Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailu 1998

2.8.1998 Hauholla



Vuoden 1998 sahdinvalmistuksen loppukilpailu järjestettiin 2.8.1998 Hauholla Miekan maatilalla. Kilpailusahteja oli loppukilpailuun saapunut tällä kertaa 32 kunnasta.

Kilpailumenetelmä oli tällä kertaa seuraavanlainen: 32 sahtia jaettiin neljään kahdeksan sahdin alkusarjaan, joista kustakin pääsi kolme parasta välieriin. Välierien kaksitoista sahtia jaettiin kahteen kuuden sahdin sarjaan, joista kummastakin pääsi kolme parasta loppukilpailuun. Loppukilpailussa oli siis kaikkiaan kuusi sahtia, joiden kaikkien pistemäärät ja sijoitukset julkistettiin. Muiden kuin loppukilpailuun päässeiden sahtien sijoituksia tai pisteitä ei julkistettu.

Loppukilpailussa 32 tuomaria asetti sahdit paremmuusjärjestykseen. Kultakin tuomarilta paras sahti sai yhden sijalukupisteen, toiseksi paras sai kaksi, kolmanneksi paras kolme jne. Kun kaikkien tuomareiden antamat sijalukupisteet lasketaan sahdeittain yhteen, loppukulpailun voittaa se sahti, jolla on pienin sijalukupistemäärä.

SM-SAHTI 1998 LOPPUTULOKSET

SijaSahtimestariPitäjäPistemääärä
1.Rauno KarvinenHämeenkyrö90,5
2.Sirkka IlolaAsikkala91
3.Veikko RautavirtaLammi99
4.Seppo OjanenHartola101
5.Harri KarvonenKankaanpää111,5
6.Raili ToivonenPertunmaa137


Seuraavassa kilpailun kuvasatoa, C) Ari Järmälä.

Miekan maatilan päärakennus Hauholla Tiilirakennuksen juhlasalissa pidettiin tämän vuoden sahtikisa
Tuomaristo arvostelee sahtinäytteitä kuten aiempinakin vuosina huolellisesti ja asiantuntevasti Värikirjoa
Pääpalkinnon luovutus Sahdinvalmistuksen Suomen mestari 1998 Rauno Karvinen Hämeenkyröstä


Viimeinen päivitys: 2.9.1998 / Ari Järmälä