antin sivut Jep jep, usko pois. minä | valokuvaus | musiikki | sarjakuva | retkeily HIFI 6/2 kaiuttimet
Aloin pikkuhiljaa kyllästymään vanhoihin 80-luvun JVC:n karmeankokoisiin, mutta ei mitenkään erkikoisiin, sisustushirviöihin eli
kaiuttimiin. Kesätöiden ensimmäisestä tilistä otin rahaa ja marssin Radio Duoon Helsingissä. Tai oikeastaan lainasin rahat
vanhemmiltani, ennen kuin edes koko tili oli tullut. Rahaa paloi 1700mk, ja olin kolmen 6/2 kaiuttimen osien verran rikkaampi.
Samalla ostin myös kullan väriset naparuuvit. Olisin ostanut myös keskikaiuttimeen vastamagneetit,
mutta 90:n oravannahan hinta hirvitti sen verran, että ne jäivät ostamatta. Kaiutinkangasta kävin ostamassa
Hi-Fi Klubilta.
Kaiutinkotelot olivat rakennettu valmiiksi aiemmin Pekka Tuomelan "Rakenna hifi-kaiuttimet" -kirjan mukaan. Koteloiden teossa on
pienoinen etu, jos isä sattuu olemaan peruskoulun teknisen työn opettaja. ![]() ![]() Kotelon materiaalina on käytetty 19mm MDF-levyä. Kun levyt oli sahattu niihin tehtiin pienet urat, joiden avulla liitoksista saatiin pitävät ja kotelo helposti koottua. Kotelot liimattiin umpinaisiksi riittävällä määrällä puristimia, jotta viilutus olisi helpompaa (katso subwooferin kuvia). Kotelomateriaalin paksuuden vuoksi ei mitään tukirimoja asennettu. Kuvassa myös kaksi pienempää takakaiutinta, jotka päätettiin tehdä samasta viilusta, kun sitä jäi yli juuri ja juuri tarpeeksi. Näiden kaiuttimien sisukset ovat halpoja elementtejä isketty valmiiseen jakosuotimeen, mutta eipä suorroundkanavasta paljoa kuulukaan.
![]() Valmiit kotelot hiottiin kunnolla ja lakattiin 50%:lla lakalla. Tämän jälkeen, kun puun karvat olivat nousseet pystyyn, viilu hiottiin 400:lla vesihiomapaperilla. Toimenpide toistettiin vielä kaksi kertaa, ja tadaa! Kotelot olivat lähes valmiit.
![]() Koteloihin sahattiin kaiuttimen mentävät reiät ja diskantin reunat vielä jyrsittiin. Takapuolelle tehtiin myös refleksiputkelle aukko. Refleksiputket syntyi pölynimurin lisäputkesta, hinta 20mk. Etuoikealla Pyhä Kirja, joka valitettavasti peittyi salaman heijastukseen.
![]() Jakosuodin oli aika mutkikas: se sisälsi jopa 15 komponenttia. Tässä vaiheessa huomattiin, että Radio Duon äijä myi paketin, jossa oli kolme kelaa liian vähän. Perskeles! Täten keskikaiuttimen valmistuminen viivästyi parilla päivällä. Komponenti liimattiin kuumaliimalla vanerin palaselle. Osien johdot kiedottiin yhteen ja tinattiin, joten raskaimmankaan sarjan hifistillä ei pitäisi olla valittamista. Johdot vedettiin elementeistä ja naparuuveista jakosuotimeen, ja suodin liimattiin kotelon sisäkylkeen. Huomaa basso-elementin järeä magnetti! Koteloa joutui myös hieman puukottamaan, jotta diskantin liittimet mahtuisivat mukaan.
![]() Valmis kaiutin. Kuva on valitettavasta hieman huono, mutta komiat niistä tulivat! Kaiuttimen pohjassa kolme muovinastaa, jottei syntyisi keikuntaa ja resonointeja ;-). Punertava taide-esine oikealla myytävänä, lähtöhinta 11 700 FIM.
![]()
Eipä tulekaan kankaita (kissat ovat jättäneet rauhaan tähän asti). Vaihdoin solumuoviset vaimennusaineet vanuun. Ääni ehkä parani, tai sitten ei, mutta sainpas mielenrauhan. Pitkäaikaisen testauksen perusteella voi sanoa, että etäisyytta saa olla seinästä lähemmäksi metrin verran. |