Muuta huomioonotettavaa
lapsen (koti)hoidosta eläketurva lapsimäärän ja ajan mukaan
lapsilisät, kotihoidon tuet, opintotuet ja työttömyysturva ennaltaehkäisevät syrjäytymistä, rikollisuutta ja huumeisiin ajautumista
erityistä huomiota on kiinnitettävä suurten perheiden toimeentulon riittävyyteen
tarvitaan uusia laskentamalleja - nykyiset eivät huomioi monilapsisuutta
Notes:
Lapsen (koti)hoidosta eläketurva lapsimäärän ja ajan mukaan: eläketurvan kertymän pysähtyminen on vanhemmalle merkittävä puute kasvatusvastuun täyttämisvaihtoehtoja harkitessa. Puutteen merkitys korostuu lapsimäärän kasvaessa, jolloin lasten hoitojakso pitenee ja työn arvo lasten elämäntöillä mitattuna kasvaa. Omien lasten hoito- ja kasvatustyöllä onkin vähintään sama arvo, kuin vastaavan muun lapsimäärän hyväksi tehdyllä työllä, josta eläketurva kertyy.
Lapsilisät, kotihoidon tuet, opintotuet ja työttömyysturva ennaltaehkäisevät abortteja, syrjäytymistä, rikollisuutta ja huumeisiin ajautumista. Nykyisellä veroasteella tulonsiirrot ovat välttämättömiä, jotta lapsille ja vanhemmille syntyisi enemmän yhteistä aikaa, esimerkiksi osa-aikatyön ansiosta.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä suurten perheiden toimeentulon riittävyyteen. Tulonsiirtojen riittävyyden tarve korostuu lapsimäärän kasvaessa, jolloin taloudellisen pelivaran loppuessa - syystä tai toisesta - syrjäytymisuhan alle joutuu useita lapsia. Usean lapsen kasvatus ja elatus on pitkäaikainen sitoumus, jonka täyttämisen edellytykset julkisen vallan tulee erityisesti turvata ja taata taloudellisen pelivaran riittävä ennakoitavuus.
Tarvitaan uusia laskentamalleja - nykyiset eivät huomioi monilapsisuutta. Kasvavien kulutustarpeiden lisäksi laskentamalleissa tulisi ottaa huomioon myös lapsimäärän kasvun vaatimat pakolliset investoinnit. Laskentamallien tulisi kattaa koko elatusvelvollisuusaika, jotta eri kokoisten lapsikotitalouksien nykyiset kustannuskynnykset saataisiin näkyviin ja poistettua. Eri kokoisten lapsiperheiden todellisen nettotulotarpeen arviointia ei voi perustaa vain kulutustutkimuksiin, jotka monilapsisten perheiden osalta johtavat harhaan jo mm. käytettävissä olevien tulojen kulutusta rajoittavan vaikutuksen takia.