PERUSKYSYMYKSEN ONGELMA
Yleensä ollaan sitä mieltä että raha ratkaisee kaikki asiat. Mutta se ratkaisee vain ne asiat jotka rahalla ovat ratkaistavissa. Määrättyjä pyyteitä se ei pysty tyydyttämään. Ja koska näin on, niin on ymmärrettävissä miksi monet kyllästyvät koko elämään ja lopulta saattavat lopettaa itsensä, joko sen tähden etteivät voi saada rahalla mitä mielivät tai sitten sentähden ettei löydy enää mitään mikä olisi ostamisen arvoista.
Jos rahalla ei saa kaikkea mitä tahtoo, niin vielä vähemmän on muita keinoja jotka toisivat tyydytystä niille jotka ovat kaikkeen kyllästyneet ja näkevät elämän tarkoituksettomaksi typeryydeksi.
Ne taas joilla on jatkuva rahapula, joilla ei ole edes välttämättömintä riittävästi, saattavat menettää hermonsa kun tuska tulee keston rajoille; ne ihmiset tarvitsisivat lähimmäistensä apua ja ymmärrystä, mutta ymmärtäviä ystäviä ei löydy eikä sellaista huoltoapua joka olisi pahimman tuskatilan ratkaisu.
Tässä viimeisimmässä tapauksessa maailmaa kyllä voitaisiin parantaa, mutta edellisissä tapauksissa yhteiskuntarakenteet kaikkialla ovat sellaiset etteivät ne kykene luomaan uutta ihmistä ellei tiede, lähinnä lääketiede, keksi sellaisia rohdoksia jotka voisivat luoda uuden sielunelämän.
Vastausta näihin perusongelmiin ei ole, koska ei ole tositetta edes siitä olisiko edes lääketieteellinen ratkaisu oikea. Elämän perusta on tuntematon, jonka tosiolevaisen merkitystä ei tiedä kukaan inhimillinen ihminen. Väitetään, että vain Jumala yksin sen tietää ja idän filosofioissa ei sekään ole aivan varmaa.
Mitä voimme tehdä, miten vastata niille jotka eivät ymmärrä edes sitä että elämä on suuri mysteerio, suuri tuntematon, PSI, joka todistaa tuntematonta voimaansa mutta jää tuntemattomaksi.
Ajattelevalle ihmiselle on olemassa vastaus, että elämä on tosiasia jokaiselle joka sen toteaa, mutta se on tarkoitukseltaan tuntematon, energia-voima-ilmentymänä PSI.
On itsestään selvä että olen olemassa, mutta ei ole selvä miksi olen olemassa; niinpä on luonnollista että ihminen on kautta aikojen pyrkinyt kysymään syytä siihen. Ja jos niin käy, kuten näyttää käyvän ettemme saa itsestään selvää vastausta samanarvoisesti kuten olemme saaneet siitä että olemme olemassa, niin silloin ihmisen hermorakennepyydemielteet kääntyvät pois itsestään selvistä aksioomeista ja ryhtyvät etsimään selitteitä siihen johon ei ole olemassa selvää vastausta. Ja niin syntyvät (ovat syntyneet) kaikki ne uskonnolliset oppirakennelmat, jotka yrittävät selittää sitä mikä on kaikkien selitysten saavuttamattomissa.
Suoraa vastausta suoraan kysymykseen ei minkään uskonnon selitteissä ole, mutta kaikki todistavat että vastaus on subjektiivinen, sisäinen jokin, jota tosin ei voi todistaa, mutta joka on. Materiaalisesti itsestään selvyyteen pyrkivä järki sanoo, että tuo "sisäinen jokin" on eräänlainen toivottomuudesta syntynyt hätäpelastususko, koska muutakaan vastausta ei ole. Se muotoutuu uskoksi johonkin korkeampaan arvovaltaan, jota uskovaiset sanovat Jumalaksi, Jehovaksi, Allahiksi, Taivaalliseksi Isäksi jne. Kaikkien uskontojen jumalat ovat siis epätieteellisiä. Mutta materialistisen tieteen järki ei kuitenkaan kykene todistamaan mitään mikä voisi kumota uskontojen selitteet täysin perättömiksi. Ei kykene, koska se josta uskonnoissa on kysymys, ei ole fyysillinen vaikka ilmenee fyysillisessä. Fyysillinen aine toimii fyysillisten lakiensa mukaisesti, mutta se jokin joka fyysillisen aineen elävöittää, tekee aineen PSI-ilmiöksi aineelle itselleen ja on jotain jonka perusta on energia - tuntematon liikunta joka katoaa omaan tarkoitukseensa - saattaa siis poistua fyysillisestä johonkin järjelle tuntemattomaan. Kuka voi väittää ettei tuossa energiassa ole tietoista tajuntaa?
Jos niin on, niin silloin jokainen uskonto on enemmän oikeassa kuin sellainen materialismi joka uskoo vain toimintoihin, mutta jättää havaitsemasta moninaisuuden sanoman - meidän järjellemme käsittämättömän mielekkyyden.
Materialismissa ei ole mitään väärää, mutta se ei ole vastaus peruskysymyksiin. Sillä ihminen ei ole yhtä kuin aine, vaan ihminen on henki, henkinen olento aineessa joka soittaa, laulaa, ajattelee ja kaiken lisäksi uskoo.
Ihminen joka oivaltaa, on saanut vastauksensa, mutta kenties tarvitaan moniaita selitysyrityksiä - erilaisia uskontoja ennenkuin oivallus syntyy. Tässä mielessä kaikki selitykset ovat tarkoituksiaan vastaavia kunnes tulee todistetuksi etteivät selitteet (oppirakennelmat) pelasta ketään, vaan niiden sisäinen sanoma pelastaa jota nuo selitteet edustavat. Silloin loppuvat oikeauskoisuuksien fanatismit ja kaikki uskonnot päätyvät samaan finaaliin: ymmärrykseen. Ymmärrys tässä mielessä tarkoittaa lähinnä sitä viimeisintä mahdollista kokonaisvaltaista tietoutta joka eliminoi epäoleelliset selitteet pois aineen ja hengen perusongelmista. Tämä on se ainoa kompromissi jonka voimme tehdä Suuren Tuntemattoman edessä.
Koska jokainen järki tietää etukäteen ettei järki riitä, niin järkevyys antaa periksi sille ymmärrykselle joka nousee sisimmästämme: JOKAINEN MEISTÄ JOKAISEN PUOLESTA. Ja siten kaikki kaikkien puolesta tarkoittaa sellaista oivallusta jossa IHMINEN ON TÄRKEÄMPI KUIN MITKÄÄN TEORIAT RATKAISEMATTOMISTA ONGELMISTA. Tiedot ja ihmisten viisaudet eivät ole PSI-ongelmaa ratkaisseet. Siispä täytyy löytyä uusi ideologia, uusi yhteisymmärrykseen pyrkivä menetelmä, eräänlainen IHMISEN PUOLUSTUS ILMAN OIKEASSAOLEMISEN TEORIOITA.
"Se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven", oli lause, joka syvällisesti ymmärrettynä täytyi olla Jumalan pilkkaa silloisten moralistien mielestä, mutta se oli niin älykkäästi sanottu että syyttäjät poistuivat.
Tällä hetkellä koko maailma on tilanteessa jossa kysytään kivittäjiltä heidän oikeutustaan, oikeassaolevilta heidän tietojaan. Mutta jos todistuksia ei ole antaa, niin millä oikeudella voidaan esittää vaatimuksia puolin tai toisin?
Juuri todellisten todistusten puuttumisen johdosta on ratkaisuna aina ollut voima ja valta. Mutta voima ja valta parhaimmillaankin on aina ollut väkivaltaa, koska selitteet ovat aina olleet todisteita vailla. (Selite on perustelua käsilläolevista puutteellisista tiedoista).
Meistä jokainen tietää tällä hetkellä, että voima ja valta eivät ole tae oikeassaolemisesta. Ja me tiedämme senkin, että enemmistö ei ole tosi todellisuuden eikä edes tasa-arvoisuuden todistus. Mutta muuta menetelmää meillä ei ole kuin demokratia. Tämän tietävät tällä hetkellä kuninkaallisetkin. Demokratia on koko ihmiskunnan ihanne. Mutta me tiedämme myös ettei demokratia yksin riitä - eikä tule koskaan riittämään, koska se mikä demokratiasta tulee aina puuttumaan on tasavertaisuus. Me voimme antaa toisillemme demokraattisen tasa-arvoisuuden - samat oikeudet kaikille - mutta toistemme veroisiksi (vertaisiksi) me emme koskaan voi tulla.
Demokratialla me emme voi ratkaista perusongelmaa vaikka demokratia toteutuisi sataprosenttisesti. Tasa-arvoinen maailma on (lienee) ihmiskunnan aineellinen pelastus, mutta tasavertaisuuden ongelma tulee aina olemaan sen seurausilmiö ja pulmat jatkuvat niin kauan kunnes pääasia: ihminen puutteellisuuksineen tulee tärkeämmäksi kuin kaikki jumalalliset teoriat tai sosiaaliset aatteet jotka takaavat jokaiselle välttämättömät elinmahdollisuudet.
Ja, kuten me jo kaikki tiedämme ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, meidän tulisi paljon suuremmassa määrin kuin tähän asti ryhtyä tarkistamaan niitä elämän peruskysymyksiä joita eri ideologiat edustavat.
Tähän tutkimustyöhön ei mikään maallinen hallitusvalta ole vielä milloinkaan ryhtynyt. Kaikkialla on tapahtunut niin, että ne ideologiat, jotka vähimmin ovat häirinneet talouspoliittisia voimasuhteita, ovat saaneet rauhassa jakaa selitteitään. On uskottu niin että hengelliset asiat ovat hengellisiä tarpeita joita on syytä suosia siinä mielessä että ne tyydyttävät ihmisen terveeseen elämään. Ja niinhän siinä on tapahtunutkin, sillä hengellisten tarpeitten tyydytys on antanut uskoa elämän tarkoitukseen ja siten ihminen on jaksanut taistella vaikeuksia vastaan.
Mutta miten tulee käymään tulevaisuudessa kun enemmistö tulee tietoiseksi siitä että mikään ideologia ei ilman muuta ole ainoa oikeaksi todistettu tosiasia, ja että aineen ja hengen suhde on edelleen tuntematon? Vastaukseksi ei riitä edes tajuisuuden siirtyminen toisiin ulottuvuuksiin, sillä sielläkin jatkuu peruskysymyksen ongelma: miksi? Miten käy niille ihmisille joilla uskoa ei ole ja jota heille ei voida antaa? Kun lohtua ei ole, ja uskon sisäistä tyydytysmaailmaa he eivät kykene saavuttamaan, niin eikö heille käy kuten niille joita ei edes raha kykene palvelemaan? Voiko sittenkin olla totta se epäinhimillinen Jehova joka seuloo jyvät akanoista ja heittää, itse luovana tekijänä ollen, epäonnistuneet sellaiseen uloimpaan pimeyteen jossa on oleva ikuinen itku ja hammasten kiristys? Tuskin. Sillä ihminen meissä jokaisessa sanoo, että sellainen Jumala on hirviö jos asiat noin tulkitaan. Pahimmat sotahullutkaan eivät edes pysty noin hirvittävään vihaan.
Inhimillisempi selitys siis täytyy löytyä peruskysymykseen, koska puhtaan materiankin luonnonlaissa on todisteet kaiken kärsimyksen määrätyistä rajoista. Tähän materian armahtavaan luonnonlakiin juuri elämään kyllästynyt itsemurhaaja luottaa kun hänen ymmärryksensä kypsyy näkemään miten toivotonta on vastauksen saaminen ideologioilta. Usko jota hänelle luonto (sanokaamme vaikka perintötekijät) ei ole antanut, ei tietenkään hänelle muodostu pelastukseksi.
Itsemurhaajan minäkeskeisyysongelma " Ollako vai eikö olla " on Shakespearen analyysin mukaan selitettävissä. Kun totuudellinen ihminen joutuu kysymään vastausta "elämän inhaan pulmaan", kuten Hamlet, joka oli vilpittömän totuudellisuuden ruumiillistuma, niin ilman Haamukuninkaan ilmestymistä hän tuskin olisi selviytynyt itsemurhaongelmasta. Haamukuningas toi sanoman joka suuntasi Hamletin ajatukset aprikoimaan:
"Millaiset lie unet kuolon, kun pois on maalliset nuo ahdistukset, se arveluttaa... Jos puukon tutkaimella suoran tehdä vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis ja hikois, voihkais elon kuorman alla, jos pelko, mitä tulee kuolon maassa... niin ei huumais mieltä... Näin pelkureiks meit omatunto saattaa ".
Ja niin Hamlet päätyy oikeustaisteluun maksaakseen pahalle palkkansa. (Vert. Harmageddon = umpiosola jossa taistellaan eräs ratkaiseva taistelu).
Shakespearen taiteellinen filosofia ei pysähdy vain syyn ja seurauksen lakiin "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu", vaan hän synnyttää Hamletin Prosperona Myrsky-näytelmässä sovittamaan oikeustaistelunsa ja palkitsemaan pahan hyvällä ja siten rakentaa todellisen lopun Hamletin ennustukselle "Loppu salaisuutta ", jonka hän sanoo Horatiolle. Horatio-ystävä jäi elämään kertoakseen Hamletin tarinan kuinka syyt ja seuraukset päätyivät ruumisröykkiöön viimeisessä näytöksessä ja kuinka syiden syyt johtivat Fortinbrasin perimään isänsä menettämät maat Haamukuninkaan perikunnalta. (Vert. Kosto kolmanteen ja neljänteen polveen eli koko ihmiskunnan karma).
Siten Shakespeare viittaa koko elämän moninaisuuden kudokseen, joka kauttaaltaan perustuu väärinymmärrykseen, valtaan ja kilpailuun. Sitä edusti nuoren Fortinbrasin isä sekä Haamukuningaskin, koska valloitti valloittajalta, ja lietsoi kostoa vielä kuolemansa jälkeenkin. Nuori Fortinbras oli syntynyt onnellisten tähtien alla, oli valloittaja, mutta ainakin toistaiseksi Hamletin tavoin totuudellinen oikeustaistelija.
On suorastaan hauska leikitellä ajatuksella että Fortinbras syntyi Myrsky-näytelmässä Prosperon veljenä ja luontaisena valloittajana tuli tehneeksi tyhmyyden Prosperoa vastaan, koska uskoi olevansa hallitsijansa veroinen (valloittajan tavanomainen virhe). Prospero (entinen oikeustaistelija Hamlet) harrasteli Milanon herttuana kaunotaiteita ja mystiikkaa ja saattoi siten veljensä Antonion vallananastuskiusauksiin. Ei ollut lainkaan kummallista, että hän sai tyhmyytensä anteeksi kun Prospero hylkäsi okkultiset taitonsa:
"Nyt vannon pois loitsut julmat, ja kun taivaallista saan soitantoa aikaan, jonka hurma nuo saattaa järkiin, sauvani taitan, sen maahan hautaan monta syltä syvään, ja kirjanikin mereen upotan syvemmälle kuin laskinluoti pohjaa".
Tällä tavalla Shakespeare vastaa kysymykseen kannattaako olla vai ei olla. Vastaus on kyllä kätkettyä tietoutta joka enemmän kuin sen symbolit antaa suoranaisen vihjeen (signaalin) elämän perusongelmasta Jumalan tai PSI-mielekkyyden sanomasta.
Tässä on vastaus myös elämään kyllästyneille. Kun minäkeskeisyydeltä katkaistaan kärki ymmärryksen avulla, niin henget vapautuvat vankeudestaan ja vallantavoittelijat löytävät onnen koska kenenkään ei enää tarvitse taistella paikasta auringossa (voiman ja vallan tavoittelussa). Jäljelle jää vain yksi syy: saada olla osallistumassa eräässä tapahtumassa, joka tosin on tuntematon PSI, mutta PSI jossa on mielekkyyttä kun on oivaltanut sen Prosperon tavoin.
Siten ihminen tulee tärkeämmäksi kuin mitkään teoriat ratkaisemattomista ongelmista. Ja jos Uri Gellereitä ilmaantuu, niin he antavat meille syyn tuntemattomien energiatilojen tutkimukseen, ja siten tiede tulee avaamaan portit siihen todellisuuteen jonka ymmärtäminen ei jää vain uskonkappaleiksi.
Orvo Raippamaa