antin sivut Jep jep, usko pois. minä | valokuvaus | musiikki | sarjakuva | retkeily HIFI 100/1 subwoofer Subwoofer-projekti käynnistyi oikeastaan jo vuosi sitten, kun hankin Peerlessin elementin ja 100/1 suotimen. Tänä kesänä lisäbasso sai uuden kotelon ja Hifi:n 50 wattisen päätevahvistimen.
![]() Kotelot on tehty samalla periaatteella kuin 6/2:ssa, mutta paksummasta 25mm MDF-levystä. Kotelon sisällä on myös erillinen lokero suotimelle ja vehvistimelle.
![]() Kun ketelo on koottu ja ensin hiottu tasaiseksi, voidaan liima levittää ohuelti pinnalle. Liimana käytettiin kosteudekn kestävää puuliimaa. Tätä ennen viilusuikaleen oli yhdistetty teipillä sopivan kokoisiksi levyiksi ja sopivat painolevyt tehty. Painolevyt puristavat viilun tasaisesti kotelon pintaan, ja on muistettava suojata levyt parilla kerroksella paperia, koska liimaa tulee viilun huokosten läpi. Kaksi vastakkaista sivua voidaan liimata aina kerrallaan.
![]() Vaikka painolevyt tasaavatkin putistuksen, ei ole mitään syytä kitsastella puristimien kanssa. Kun viilut on kaikki liimattu, voidaan teipit poistaa ja hioa lopputulos sileäksi.
![]() Jalat viilutettiin erikseen ja liimattiin kukin kahdella puutapilla pohjaan kiinni. Lakkaus tehtiin samalla tavalla kuin 6/2:ssa. Kun subbaria kokeiltiin, niin huomattiin, että äänitaso oli liian alhainen verrattuna pääkaiuttimiin. Sitten vaan kysymään itseään viisaammilta sfnet.harrastus.elektroniikka -ryhmästä. Kiitokset Paul Keinaselle avusta. Operaatio onnistui vain yhtä vastusta vaihtamalla. Kotelon pohkaan asennettiin virtakytkin, virtajohto ja RCA-naarasplugi.
![]() Elementti ja refleksiputki on sijoitetti pohjaan, ja laatikossa on 5cm:n jalat. Ulkomitoiltaan kotelo on jalkoineen 60cm korkea, 50cm leveä ja 62cm syvä. Keskimmäinen nuppi on hieman vinossa, mutta se korjataan niin pian kuin mahdollista. Jalkojen huopatassut tehtiin saappaan pohjallisesta.
|