Henkilökultti

sunnuntai, toukokuu 04, 2008

Päivän tilasto: Suomen sosiaalimenot selkeästi EU:n keskitason alapuolella, kevyesti huonoimmat koko pohjoismaissa. Ainoa kategoria, jossa "pärjätään" on sosiaalipalveluiden asiakasmaksut. Että sellainen hyvinvointivaltio. Tai no, törmäähän näihin merkkeihin niin kampuksilta kuin kaduiltakin, jos vain viitsii pitää silmät auki.

Kehitystä saamme kiittää pariakin edellistä hallitusta, nykyinen on vain kärjistänyt trendiä mm. rajuilla korotuksilla kaikkein köyhimpiin osuvia asiakasmaksuja. Samaan aikaan vähennetään veroja niiltä, joilla on muutenkin liikaa (varallisuusvero, perintövero). Katainen lupaa kiihdyttää entisestään veronalennustalkoiden aikataulua. Ei kai edes kokoomuksessa ajatella niiden tulosiirtojen olevan oikeutettuja kaikkein heikommassa asemassa olevalta kaikkein parhaassa asemassa oleville? Minkä ajan pitikään olla ohi?

Jotenkin tuntuu tosi epärehelliseltä kuunnella, kun poliitikot toisensa perään syyttävät edellistä hallitusta. Ei se nappiin mennyt, mutta valta muuttaa asioita on nyt vallassa olevilla. Järki käteen.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home