Dia 13 (15)
Huomautukset:
Verottomuus ja universaalisuus jatkossakin: tästä
vallitsee käsittääksemme laaja yksimielisyys, samoin kuin
siitä, että lapsilisän ostovoima tulee turvata vuosittain
elinkustannusten nousua vastaavasti. Lapsilisiin on indeksikorjaus
jätetty tekemättä vuosina 1995-2000, mikä vastaa noin
8%:n korotustarvetta välittömästi.
Lapsilisän tulee kompensoida nykyistä paremmin perhekoon
kasvusta aiheutuvia kustannuslisiä: tämä edellyttää
lapsimäärän kasvaessa nousevasti porrastettua lapsilisää
niin kauan, kunnes tavoiteltuun täyteen kustannusvastaavuuteen päästään.
STM:n tavoite on ollut täysi kustannusvastaavuus vuoteen 2000 mennessä.
Lapsista aiheutuvat kustannukset tulee korvata ensisijaisesti lapsilisien
kautta myös monilapsisille perheille. Toimeentulotuki olkoon viimesijainen
toimeentuloturva samalla tavalla kaikille, niin ettei monilapsisia perheitä
panna tietoisesti taloudellisesti muita tiukemmalle. Myöskään
kuntia ei ole syytä panna näin monilapsisten perheiden takia
tiukemmalle, koska nämä lapset muuttavat kunnasta pois tuottamaan
työpanoksensa aikuistuessaan muualla siinä missä muutkin,
joten myös lapsuusajan kustannusten korvausten tulee tapahtua ensisijaisesti
valtion määrärahoista.
Lapsilisää jatketaan kaikille 18 vuotiaaksi: jo Kuusen
60-luvun sosiaalipolitiikassa tavoitteeksi on asetettu jatkaa lapsilisät
myöhemmin 20 ikävuoteen saakka, jatkaminen nyt 18 vuotiaaksi
on askel tähän suuntaan. Lapsilisien kokonaissummaa tulee vastaavasti
lisätä.