitaisuuksista huolimatta jokaisen subjektin yksilön hyväksi. Kokonaisuuden vaikeasti ymmärrettävässä tarkoituksessa on avain järjen rajoitusongelmaan. Siksi tarvitaan eriasteisia selityksiä ja uskomuksia joiden avulla järki vapautuu rajoituksistaan ja todellinen intuitio saattaa avata tietoisuuteen uusia ulottuvuuksia.
Jos mieli vapautetaan ennakkoluuloistaan, se tulee toimimaan kuten elimistömme: automaattisella viisaudella.
Nykytiede tuntee jo varsin pitkälle tahdostamme riippumattomat refleksit, kuten keskushermostoon liittyvät tekijät, alitajunnan toiminnot ynnä muut itsepuolustusmekanismit. Ihmisen kokonaisvaltainen minuus näyttää hallitsevan koko elintoimintoa jopa niin ettei sen tarvitse jokaista liikettään ajatella. Järjestelmä on kehittynyt lähes täydelliseksi automaatioksi: elimet toimittavat niille kuuluvat tehtävänsä juuri niin tarkoituksenomaisesti kuin on tarpeellista. Biologista, sanotaan. Mutta eliön elämä, bio, on tuntematon. Ilman atomeja ei rakentuisi molekyylejä ja ilman molekyylejä ei tapahtuisi mitään, joten kuka ja mikä on se bio joka määrää toiminnot? Biologia on tärkein tiede, mutta bion perusteista se ei tiedä mitään. Mistä sitten meidän on etsittävä vastausta, jos fyysisen elämän perustekijät eivät paljasta mitään? Kuvittelemmeko todella, että yhä pienempiin ja pienempiin elämää antaviin perushiukkasiin päästyämme tulee sieltä vastaus? Tuskin tulee.
Ellei tietoteoreettinen filosofia antaudu järkeilyn viisaudestaan ei tämän hetken fyysiseen aineeseen uskova tiede pääse itselleen asettamasta vankilastaan koskaan pitemmälle. Tarvitaan uskonelämän tutkimusta - juuri sitä, jonka kaikkien tieteitten spesiaalitutkijat ovat lähes yksimielisesti hyljänneet. Se, että uskonelämä on pirstottu kymmeniin tuhansiin selittäjälahkoihin, on tiedemiesten syytä ‑ järkeen luottavien älyttömyyttä. Kuinka monta Uri Gelleriä vielä tarvitaan ennenkuin se Jeesus uskaltaa tulla jota maailma odottaa?
Eikö meillä jo nyt pitäisi olla se riittävä määrä todisteita joiden perusteilla voimme ymmärtää ettei Jumala ole sitä tai tätä jota eri uskontojen lahkot julistavat, vaan jumala on "Se Itse" jossa tämä kaikki tapahtuu. Niin kauan kun ihmismieli arvailee arvaamatonta, hän etsii ulkopuolista jumalaa joka on teoreettinen kuva, abstraktinen lauseke hänen tosiolevaisuutensa ulkopuolella. Ihminen pyrkiessään totuuteen kulkee ulospäin tosiolevaisesta ja luo siten politiikkaa ja uusia uskonlahkoja - erimielisyyttä. Me kaikki jo tiedämme että uskontojen uskonto on sisimmässämme, mutta silti kuljemme äärimmäisyyksiin: uskon teorioihin tai kaiken kieltämiseen. Kolminaisuuden kolmatta aspektia, ymmärrystä, meidän aikamme ei vielä tunne vaikka koko maailma seisoo jo sen ajan kynnyksellä. Demokratiasta puhutaan ja kompromisseja tehdään, mutta hätäratkaisut ovat hätäratkaisuja niin kauan kunnes oivallus syntyy joka opettaa ymmärtämään että "Antakaa keisarille kuin keisarin on ja Jumalalle kuin Jumalan on", joka tahtoo kuvata sitä ettei pidä demokratisoida sellaista mikä ei ole tasattavissa. Valtiomiesten pitäisi demokratisoida leipä ja perunat kaikille ja jättää henkiset edellytykset sosialisoimatta, koska ne eivät tule olemaan koskaan tasattavissa. Demokratian helmasynti on se väärinkäsitys ettei se tiedä mistä palkkatasosta alkaa ylellisyys, ja sentähden se tuhlaa veronmaksajain omaisuutta sellaiseen mihin se ei kuulu.
Fyysinen ruumis on sielullishenkinen olento, mutta annettakoon ruumiille se mikä sille kuuluu, sielulle sielulliset tarpeet ja hengelle vapaus.
Uskontoja tosin vielä tarvitaan, ikävä kyllä. Mutta on olemassa se niin sanottu "Suora yhteys", joka ei välimiestä, pelastajaa tarvitse. Sellainen yhteys avautuu kun inhimillinen sydän meissä avaa henkisen älyn näkemään miksi ihmiset tarvitsevat kymmeniä tuhansia ‑ toisilleen vastakkaisia ‑ selitteitä ‑ uskomuksia. Onko kolmas tapa ajatella ‑ ymmärtää - niin vaikeata kuin ihmiset kuvittelevat?
Orvo Raippamaa
(Siirry tästä uuden sivuston Orvo Raippamaan artikkeliluetteloon)