Henkilökultti

sunnuntai, toukokuu 28, 2006

Lipponen on taas jutellut Hesariin:

"Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen katsoo, että Suomen kantoja mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ei ole syytä kertoa ennen eduskuntavaaleja. Lipponen torjuu muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen esittämän vaatimuksen siitä, että puolueet paljastaisivat Nato-kantansa ennen vaaleja.

Lipponen perustelee kantaansa Kaleva-lehden haastattelussa sillä, että "turvallisuuspolitiikka on liian suuri asia, että se pantaisiin palloteltavaksi kyllä tai ei -tyyliin". Hän varoittelee, että asialle voidaan tehdä vahinkoa vaatimalla yksiselitteisiä kantoja tilanteessa, jossa niitä ei puolueilla ole.

Lipposen mukaan on vielä paljon selvitettävää ennen kuin jäsenyyteen voidaan ottaa kantaa. Seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä jäsenyyttä voidaan pohtia tarkemmin.

Lipponen perää poliitikoilta enemmän asiapuhetta ja Suomen tulevaisuuden linjauksia henkilöhaukkumisen sijasta. Demokratian toteutumisen kannalta on vaarana, että vaaleihin mennään nyt tärkeässä asiassa niin sanotusti sammutetuin lyhdyin." -HS

Siis luinko ihan oikein? Asiakysymyksiin ei saa ottaa kantaa, mutta silti vaaleihin ei saa mennä sammutetuin lyhdyin? Mielestäni demokratiaan kuuluu se, että puolueet kertovat millaista politiikkaa ne haluavat ajaa. Vain näin äänestäjät voivat valita heille mieleisen edustajan ajamaan heille mieluisaa politiikkaa.

Minusta Lipposen kolme ekaa kappaletta tuossa ovat demokratian vastaisia. Millä perusteella demos tekee päätöksensä, jos sille ei kerrota miten sen ääntä käytetään?

2 Comments:

  • Jopas jotain. Toisaalta, eipä kai kenelläkään ollut mitään harhakuvia Lipposen suhteesta demokratiaan.

    By Anonymous tmmst, at 1:43 ip.  

  • Aika tympeää tosiaan. Eikö kukaan ole kertoneut Lipposelle, että avoimen julkisen keskustelun puute voi vaarantaa maamme kilpailukyvyn. :)

    By Anonymous Jere Majava, at 9:34 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home