Lapsiperheiden taloudellisen tilanteen arviointia eri indikaattoreilla
Toimeentulotuen saannin perusteella
Asumistuen saannin perusteella
Notes:
Tähän muistioon on koottu tilastotietoa kuvaamaan erityisesti perhekoon kasvun kuormittavaa vaikutusta lapsiperheiden talouteen. Pääosa kalvoista on tässä esitetyssä muodossa uusia ja tarkoitettu täydentämään aikaisempia muistioita.
Taustalla on ajatus, että vertaamalla eri perhetyyppien tarvetta käyttää tukia, voidaan tehdä päätelmiä perheiden taloudellisesta asemasta. Tiettyjen perhetyyppien muita suurempaa tukitarvetta voidaan pitää ilmauksena heikosta taloudellisesta tilanteesta tai jopa rakenteellisista taloudellisista ongelmista. Eri perhetyyppien tukiosuuksia voidaan siten pitää perhepolitiikan tasapuolisen onnistumisen indikaattoreina.
Aborttitilastojen nousupiikeillä näyttäisi olevan ajallinen yhteys perhetukien leikkauksiin ja jokin yhteys myös perhekoon taloudellisiin kasvukynnyksiin. Syy-yhteys taloudellisiin tekijöihin tarvitsisi kuitenkin tätä esitystä monipuolisempaa selvitystä. Aihetta lisätutkimuksiin olisi muutenkin; vaikka aborttien määrä on Suomessa monia muita maita pienempi, on se viime vuosina ollut samaa suuruusluokkaa kuin 0-64 -vuotiaitten kuolleisuus.
Indikaattorien perusteella näyttää siltä, etteivät perustelut hallituksen esityksessä laiksi toimeentulotuesta (HE 217/1997) ole enää jatkossa käyttökelpoisia: "Toisaalta… kulutustutkimusten mukaan ... on alimmissa tulonsaajaryhmissä ollut jonkin verran väljyyttä erityisesti useampilapsisten perheiden osalta verrattuna toimeentulotuen perusosien määriin. Tätä taustaa vasten... muutosten ei voitane katsoa vaarantavan välttämättömän toimeentulon turvaa." "Monilapsisissa perheissä näyttää syntyvän sellaista mittasuhde-etua, että perusosan määrää voidaan alentaa lasten lukumäärän kasvaessa".