[ Minä | Historia | Nykyisyys | Tulevaisuus | Postia minulle? | In English ]
| Historia |
|---|
| Synnyin von Heidekenissä, Turussa, perjantaina 2. maaliskuuta 1979 illalla klo 19.50 ja painoin vähän yli 4 kiloa. Olin aikamoinen jääräpää jo 2 vuotiaana. Vanhempani saivat aina vahtia minua, etten keksisi älyttömiä kujeita. Pahin tempaukseni oli virittää 1.5 voltin lampusta ja johdosta oikosulku kerrossänkymme alla olleeseen pistorasiaan. Ei onneksi käynnyt pahemmin kuin, että pistorasia ja sormenpääni hieman nokeentuivat. Terrorisoimme myös veljeni ja siskojeni kanssa isäni stereolaitteistoa laulamalla ja mölyämällä mikrofonin avustuksella. Sitten teini-iässä isän pienellä myötävaikutuksella jouduimme kuuntelemaan ko. nauhoituksia päät punaisina. Siinä olisi lekalla ollut hoidettavaa, mutta onneksi se jäi autotalliin lukkojen taakse ;). |