Kaikki alkoi joskus 70-luvun alkupuolella, jo ennen kuin sain ensimmäisen radionauhurini(käytetty JVC). (Mutta sitä ennen radiosssa soi Beatles, Markku Aro, Danny, eli se mitä vanhempanikin kuuntelivat.) No, pitihän sitä kokeilla toimiiko se vekotin. Ensimmäinen äänitys taisi olla jotain vanhaa tanssimusiikkia. Ensimmäinen ostamani kasetti oli Irwiniä(vaihtoehtona oli Hair). Mutta pian iski The Osmonds. Crazy Horses, Traffic In My Mind. Ja sitten Gary Glitter, Sweet(kaverilla oli niiden levy ja osti/sai se Glitterinkin). Mutta mailma muuttuu ja suosikit sen mukana: Queen ja Bohemian Rhapsody vei mie.. eiku pojan mukanaan. Mutta kuunneltiin sitä Sladea, Suzi Quattroa, Alvin Stardustia, Mudia. Seasons In the Sun oli hyvä biisi, vaikka ei sitä silloin voinut tunnustaa. Siinä oli vissiin se melodia, tai jotain. Yksi tuttu tyttö osasi soittaa kitaralla(akustisella) Beethoovenin Fur Elisen alun. Ihmeellistä!
Mutta oli sitä suomalaistakin musiikkia: Hurriganes, Juice ja Mikko, Ronski Gang, Badding, Kontra, Veltto ja paljon muita. Myös kotipaikkakunnan suuruuksia: Battaglia ja Alfa, jotka molemmat taisivat menestyä rockin SM-kisoissa(Battaglia muistaakseni voitti). Niitä käytiin katsomassa VPK:lla järjestetyissä konserteissa.
En ole koskaan ollut varsinaisesti minkään bändin fani. Queen oli kuitenkin pitkään #1. Flash Gordoniin asti. Se ei enää kolahtanut. Mutta ´39, Brighton Rock ja Death On Two Legs on eri meininkiä. Mutta tekiväthän ne sitten myöhemmin taas kunnollisia levyjä, ei siinä mittään. Mutta ne best offit.
Kohta iskikin Rush, ja pahasti. Nykyään sekään ei tosin ole enää entisensä. Neil Peart oli ja on vieläkin sellainen rummunlyöjä, että oksat pois.
Kun ei ole tuota absoluuttista koskenkorvaa tai mitä se nyt sitten oikein onkaan, niin minunkin piti koittaa rummunlyöntiä. Rumpua siis lyötiin. Kotona piharakennuksessa yksin ja joskus kavereitten kanssa niitten harjoituskämpällä(but no gigs). Miksikähän sitä muuten sanotaan kevyeksi musiikiksi. Bändillähän saattaa olla satojen, jopa tuhansien, kilojen painoiset soittokamat. Kanna ne kellarissa(tai jossakin yläkerroksissa)olevaan raflaan ja takaisin, niin et enää puhu kevyestä musiikista. Nyt se rummunlyönti on menneisyyttä. Sain vaihdettua viimeiset rummut muutamin pulloihin kotiviiniä. Kun eivät muut niistä rahaa antaneet. Joskus voisi kyllä hankkia sähköisiä välineitä leikkikaluiksi. Liittää ne sitten vaikka tähän tietämyskoneeseen.
Nykyään luontuu monenlaisen musiikin kuuntelu. Rockista kevyenpään klassiseen(instrumentaaliin, ei kirkumiseen). Mutta täytyy tässä mainostaa näitä kotipuolen(ainakin alkujaan Torniosta) bändejä: CMX ja Terveet Kädet. CMX on enemmän minun makuuni kuin TK, joka on todella kovaa. Oli ainakin kun viimeksi kuulin. Ja kun Läjä on mukana, ei pehmentymisestä liene pelkoa.
Kuuntelen siis nyt sujuvasti myös Stingiä ja monia muita(Aikakoneesta alkaen). Mutta kyllä mm. Uriah Heep, Ian Gillan, Deep Purple, Aerosmith ja muut vastaavat kolahtaa ehkä kuitenkin kovempaa.
Tätä sivua on viimeksi päivitetty - 2.10.1997.
Copyright © - 2.5.1997 - Jorma Pääkkö.