Henkilökultti

torstai, kesäkuu 02, 2005

Kokoomuksen liberaalisiipi (Alex) tykittää taas (jätän harjoitustehtäväksi sen mitä tekemistä tällä kaverilla on suomen ja EU:n konservatiivipuolueessa. Jos joku keksii, niin voisi kertoa minullekin. Tai no, onhan se hyväksi urakehitykselle, mutta se motiivi olisi minusta halpamainen):

"Tulos oli myös osoitus siitä, että poliittinen eliitti ei tunne EU-projektia omakseen. Yksikään nykyisistä EU-johtajista ei ollut toisen maailmansodan rintamalla. Heidän ajattelunsa kumpuaa kansallisvaltiokeskeisyydestä, ja tämä heijastuu EU-politiikassa. Ehkä on hypättävä yhden sukupolven yli ennenkuin päästään samaan vauhtiin kuin Mitterandin, Kohlin ja Delorsin aikana."

Siis anteeksi mitä? Harvoin olet Aleksi ollut näin väärässä.

Ongelma ei suinkaan ole se Euroopan eliitti (voisin verrata sitä vaikkapa perinteiseen yliauktoriteettiuskoiseen kommunistiseen puolueeseen kritiikin määrässä ja laadussa) vaan ihan jossain muualla. Siinä ns. kansassa, jonka se eliitti on hylännyt markkinavoimien armoille. Siinä kansassa, jonka en välistä voi antaa itseni uskoa antavan edelleen yhtä mandaattia politiikalle, joka ei muuta mitään. Enkä edes aloita kansallisvaltioista, viime päivien täysin kekkoslainen keskustelu Venäjän ilmatilaloukkauksista on vähentänyt uskoani rationaaliseen ajatteluun.

Suomen keskustalu Euroopan perustuslaista on hyvä osoitus: mitä ihmettä joku Vasemmistoliittokin hyssyttelee keskustelua ja menee perse edellä puuhun. Politiikasta pitää toki löytyä konsensustakin, mutta eikö oikeasti kukaan muu kuin joukko muutenkin yliaktiivisia kansalaisjärjestöaktiiveja ja pari hörhöä pidä yllä keskustelua perustuslaista? Vai onko se vain silmänlumetta tai mediaharha?

Tai no, Suomen Attachan iloitsi ranskan malliin kaadettuaan EU:n perustuslain (sillä se on ainakin jonkin sortin virallinen totuus) ja jo pian oli hesarissa suuret otsikot miten joku toisen kauden ei-kukaan kansanedustajademari oli loukkaantunut puheenjohtajan avauksista ja ilkkumisesta ja eronnut järjestöstä. Voiko vastaavasti Suomen koko poliittisesta järjestelmästä erota? Pääsisikö sillä edes lehteen (hesariin ei edes tartte, sen mediavallan otteet ovat jo vähän sen mallisia...)

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home