PPT-dia
lapsivaiheen pituus vuosissa 2:lla lapsella
Notes:
Ylläolevassa perheen lapsivaiheen 0-19 vuotiaista lapsista aiheutuvien kustannusten nettovaikutusgraafissa lapsilisät loppuvat 17 vuotta täyttäneiltä. Kustannustason kuvaamiseen käytettyyn vuoden 2000 toimeentulotukitasoon on tehty 2%/v indeksitarkistukset
Lapsilisien loppuminen lasten täyttäessä 17 saattaa nykyisin aiheuttaa taloudellisen ahdingon monilapsisissa perheissä, varsinkin jos kotihoidon tuki loppuu samanaikaisesti. Yli viisilapset perheet ovat huonoimmassa asemassa. Ensimmäisten lasten täyttäessä 17 vuotta perheen nettotulot putoavat 1023 mk per lapsi kuukaudessa, yleensä vuoden parin välein. Samaan aikaan nuorin saattaa täyttää kolme, jolloin kaikilta alle kouluikäisiltä poistuu kotihoidon tuki kahden - kolmen tuhannen markan kertapudotuksella, paikkakunnasta riippuen. Kaikki lapset saattavat edelleen käydä koulua ja asua kotona ja lapsia saattaa olla enemmän kuin päiväkodissa hoitajaa kohden. Toimeentulo heikkenee selvästi nettotulojen vähetessä neljällä - kuudella tuhannella markalla kuukaudessa muutaman vuoden sisällä, kun verot peritään edelleen täytenä, ja lasten kulutustarve kasvaa lasten vanhetessa. Varsinkin koululaisten on vaikea kattaa kasvavaa tarvetta omilla tuloilla.
Lapsiperheiden taloudellinen kantokyky tulisi ottaa lapsilisien kestossa ja/tai opintotuissa huomioon nykyistä tasapainoisemmin, jotta lasten vanheneminen ei aiheuta olennaisia pudotuksia kotitaloudessa henkilöä kohti käytettävissä oleviin tuloihin. Erityisen niukaksi tulot per henkilö menevät, kun toinen puoliso on keski/hyvätuloinen ja toinen ei saa työtä lapsilisien ja kotihoidon tuen loppuessa. Perhe jää kokonaan normaalitukien ulkopuolelle, tukien tulosidonnaisuudesta ja ‘työttömän’ aikaisemmasta kotityöstä johtuen. Monilapsisen, keski/hyvätuloisen tulonsaajan perheen pakottaminen toimeentulorajalle on tuskin ollut tukien tulosidonnaisuuden tavoite.
Erityisesti monilapsisten perheiden tulonsiirtojen perusteet ja kesto perheen elinkaaren aikana kaipaavat parantamista.