pcuf.fi | Jäsenpalvelut | In English
Tämä artikkeli saattaa sisältää virheitä, sillä se on luettu lehdestä automaattisella tekstintunnistuksella.

PC-tiedotteet

Monet visionäärit ovat luvanneet meille tulevaisuudessa liikkuvaa kuvaa ja ääntä kotiin sekä toimistoon toimitettuna tietoliikenneverkkoja pitkin (video-on-demand). Kertakaikkiaan hienoja ja kannatettavia nämä visiot tietysti ovat. Maksajista vain ei ole tietoa. Tavallisen kansalaisen omilla rahoilla ei kaikkea tarvittavaa dataa toistaiseksi tai lähivuosinakaan saada liikkeelle.
ISDN-teknologia on paljon konkreettisempi askel samaan suuntaan ja se on jo nyt monen ulottuvilla. Mikrotietokoneen ja modeemin kanssa tutuiksi tulleilla PC-käyttäjillä on erinomaiset valmiudet olla edelläkäviöitä ISDN-yhteyksien hyödyntämisessä. Teleoperaattorin puheille vain rohkeasti, mikäli data tavanomaista puhelinyhteyttä pitkin liikkuu liian hitaasti.
Ilkka Hyytiäinen, Los Angeles, tietää kertoa ISDN:n reippaasta etenemisestä USA:ssa (Tekes Tekniikan Näköalat 1/95 s.38). Vuonna 1991 siellä oli 250 000 ISDN-liittymää käytössä ja ennuste vuodelle 1995 on jo kaksi miljoonaa. Kasvan selityskin on yksinkertainen. USA:ssa useimmat teleoperaattorit tarjoavat kuluttajille ISDN-yhteyttä lähes tavallisen puhelinliittymän hinnalla.

PCUF-Opinion

Yhdistyksemme sähköpostilaatikon käyttäjillä on mahdollisuus osallistua kyselyyn, jossa kartoitetaan käyttäjäkunnan mikrotietokoneissa olevien näyttökorttien tyyppiä. Vähitellen markkinoiden tapahtumat heijastuvat myös tähän taulukkoon. Vuosi sitten tällä palstalla julkaistu taulukko kertoi VGA-osuuden olleen 63,1 % ja nyt tämä lukema on 68,5 %. Samana aikana vastanneiden määrä on lisääntynyt 388:sta 478:aan. Helmikuussa kokonaistilanne näytti seuraavalta:

Näyttökortti             %
CGA                    5,5
EGA                    6,9
MDA                    0,6
VGA                   68,5
PGA                    1,4
Hercules               5,9
En omista PC:tä        8,9
XGA                    2,4
Vastanneiden määrä     478

Sinäkin voit tutustua tähän ilmaiseen jäsenpalvelumuotoon. Yhdistyksen BBS löytyy numeroissa (90) 608 070, (90) 640 290, (90) 641 228 ja (90) 6121545. Lisäksi käytettävissä on kiinteä verkkoyhteys. Yhdistyksen puhelinlinjoilla esiintyy ruuhkaa ilta-aikaan, mutta vapaita linjoja löytyy helposti aamulla ja aamupäivällä.

Varmuuskopiot

Yhdistyksemme taloudellisessa tilanteessa oli hieman pelivaraa viime vuoden loppupuolella. Hallitus tutki eri vaihtoehtoja ja päätyi parantamaan yhdistyksen BBS:n tietoturvaa siten, että yhdistykselle hankittiin uusi DAT-nauhuri. Näin vuosien mittaan rakennettu BBS-järjestelmä ja siihen liittyvät tiedostot jäävät käyttöön mahdollisen laitevaurion jälkeenkin.

Kirjakaapeli

Yhdistyksemme ohjelmassa oli yritysvierailu hieman epätavalliseen yritykseen 7. marraskuuta 1994. Paikka oli entisen Suomen Kaapelitehdas Osakeyhtiön tehdasrakennuksessa toimiva kirjasto, joka kuitenkin on jotain muuta kuin historiallinen kirjasto. Paikan osoite on Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 1.krs, 00180 Helsinki. Puhelin no. (90) 693 1407, 693 1261. Internet kirja@kaapeli.fi ja http://www.kaapeli.fi/. Aukioloajat poikkeavat hieman tavanomaisista. Tämä kirjasto on ollut auki myös sunnuntaisin.

Kirjakaapeli on yksi Helsingin kaupunginkirjaston toimipiste, joka keskittyy tietotekniikkaan, taiteeseen ja kulttuuriin. Se sisustettiin talkoovoimin ja kalusteet sekä kirjat on suurilta osin saatu muista kirjastoista. Atk-laitteet on hankittu sponsorituella.

Kirjaston kirjakokoelma on pienehkö, noin 5000 nidettä. Kokoelman pääpaino on kulttuurissa ja 90-luvun taidesuuntauksissa. Kokoelmaan kuuluu myös sarjakuvia, matkailua, filosofiaa ja historiaa käsitteleviä teoksia.

Kirjakaapeliin tilataan noin sata aikakauslehteä. Lehdet edustavat pääsääntöisesti kulttuuria, taidetta ja erilaisia mielipidejulkaisuja - myös bittien ja verkkojen maailma on edustettuna.

Paperille painettujen julkaisujen vuoksi PC-käyttäjät ry ei järjestänyt vierailua Kirjakaapeliin. Varsinainen syy oli paljon paljon lähempänä yhdistyksen omaa toimintaa eli tietoverkot ja mikrot. Näitä palveluita vierailun isännät meille pääasiassa esittelivätkin, joten yhdistyksen puolesta parhaimmat kiitokset heille.

Kirjakaapeli on yhdessä Katto-Menyn kanssa perustanut hankkeen nimeltä Kaapelisolmu. Sen tavoitteena on tarjota kansalaisille vapaa ja ilmainen pääsy kansainvälisiin tietoverkkoihin, erityisesti Internetiin. Vielä kerran Kirjakaapeli tarjoaa ilmaisen mahdollisuuden käyttää Internet- tietoverkkoa. Kiitos lahjoittajien (Hewlett-Packard, Philips), laitteetkin ovat uusia ja jopa parempia, kuin tavanomaiset kotikoneet.

Verkkoyhteyksien lisäksi Kirjakaapelissa on sekä PC-pohjaisia että Philipsin kehittämiä CD-I -interaktiivisia CD-ROMmeja. Hyvä alku 'romppukirjastolle' on jo olemassa ja asiakkaiden vapaasti käytettävissä on mm. tietosanakirjoja.

Tässä kirjastossa voi käyttää mikrotietokoneita tekstinkäsittelyyn, kuvankäsittelyyn, taulukkolaskentaan ja julkaisujen tekoon. Käytettävissä on myös väriskanneri. Käyttö on pääsääntöisesti asiakkaalle ilmaista, mutta tulosteista joko mustavalkotai värikirjoittimella peritään omakustannushinta.

Nyt ei tietoverkkojen ja mirotietokoneiden käyttö ole rahasta kiinni. Innostusta tarvitaan kaikkein eniten ja taidot karttuvat siinä sivussa. Kirjakaapelin lisäksi vastaavia hankkeita alkaa olla jo muissakin kaupungeissa.

Vielä muutama sana kiinteistöstä, jossa Kirjakaapeli sijaitsee monen muun yrityksen naapurina. Suomen Kaapelitehdas Osakeyhtiön entinen tehdasrakennus on suomalaisen tietotekniikan menneisyyteen liittyvä paikka. Päällisin puolin se näyttää nyt olevan entinen tehdasrakennus, jossa MS yhteensopivan mousen lisäksi vastaan saattaa tulla oikea eloperäinen hiirulainen. Samassa kiinteistössä on kuitenkin käytetty kompuutereita hyvin varhain. Vuonna 1960 sinne tuotiin kaapelitehtaan käyttöön Elliott 803 A tietokone. Se oli sentään täysin transistoroitu 2. polven tietokone. Myöhemmin näitä ihmistyön täysin korvaavia tietokoneita tuotiin sinne lisää ja alan osaaminen saattoi näin merkittävästi kehittyä. Jopa niin paljon, että tietotekninen kauppa ja oma tietokoneiden valmistus tuli mahdolliseksi. Myöhemmin tämä osaaminen oli osa Nokia Elekroniikkaa ja vielä myöhemmin osa Nokia Dataa. Vuonna 1991 Nokia Data tietoineen ja PC-tehtaineen myytiin ICL-yhtymälle, joka Suomessa nykyisin valmistaa mikrotietokoneita noin 300 000 kpl vuodessa. Näilläkään tietokoneilla ei ihmistyötä ole onnistuttu täysin korvaamaan ja tuotantoa ollaan yhä lisäämässä

Mediatiedot

PC-Käyttäjä-lehti ilmestyy kolmena numerona vuodessa. Seuraava numeron arvioitu ilmestymisaika on kesäkuu 1995.
Lehden levikki on vähitellen lisääntynyt ja osoitteellinen jakelu on nyt noin 1800 kpl sekä muu PR-jakelu noin 200. Ilmoitusten hinnat ovat kohtuulliset, mikäli ilmoituksen kohderyhmäksi halutaan löytää helposti suuri joukko innokkaita PC:n käyttäjiä. Kokosivun ilmoitus tässä lehdessä maksaa ainoastaan 1500 mk ja 1/2-sivun ilmoitus 1000 mk. Nyt voimme myös huolehtia keskiaukeaman mainosliitteistä (A 3 taitettuna) hintaan 3000 mk. Hinnat (sis. ALV 0% ovat voimassa toistaiseksi ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan etukäteen tässä lehdessä.
Lisätietoja ilmoitusasioissa voit kysyä: PCUF MAIL: vpk@pcuf.fi (Valto Koskinen) tai puh. (90) 513 362 / Valto Koskinen, Everstinkuja 5 B 48, 02600 Espoo.
Ilmoitustilaa seuraavaan lehteen voi varata jo nyt tai viimeistään toukokuussa 1995.

Liittyminen yhdistykseen

Hanki Tietotekniikan liiton jäsenlomake joko yhdistyksen toimihenkilöiltä tai suoraan Tietotekniikan liitosta, PL 68, 02600 Espoo, puh. (90) 512 1293, (90) 512 1283, fax (90) 512 1276. Täytä lomake siinä olevien ohjeiden mukaan ja maksa laskun saatuasi jäsenmaksu.
Postita täytetty lomake Tietotekniikan liittoon.
Yhdistys kirjaa sinut jäseneksi muutaman viikon kuluessa ja sen jälkeen alkavat liiton jäsenedut mm. Tietoviikko sekä muut lehdet tulla.
Muista kuitenkin, että yhdistys on yhtä kuin sen jäsenistö. Jos sinä haluat hyötyä yhdistyksestä, niin yhdistys haluaa hyötyä sinusta muutakin kuin jäsenmaksun. Osallistu siis tapahtumiin, kysele asioista, mutta tuo myös omia tietojasi ja kokemuksiasi toisille jäsenille.

Uusi vuosi toi yhdistykseemme uusia ihmisiä ja uusia ajatuksia. Tällä kertoa PC-KÄYTTÄJÄ lehti ilmestyy hieman ohuempana kain viime vuonna, koska lehden toimitusvoimat tällä kertaa oli muuhun toimintaan varattuja. Yhdistyksen kannalta tarpeelliset asiat löytyvät tämänkin numeron sivuilta ja ehkä energiaa seuraavan numeron toimitukseen löytyy tämänkertaista enemmän.
Aurinkoista kevättä ja kesän odotusta kaikille jäsenille toivoen...

Valto Koskinen

 

Jäseneksi liittyminen

PC-käyttäjät

Muokkaukset

Pc-käyttäjät ry, PL 494, 00101 Helsinki, info@pcuf.fi
Sivusto toimii Netdoc CMS -ohjelmistolla