Dia 12 (15)
Huomautukset:
Ylläolevassa perheen lapsivaiheen 0-19 vuotiaista lapsista aiheutuvien kustannusten nettovaikutusgraafissa lapsilisiä on jatkettu 18 vuoteen saakka nykyisen suuruisina ja siitä eteenpäin 18-19 vuotiaille on laskettu 1270 mk:n opintoraha. Lapsilisiin, opintorahaan ja kustannustason kuvaamiseen käytettyyn toimeentulotukitasoon on tehty 2%/v indeksitarkistukset ja lapsilisiin lisäksi 8% lähtökorotus 1995-2000 kuluttajahintaindeksin muutosta vastaavasti.
Yllämainituilla korjauksilla lapsimäärän kasvun ja nykyisen tuki-/veropolitiikan aiheuttamaa lapsilisien loppumisvaiheen kustannuskuoppaa on saatu pienennettyä tulevaisuuden vajaasta 10 000 mk:sta noin 3 500 mk:aan per kuukausi.
Graafia tarkastellessa on syytä pitää mielessä, että toimeentulotukitasoa ei ole tarkoitettu perheen normaaliksi kulutustasoksi, johon verrattuna erot ovat suurempia. Kolmannesta lapsesta eteenpäin toimentulonormi ei muutu, mikä on myös syytä muistaa.
Jo tällaisena graafi kuitenkin osoittaa, että indeksikorjaukset ja täyden opintotuen maksun aloittaminen 18 vuotiaasta alkaen ovat tarpeen. Lisäksi perhekoon kasvaessa on tarvetta korottaa lapsilisiä nykyisestä, jotta tulonsiirrot kohtelisivat eri kokoisia perheitä tasapuolisesti - laskennalliset erot ovat edelleen kahden tuhannen markan kahta puolen kuukaudessa. Tämä on erityisen tarpeellista nykyisellä, kansainvälisestikin korkealla veroasteella, kun lasten elatusvastuuta ei huomioida verotuksessa enää mitenkään, jos perhe on koossa.