Mikä sitten on minun fyysinen kunto, se on pienoinen arvoitus. En ole ennättänyt harrastamaan liikuntaa niin paljonkuin menneinä vuosina, mutta jotain kuitenkin olen tehnyt. Koska jäljellä on kolme täyttä viikkoa, niin pitänee koettaa harrastaa hyötyliikuntaa, eli tulla kaksi kertaa viikossa fillarilla töihin. Kylmät aamut eivät haittaa (tulen töihin aamulla 5-6 maissa), sillä itseasiassa ne ovat plussaa; ei tule hiki polkiessa! Joskus viime syksynä minulle tuli muutama kilo painoa lisää, jotka eivät ole itsestään lähteneet pois. Saas nähdä tippuuko paino vaelluksella, vai olenko suunnitellut liiankin löysätahtisen vaelluksen!

Se jäi myös hieman kismittämään, että en muistanut ottaa mukaan vaellussauvoja. Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus testata ne aidoissa olosuhteissa. En vieläkään tiedä onko noista enemmän haittaa kuin hyötyä. Saas nähdä kuin käy, otanko nuo mukaan vaellukselle!

Sunnuntaina menin Veikon-kone-liikkeeseen katselemaan telkkareita. Olin aikaisemmin poikennut Eikan-kone liikkeessä, missä kiinnostuin Panasonic TX-25MD4 mallista. Eikka myy konetta hinnalla 3995, mistä hän lupasi alennusta -15%. Koska a) en ollut varma onko televisio liian iso rikkinäisen 21" tilalle ja b) hinta kuulosti alennuksesta huolimatta korkealta jäi kaupat tekemättä.
Veikon (tarjous)hinta samasta koneesta oli 3400,- ja rinnakkaismalli TX-25MD3? maksoi enää 2990,-. Koska tuotteissa ei ollut mitään näkyvää eroa, niin päädyin halvempaan malliin. Mutta voi, varastossa ei yhtään. Kone näytti että toisessa liikkeessä, kaupungin toisella laidalla olisi yksi varastossa. Vaan siinä tosi kauppamies teki tarjouksen josta en voinut kieltäytyä:
"Osta tosta tuo uudempi malli, saat sen heti mukaan, nyt hintaan 3100FIM".
Taas oli ostopäätöksen teko helppoa. Enkä ole kauppaa katunut!
(paitsi että viikkoa myöhemmin tuo TV oli hetken ajan usealla kauppaketjulla myynissä hintaan 2990,- että semmosia edullisia ostoksia...)

Sitten menimme Sporting radalle. siellä minun tulos jäi vaatimattomaksi, tulos ei poikennut aikaisemmasta mene(s)tyksestä. Näin jälkikäteen tuli mieleen että miksi ihmeessä rupean tähtäämään kuin kiväärillä ampuisin? Koetan muistaa ensikerralla puristaa liipasimesta heti kun kiekko on piipunpäällä, enkä ala seurailemaan kiekkoa. Helppohan se on sanoa näin jälkikäteen, saas nähdä kuinka käytännössä käy.

Aamulla 03 jäin pois Swakopmundin rautatieasemalla. Suuntasin kulkuni sattumanvaraisesti merenrantaan, sillä päivän valkenemiseen olisi aikaa useita tunteja. Tavoitteeni oli päästä Old Jetty-laiturin päähän istumaan ja ihmettelemään Atlantin ääniä. Täytyy myöntää että pimeässä Jetty oli hieman pelottava kokemus, elämä tuntui olevan hataralla pohjalla.
Näin että laiturin päässä oli muutama kalamies onkimassa, joten arvasin että laituri kestää, kai ... Keräsin rohkeuteni, kuuntelin aaltojen tyrskyjä, tunsin kylmänkostean tuulen poskellani ja näin jalkojeni alla osittain lahonneen laiturin. Vieras maanosa, pimeä yö, oudot äänet, vieraat tuoksut ja tuntematon, puolilaho laituri - tuolloin tuntsin itseni todella epävarmaksi.
Hetken ajan kasailin ajatuksia ja lopulta uskalsin kävellä laiturin päähän.

Perheen tytöt alkoivat kilvan neuvomaan ja osoittivat jälkiviisautta. Minä pidin siiman kireällä ja aloin lähestyä "leijansyöjä-koivua". Koetin kiskoa, mutta v***** se leija mitään irronnut. Sitten annoin puuskan tullen löysää ja VOILA, leija irtosi! Tai hetkeksi, se kaartoi nätisti viereisien pihakuusen oksaan kiinni, mutta tälläkertaa olin varuillani! Laskin siimaa ulos, jotta leija laskeutuisi kuusen taakse maahan. Ketut se onnistunut, siima liikkui heikosti, tai olla vähän sotkeutunut kuusen oksaan. Siima siis pysyi kireänä, vaikka minä laksin löysää ulos. Kun samanaikaisesti alkoi tuulla navakasti, niin v**** se leija laskeutunut, vaan alkoi nousta. Ei auttanut muu kuin ottaa terävät kulmahampaan käyttöön eli purin siiman poikki. Leija jaksoi vetää siimaa perässään ja kohta siima vapautui kuusen yläoksasta. Tämän jälkeen leija vaappui nätisti alas - heikolle Vantaanjoen jäälle. Lopultakin onni onnettomuudessa; vaikka leija meni jäälle, niin siiman häntä jäi pellolle, joten onnistuin vetämään leijan luokseni. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Tulipahan viikonloppuna ajeltua autolla. Sunnuntaina ajoin Mikkeliin, seuraavana päivänä takaisin Helsinkiin. Koska matkustin yksin, oli minulla aikaa mietiskellä. Tälle pitkästyttävälle ajamiselle pitäisi tehdä jotain. Tiet ovat omalta osaltaan hyvät ja matkanteko edistyy myös nopeusrajoitusten puitteissa.
Pohdiskelin mökkimatkan pituutta. Ensin kaksi ja puolituntia Helsingistä Mikkeliin ja siitä vajaat kaksi tuntia mökille. Ei semmoista reissua jaksa perheen kanssa ajaa kesäisin joka viikonloppu. Mikkelistä kyllä voisi ajaa mökille kaikkina viikonloppuina, hmm ... ....

Päivä oli harmaa ja taisi vähän tihuuttaa. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, eli lastenvaunuja ja koiria oli jokapuolella. Ja olihan siellä kaksikin rakovalkeaa, vaan ne oli mallia "mini" - kaksi 30cm pitkää pölliä päällekkäin, välissä lattarautaa pitämässä koko hökötystä pystyssä. Seurasaaressa mentiin siitä missä aita on matalin. Olisi luullut että paikassa jossa vaalitaan perinteitä paikalla olisi ollut aito rakovalkea.

Kokeilin leijan lennättämistä. Kesäravintolan pihalle kävi navakka lounaistuuli, jolloin leija nousi helposti korkeuksiin. Puuskainen ja pyörivä tuuli ei ole parasta leijan lennätyskeliä, mutta tästä sain kipinän lennättämiseen.

Kuvissa näkyvät maisemat olivat pääosin ihan tuttuja. Pekka ei ole (vielä) poistunut kuvausmatkoillaan juurikaan jokilaaksosta, joten näkymien tunnistaminen oli helppoa. Kun tutkiskelin kuvia vihkon (minun vanha retkipäiväkirja, jonka otin mukaan siltä varalta että tekisin muistiinpanoja) ja kartan kanssa, niin paikalle pyyhältää mies ja toteaa että "onpas täällä innokasta yleisöä" ja nyökkää kohti minun oheismateriaalia. Vedin nenäni irti valokuvasta ja katsastan miehen päästä varpaisiin. Alamme juttelemaan niitä ja näitä, kunnes käy ilmi että paikalle oli saapunut itse mestari. Juttelemme kaikkea Ivalojoen ja Hammastunturin väliltä.

Vaikka koetan pysyä in cognito, niin Pekalle selviää että minä olen juuri "se Internet kotisivujen Aapeli". Tiedän että sivuillani on paljon vierailijoita ja että teihin törmää milloin kadulla, milloin missäkin, niin että tulisitte vaan ihan rohkeasti juttelemaan.

Nyt jäi mieleeni Pekan arvelu siitä, että yksi Lapin Kullan mainoskuva olisi otettu Hammastunturin laelta. Olen kyllä katsellut noita kuvia, mutta ei yksikään niistä ole näyttänyt tutulta. No, täytyypä katsella jatkossa mainoskuvia vähän laveammin, josko joku niistä olisi otettu minulle tutussa maastossa.

Lisää
Veikko Väänänen: Hammastunturin erämaa

Jussi Kivi: Maastotutkimuksia (valokuvia ja piirroksia, omakustanne)
Ville Hallikainen: Hammastunturin erämaaopas

Järjestelyurakan jälkeen otimme Eeron kanssa haulikot kantoon. Aseet ladattiin karkeilla hauleilla "2" ja suunnaksi otettiin Eeron tuntemat jänisten talvimakuupaikat. Ensin tarkastettiin lähin metsäsaareke. Minä menin vasemmalle "passiin", Eero lähti kiertämään oikean kautta. Hän piti meteliä ja käveli saarekkeen läpi, mutta jänistä ei löytynyt. Jälkiä oli paljon, mutta niistä oli mahdoton sanoa, kuinka paljon oli tulevia/lähteviä. Tälläkertaa lähteviä oli yhtäpaljon kuin tulevia.

Siirryimme toisen metsäsaarekkeen luokse. Tälläkertaa minä kiersin oikealta ja Eero oli passissa vasemmalla. Ei vieläkään tulosta. Sama toistui vielä seuraavassakain paikassa. Jäljellä oli viimeinen, neljäs metsäsaareke. Eero kiersi vasemmalta, minä menin oikealle pellolle passiin. Juuri kun asetuin hyvälle hollille, niin metsässaarekkeessa näkyi liikettä. Jussi oli säikähtänyt Eeroa ja juoksi suoraan kohti minua. Jussi pysähtyi hetkeksi pellon reunaan, mietti hetken minne suuntaisi juoksunsa; ja lähti juoksemaan heinäpaalien suojasta pitkin peltoa, minusta nähden vasemmalle. Odotin hetken ettei taustalla ollut heinäpaaleja ja jussi juoksi tasaista vauhtia. Vedin liipasimesta, kuului kova pamaus ja Jussin juoksu loppui siihen paikkaan!

Eipä ole mennyt harjoittelu ihan hukkaan; tämä oli samalla minun ensimmäinen riistamaali. Eero nylki Jussin, minä seurasin vierestä jotta osaan itse seuraavalla kerralla. Nyt Jussi saa riippua pari päivää, sitten on vuorossa marinointi, ja loppuviikosta pistäisi päästä riistan makuun!

Ensimmäinen varsinainen testiajo oli siirto tyhjänä Pikkuhuopalahdesta Maunulaan. Matkaa kertyi sadekelillä kuutisen kilometriä. Ensikokemusten perusteella kärrystä tullee hyvä kunnonkohottaja.
Ei tarvitse olla kummoinen ylämäki, kun pulssi kohoaa tavallista nopeammin. Vaikka kärry painaa alle 8 kiloa, niin lapsella lastattuna se vaikuttaa huomattavasti minun normaalilin mäennousuvauhtiin. Samalla kävi ilmi, että märkä hiekkatie lisää melkoisesti vastusta, joten jatkossa reiteiksi tulee valittua kestopäällystettyjä pyöräteitä.

Sikstoiseks; eilen tuli melkoinen hiki paluumatkan aikana. Eli tähän(kin) aikaan vuodesta on ikuinen ongelma: aamulla on kylmä, iltapäivällä on kuuma.
No tänään olisi ollut hyvä päivä tulla fillarilla töihin, sillä aamulla 06:30 oli peräti 14 astetta lämmintä; eilen oli kymmenen astetta vähemmän!

Ja siks toisekseen, eihän tuo valojuttu ole kynnyskysymys, sillä muistaakseni olen rakentanut valaisimet eli häikäisimiset. Paitsi että tällä hetkellä on semmoinen ongelma että kumpainenkin akku on mökillä; pitänee muistaa ottaa akut mukaan seuraavalla kerralla mökillä käydessäni.

Marssin sulkien kanssa kassalle kysyin saanko käydä varmistamassa takapyyhkijän yhteensopivuuden, kas kun malleilla 400 ja 400H ei pitäisi olla eroa. Eikä ollutkaan. Avulias huoltamohenkilökunta lupasi tehdä vaihtotyön ilman että osasin sitä pyytää. Tämä on sitä oikeaa palvelua. Menin takaisin kassalle ja aloin kaivamaan kuvetta/vyölaukkua.

Minnehän minä sen lompakon laitoin ... ainiin, se jäi autoon, ootas hetki.
Kun tulen hetkeä myöhemmin takaisin, niin kassahenkilö oli vaihtunut toiseksi. Kassakoneessa luki hinta 151,50mk.
Eikös tällä Stockmannin kortilla saa 30% alennusta? Kyllä.
Kassa otti korttini ja höyläsi sen koneen läpi. Summa ei muuttunut miksikään. Kassa koitti laskea 30% alennusta jälkikäteen, mutta koska kaveri oli höylännyt korttia, niin ei silloin voi summaa muuttaa; voi vain valita käteisellä vai luotolla?

Seuraavaksi kassahenkilö koetti poistaa ostetut tuotteet. Viivakoodilukijalla se olikin helppoa, ei muuta kuin poista -mode päälle ja tuotteiden lukijan vilautus. Tässä vaiheessa kassan näprääminen oli kestänyt jo tovin, joten huoltamohenkilökunta kävi hakemassa pyyhkimen sulat ja aloitti vaihtamaan niitä kuluneiden tilalle.

Tässä vaiheessa kassa huomasi ettei tuotteita voinut poistaa viivakoodilukijalla, eikä hän enää tiennyt miten saa tapahtuman peruttua. Minä jäin kassalle, kun huoltamolta etsittiin kassa-asiantuntijoita. Lopulta löytyi asiantuntija, joka sai peruutettua kaikki edelliset tapahtumat.

Tämän jälkeen aloitettiin alusta. Aluksi innokas myyjä yritti myydä pyyhkimensulat minulle luotolla. Sanoin että maksan käteisellä, sillä korttini on käteis/luottokortti. Siis vielä kerran alusta.
Tuulilasin pyyhkimet maksoivat eteen 101mk/pari, takalasin pyyhkimet viivakoodin mukaan 101mk/pari, mutta avatussa paketissa oli hinta 96mk/pari, eli yksittäinen 48mk. No, tämän ruljanssin jälkeen tuostakin oli helppo saada 30% alennusta.

Vaikka myyntitapahtuma ei mennyt ihan putkeen (koko operaatio kesti 15 minuuttia!), niin en voi moittia Leppäsuon Esson henkilökuntaa. Asiakas on heille tärkeä, minua ei missään vaiheessa alettu moittia. Asiakkaan sanaan uskotaan, ei viivakoodilukijaan. Vaikka tapaus oli melkoista sähläämistä, niin silti minulle jäi hyvä kuva. Saivat minusta asiakkaan.

Mentiin eilen SSG:n radalle tutulla porukalla (Aki G. ja Pasi L.) ampumaan savikiekkoja. Aloitettiin ihan tavanomaisesti, eli ensin trappia ja sitten metsästysammuntaa. Tämän jälkeen ampujakonkari Aki houkutteli meidät ensikertalaiset mukaan kokeilemaan COMPAKin ampumista.

COMPAKissa ammutaan haulikolla savikiekkoja, mutta yhden kierroksen (25 kiekkoa) aikana tulee kiekkoja hyvin metsästystä jäljittelevissä tilanteissa: on jäniskiekkoa; pakenevia, lähestyviä ja poikittain lentäviä kiekkoja, lähellä ja kaukana. Piippuun ladataan aina kaksi panosta, joten jos sattuu ampumaan ohi, niin on mahdollisuus koettaa korjata (paitsi silloin kun tulee kaksi kiekkoa).

Pistivät ketaleet uuden miehen aloittamaan, eli minut. Hiukka jännitti outo rata, mutta kun muista ei ollut aloittajaksi, niin kyllähän minulta käy "jäänsärkeminen". Nooh, tuloksesta ei kannata puhua, mutta laji vaikutti erittäin mielenkiintoiselta!

Kuten edellä kerroin, niin hinku Lappiin on kova. Ajattelin viritellä itselleni jonkinasteisen virtuaaliretken erämaahaan. Jossain vaiheessa syyskuussa aion eläytyä päivittäin mahdollisimman aidosti eräretkitunnelmiin. Koetan pitää retkipäiväkirjaa ja tallentaa reissun mahdollisimman tarkasti. Kuinka tämä käytännössä onnistuu, jää nähtäväksi!

Lopultakin tapahtui se ihme, että tulin fillarilla töihin. Tätä projektia olen suunnitellut pitemmän aikaa. Keväällä ja alkukesästä en oikein uskaltanut tulla fillarilla töihin, sillä työpaikkani edestä varastettiin heti kevään korvalla yksi polkupyörä.
Nyt talon edessä on hyvä joukko fillareita, eikä minun fillari ainakaan loista joukon kirkkainpana. Ja tulihan siihen fillariparkkiin kameravalvonta, mutta ei kait siitä ole muuta iloa kuin että voi sitten papparaisena katsoa videolta kuinka fillari varastettiin... Tuskinpa se kamera todellisia varkaita säikyttää, tai mistäs minä sen tiedän.
Matka tänne kesti ("... voi %¤ttu ... mittari on saanut taas resetin") jotain 35 minuuttia, tai silleen. Seuraavalla kerralla pitäisi päästä jo puoleen tuntiin, sillä nyt tuli hieman kierreltyä keskuspuistossa.

Kylläpä oli mukava taas ajella, ei tarvitse pelätä ylinopeussakkoja. Ainoa haitta on yhä decrease näppäimen toimimattomuus (joka korjaantui itsestään pari päivää myöhemmin.)

POLIISI AIKOO PUUTTUA HERKEMMIN YLINOPEUKSIIN , näin otsikoitiin Helsingin Sanomissa 6.1.1998. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että samalla myönnetään lupa ajaa ylinopeutta. Riippuen tiekohtaisesta rajoituksesta, kirjallisella huomautuksella selviää suunnilleen 10 km/h ylinopeutta ajamalla (katso oheinen taulukko.)

Samaisesta syystä ymmärtänette, etten ole vieläkään aloittanut pyöräilykautta. Perinteinen uudenvuodenajelu ei ollut mahdollinen, sillä tuolloin olin aivan poikki. Toisaalta olen varonut vilustumista, sillä flunssaan sairastuminen voisi viedä loputkin voimat. Halu päästä ajamaan kasvaa päivä päivältä. "Ensiapuna" ajattelin vaihtaa fillariin nastarenkaat, niin sitten kun on sopivasti aikaa, niin käyn ottamassa tuntumaa kaksipyöräiseen. Lähiaikoina saattaa tulla hyvätkin kelit, sillä eilen metsissä olevat polkujen pohjat jäätyivät koviksi.
Nii-in, ulkoiluhan en ole lopettanut. Viikon aikana olen käynyt liki päivittäin ajelemassa ulkona - lastenvaunuilla. Se on mainio treeni, ainakin jos ulkona on muutama sentti räntälunta, niin johan alkaa työntäessä sykkeet nousemaan harjoitustasolle!

Aikansa kutakin. Joulun alla tein päätöksen siirtyä uuden työnantajan palvelukseen. Helmikuun alusta lähtien vastaan Radiolinjan NMS/2000 järjestelmän ylläpidosta. Odotan innolla uuden ympäristön (labraverkon sijaan operointi tapahtuu tuotantoverkossa) tuomia haasteita.
Suosittelen kaikille UNIX-taitoisille NMS/2000 ylläpitäjän paikkaa Nokian BSC-laboratoriossa. Espoon Leppävaarassa on erinomainen yhteishenki ja samalla pääsee näköalapaikalle eturiviin! Mikäli olet kiinnostunut, niin minulta saa tarkemmat tiedot avainhenkilöistä ja tehtävästä.

Enää ei kuulu naputusta ja sahaamista keittiöstä. Siivouskaapin remontointi valmistui lopullisesti vasta muutama päivä sitten. Loppuvaiheessa viivästyminen johtui siitä, että päätin käyttää siivouskaapin lisälämpöeristämiseen spraypulloissa myytävää eristevaahtoa. Pullon kyljestä käyttöohjeet luettuani ajattelin perhettäni ja toimitin heidät evakkoon; melkoista myrkkyä tuommoiset eristeet!.

Toinen hidastava tekijä oli hyllylevyjen mitoitus. Kaapin pohjakuvio ei ole perinteinen neliö, eikä edes suorakulmio. No, kaksi nurkista oli melkein 90 asteen kulmassa, kaksi poikkesi selvästi suorasta kulmasta. No, kuviosahalla hyllylevyistä tuli malliltaan sopivat. Menneenä viikonloppuna minulla oli parvisänkyn myynti-ilmoitus Hesarin pikkuilmoituspalstalla. parvi oli myyty jo ennen aamuyhdeksää, sillä toisena soittanut asiakas lupasi ostaa parven. Puolilta päivin minulla oli rahat kourassa ja parvi oli uuden omistajan auton takakontissa osina.
Kysyntä parvista on kova. Puhelimeni on soinut eiliseen saakka ja halukkaita ostajia ilmaantuu jatkuvasti lisää. Samalla huomasin, että yli puolet soittajista oli estänyt A-tilaajan numeron näytön. Se on enemmän kuin olin arvannut.

Nyt olen asunut kuukauden päivät Maunulassa. Auto on saanut olla rauhassa, polkupyörää ei ole varastettu, asuntooni ei ole murtauduttu, eli kaikki on hyvin. Kadun varressa on hyvin pysäköintitilaa, myös iltaisin. Pysäköinti- ja käynnistyshuolet näyttäisi olevan menneen talven lumia, sillä ensi kuun alusta minun pitäisi saada oma tolppapaikka.

Pari viimeistä viikkoa on mennyt pintaremonttia tehdessä. Paitsi että pari viimeistä päivää olen ollut kirjaimellisesti kaapissa, sillä olen remenotoinut siivouskomeroa. Nyt homma alkaa olla loppusuoralla, sillä poraaminen on tälläerää ohi!

Kuukauden kuluttua asun toisella seudulla. Saas nähdä onko Maunula rauhallisempaa seutua. Aion sitä ennen kuitenkin allokoida lähiaikojen budjettiin varauksen pagerin hankkimisen hälyttimen jatkoksi. Kyseinen pager tekee sen, että minulla alkaa kotona piippari hälyttämään samalla kun auton hälytin aktivoituu. Viime yö oli poikkeus, sillä nukumme ikkunat auki, jolloin herkkäuniset (heh heh) heräävät hälyttimen ääneen. Minä herään siihen kun minua tönitään ;-)

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina kävelimme Meilahdesta Maunulaan ja takaisin. Menomatkalla poikkesimme mm. Maunulan ulkoilumajalla tutustumassa keskuspuiston ulkoilureitteihin. Heti Maunulan majan jälkeen Minna totesi Katso, hirvi. Minä en aluksi uskonut, mutta totta se oli. Hirvi seisoi liikkumattomana noin 15 metrin päässä, tuijotti meitä ja häristeli korviaan. Hirvi maastoutuu loistavasti, sillä sitä ei erottanut helposti kuusikon ja pienien lehtipuiden joukosta. Muuan mies oli kävellyt hirven ohi muutaman metrin päästä sitä huomaamatta, mutta meidän juttelun kuultuaan hän pysähtyi ja alkoi hämmästellä! Selvästi hirvi tajusi paljastuneensa, se kääntyi verkkaisesti ja lähti hiljalleen kävelemään poispäin. Tuo yksilö on ilmeisesti asunut kauankin keskuspuistossa, sillä se ei tuntunut ihmeemmin pelästyvän ihmisiä!

Eilen kävin pyöräilemässä Maunulan suunnalla. Kävin tutustumassa tuleviin puöräilymaastoihin. Hyviä kallioita ja polkuja riittää, joten syksyllä alkaakin uuden reitin keksiminen. Samalla reissulla huomasin taas pelottaman luontokappaleen. Aivan polun vieressä oli kaksi täysikasvuista Palokärkeä etsimässä ruokaa lahoista kannoista. Nämäkään eivät pelänneet ohikulkijoita. Sain tarkkailla lintuja kaikessa rauhassa kymmenen metrin päästä.

Seuraavaksi korjasin ylimmän kerroksen kiviä. Koska Kaivo on rakennettu luonnonkivistä, niin aikaajoin se kannattaa tyhjentää, ja mikäli mahdollista, niin kivien tuenta kannattaa tarkastaa. Normaalisti kaivon tyhjentämisen yhteydessä laitetaan pohjalle hienoa hiekkaa (suodattimeksi), mutta koska meidän kesämökin kaivo on rakennettu suoraan peruskallion päälle, ei pohjalle tarvitse laittaa suodatinta.

Lauantai-ilta ja sunnuntai aamupäivä kului kannen ja sen rakenteiden suunnittelussa, sahaamisessa ja naulaamisessa. Tänään maanantaina tuntee lihaksistossa taas sen, että on tullut tehtyä fyysisesti normaalia rankempia hommia (kivien siirtely, vesisankon nostaminen ahtaassa kaivossa), sillä selän ja reisien lihakset ovat kipeät. Sinänsä ihmetyttää miksi reidet kipeytyivät, sillä olen ahkerasti harrastanut pyöräilyä!

No, mikäs siinä auttaa, tilanne on huomioitu huoneenvuokralaissa, joten jatkotoimenpiteet ovat selvät. Kauppakirjassa on mainittu sanktiot siitä, jos huoneisto ei ole vapaa syyskuun alussa. Se, että pääsemme muuttamaan vasta syyskuun alkupäivinä muuttaa ensinnäkin minun ERÄ XVII-aikataulua ja toiseksi aiheuttaa sen, että joudumme muuttamaan kahteen kertaan. Nyt etsimme autotallia tms. välivarastoksi, muutaman päivän ajaksi syyskuun alussa. Samoin pitäisi löytää edullinen muuttoauto. Autoa tarvitsemme viikonlopun ajaksi, kilometrejä kertyy vajaat tuhat, vuokraukseen johtaneesta vinkistä palkkio!

Kävimme katsomassa asuntoa keskiviikkoiltana, torstai-aamuna soitin välittäjälle ja varmistin että asunto oli yhä myynnissä. Käväisin samantien pankissa varmistamassa että saan ASP-lainan ko asuntoon, jonka jälkeen tein kirjallisen tarjouksen. Kolme tuntia myöhemmin välittäjä soitti ja onnitteli minua nopeista kaupoista!

Ai että tyhmää höynäytettiin? Tuskinpa sentään. Olin tutustunut yhtiöön huolellisesti jo keväällä, samoin olen aika tarkkaan selvillä tuon alueen hintatasosta.
Silti jäin miettimään, josko olisin saanut myyjän hyväksymään vieläkin alhaisemman tarjouksen? Toisaalta halusin pelata varman päälle, eli että emme toista kertaa jäisi ilman himoitsemaamme asuntoa. Ehkäpä hinnasta olisi saanut vielä rabattia, mutta toisaalta...
Asunnon koko on hulppeat 60,5m², mikä riittänee näin aluksi meille kahdelle. Vaikka talo on rakennettu 1954, niin yhtiö on hyvä: taloa on remontoitu ja se on hyvässä kunnossa niin sisältä kuin ulkoa, yhtiö on velaton ja vastike vain 10,75mk/m², vaikka yhtiöllä ei ole edes liikehuoneistoja!

Maastot on kivoja, paitsi sateella, kuumalla ja hyttysaikana. Seudulta löytyy maastoja jokaiseen makuun, aloittelista ammattilaiseen. Tarkoitus olisi lähteä syksymmällä toistamiseen, majoitteeksi loue. Koska vältimme merkittyjä reittejä, niin johan löytyi metsän siimeksestä upeita kallioita ja piilopaikkoja. Sinne syksyllä seikkailemaan, sitten kun ei enää ole hyttysiä!

Paluumatka Hillosensalmesta sujui reittiä Jaala - Iitti - Artjärvi - Myrskylä - Pukkila - Mäntsälä - Nukari. Erityisen kaunista oli oli välillä Jaala - Artjärvi. Tie seurailee vanhoja lehmipolkuja, peltojen ja pihojen poikki. Mikäs oli viilettää kuumana ja kauniina kesäpäivänä pitkin ja poikin Kymenlaakson vilja-aitassa!

Toivotan kummallekin turvallisia ja mielenkiintoisia reissuja (varsinkin Arto "Vatanen" Rasimukselle, joka kunnostautui opiskeluaikana pistämällä Escortin katolleen. Jokunen kuukausi tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Arto oli ilmaamassa korjatun autonsa jarruja, jolloin Jarmo Kurki kysyi ihan piruuttaan: Oletko asentamassa ABS-jarruja? Jos katse voisi tappaa, niin tuolloin olisi päättynyt Jarmon elontie!)

Jatkossa on tarkoitus selkeyttää sivujen rakennetta käyttämällä kehyksiä. Otan vastaan vinkkejä/linkkejä hyvin/huonosti toteutettuille kotisivuille.

Kävimme eilen Akin kanssa Sipoossa ampumassa savikiekkoja. Ekakertaa minusta alkoi siltä, että sain kiinni jujusta kuinka pitää tähdätä/laukaista, jotta savikiekko hajoaa. Ennen maahanosumista. Osumatarkkuudessa ei silti ole hurraamista, sillä kiekoista hajoaa ilmassa vain 1/3-osa. Nooh, osumatarkkuus tuntuu parenevan joka kerta pikkasen. Ei ainakaan huonone. Lattialta ei voi pudota, vai mitenkä sitä sanotaankaan.

Sain vuoronumeron 90 Herttoniemessä kello 13:30, silloin oli menossa vuoro 80. Paikalla oli kolme asentajaa, joten ajattelin että homma hoituu kohtuuajassa. Uskoin että hyvällä tuurilla vuoroni koittaisi jo tunnin kuluttua, huonolla tuurilla vasta parin tunnin kuluttua. Varsinkin kun osa jonottajista lähti keskenkaiken pois.

Kului puoli tuntia, radiosta kuului kello 14:00 aikamerkki. Vuoronumero oli 84, kiitos muutaman tyhjän. Päätin lopettaa kellon vilkuilun, aloin lukea lehtihyllyssä ollutta lehtää. Se oli vanha Tuulilasi, jonka olin lukenut yli vuosi sitten.

Sain lehden luettua, lähdin hieman jaloittelemaan. Korjaamon puolella oleva seinäkello oli puoli kolme, vuoronumero oli yhä 84. Menin takaisin istumaan.

Radiosta kuului kello 15:00 aikamerkki, vuoronumero oli 85. Minua alkoi hermostuttumaan, sillä jono eteni kovin hitaasti. Aloitin kävelemään, kävelin odotustilan ulkopuolella, sivusilmällä seurasin vuoronumeroa. Puolitoista tuntia ja viisi numeroa eteenpäin. Tilanne alkoi vaikuttamaan huonolta; ehtisivätkö sittenkään korjata autoani?

Korjaamon kello näytti 15:50, oli vuoronumero 89. Alkoi näyttää hyvältä, seuraavaksi olisi minun vuoro. Sitten kaksi asentajaa veti työn valmistuttua pilttuunsa kohdalla olleet liukuovaet kiinni ja lampsivat tiehensä. Paikalle jäi yksi hemmo, joka oli Audi 100:n lukon kimpussa. Työ ei näyttänyt edistyvän yhtään. Vitsit alkoivat olla vähissä, sillä tiesin että sivulasin vaihtoon menee puolesta tunnista tuntiin. Pikahuolto suljettaisiin kello 17:00. Jäin pureskelemaan jenkkiö.

Sitten yhtä-äkkiä Audi olikin valmis, kello oli sopivasti 16:10. Vuorotauluun tuli numero 90, kerroin asentajalle työn ja hän pyysi ajamaan auton pilttuuseen numero kaksi; huh helpotusta!

Ajettuani auton pilttuuseen asentaja totesi:

-Aijai, huonompi homma, tuolla hallin toisessa päässä on jo yksi Golf odottamassa sivulasia. Suomessa ei ole yhtään sivulasia, ne on tilattava Saksasta.
-Niin, mutta minä soitin aamupäivällä ja varmistin että täältä löytyy oikea lasi autooni.
-Okei, odota, minä käyn jokatapauksessa tarkistamassa tilanteen varastosta.

Menee minuutti, joka tuntuu viikolta.
Menee toinen minuutti.
Ja kolmas.
Ikuisuuden jälkeen (no alle viiden minuutin kuluttua) kaveri tulee takaisin lasi kainolassa, jolloin minä loistan kuin mainoksen Hangon keksi. Asennus sujuu muutamassa minuutissa, vaikka kellon mukaan siihen menee suunnilleen puolisen tuntia. Jännä kuinka aika kuluu erivauhtia!

Loppu hyvin kaikki hyvin, niinhän sitä sanotaan. Edessä on vielä korvausten käsittely, saas nähdä millainen sotku siitä tulee!

Mitä k¤%#:ua!!!!!!!

Röyhkeydellä ei ole rajaa. Selvästi keikka oli suunniteltu. Oli valmiiksi katsottu, mitä lähtee helposti mukaan. Minulla on tietty epäilys siitä, että asialla on samat hemmot kuin 1,5 vuotta sitten. Olivat silloin tyhjentämässä autoani, mutta jäivät rysän päältä kiinni. Heillä on tiedossa, mitä autossani on. Onneksi olen asentanut CD-soittimen paikkaan, josta sitä ei irrota alta minuutin (sen asennukseen kuluikin kokonainen päivä, että se siitä hyötysuhteesta.) Saas nähdä, kuinka POHJOLA korvaa varastetun omaisuuden.

Seurasaaren sillan luona oli suojaisempaa. Sillalla oli runsaasti liikkujia. Keskustelin Minnan kanssa ääneen arvioita eri lajeista. Lokit olivat helppoja, samoin telkkäpariskunta. Sitten silmiimme sattui suunnilleen sinisorsan kokoinen kokoinen kokoinen pariskunta: toinen (ilmiselvästi uros) oli musta-valkea, toinen (naaras) oli ruskea/harmaa lintu, jonka niskatöyhtö näkyi selvästi.

Mummo: Mikähän on tuo ruskea-harmaa lintu?
minä: Luulisin, että kyseessä on joku Sotka ...
Minna: ... varmaankin Tukkasotka.
Mummo: No entäs tuo sen vieressä oleva musta-valkoinen lintu?
minä: Sekin on tukkasotka.
Mummo: Miksi ne ovat erivärisiä?
minä: Useat vesilinnut eroavat väritykseltään juuri sukupuolen mukaan.
Mummo: Jaa, kiitos.

Hipsimme Minnan kanssa sivummalle ja tarkistimme mainiosta Lasse J Laineen lintukirjasta lajimäärityksen. Luulimme isokoskeloa tukkasotkaksi, eli eipä mennyt paljon pieleen ;-) Tärkeintä on olla vakuuttava!

 Sunnuntaina tuli käytyä myös Ateneumissa. Kävin katsomassa Jussi Kiven näyttelyn nimeltä Maastotutkimuksia. Esillä on upeita piirroksia ja valokuvia eripuolilta Suomea. Erityisen ilahtunut olin Jussin tutkimuksista Hammastunturin erämaassa. Olemme liikkuneet samoilla seuduilla Ivalojokivarressa, Appisjärvellä, Akulahdessa jne. Jussin kuvaukset olivat sen verran tarkkoja, että aion käydä katsastamassa samat paikat. Aapeli: Suosittelen lämpimästi!

"Ajokortti ja rekisteriote"

Minna kertoi myohemmin, että tuossa vaiheessa ohimoni pullistelivat, hampaat narskuivat ja liikkeeni olivat jäykkiä. Sinivuokko palautti asikirjat tekstit tavattuaan ja huomautti että

"toinen takavalo ei pala"

Josta muuten tulee mieleeni poliisin käsittämäton toiminta Helsinki Summitin aikana. Pitkä poliisiautoletka oli torstaina 20.3.97 tulossa vanhan jäähallin suunnasta Reijolankatua pitkin kohti Munkkiniemeä. Liikennevalot olivat keltaisella vilkulla, yksi iso jenkkipaku oli pysähtynyt Reijolankadun ja Mannerheimintien risteykseen, vasemmalle kaistalle. Takaa oikeanpuoleista kaistaa pitkin tuli poliisit ja pistivät pillit päälle jenkkipakun vieressä. Samassa pakun kuski survaiseen kaasun pohjaan ja kääntyy risteyksestä renkaat savuten vasemmalle muun liikenteen välistä puikkelehtien. Kuskin toimet olivat sen verran räväkät ja arvaamattomat, että tuskin jenkkipakun kuljettajalla oli puhtaat jauhot pussissa. Varsinkin kun seuraavasta risteyksestä käännyttiin renkaat ulvoen oikealle ...

Pääsiäisloma sujui lomaillessa kalamajalla. Torstaina lähdettiin aamulla kalamajalle. Liikenne soljui eteenpäin ihan kivasti, vaikka lunta satoi ja tuuli oli navakka. Patoon kylätie oli ihan ajettavassa kunnossa, vaikka lunta olikin paikoin tuiskuttanut isoiksi kinoksiksi. Metsäautotie Juojärven rantaa näytti hieman epäilyttävältä, mutta kun yhdet jäljet näkyivät, niin kyllä minäkin.

Päästiin autolla 200m, sitten auto juuttui pohjasta kiinni notkon pohjalle. Lapio takakontista käyttöön ja reipasta lapiointia puolisen tuntia, jonka jälkeen onnistuin peruuttamaan takaisin kylätielle. Päätimme yrittää mökille hiihtäen. Tavaroita autosta purkaessamme huomasin kylmälaukun puuttuvan. Ei muistettu ottaa sitä aamulla Mikkelistä lähdettäessä. Päätimme hylätä idean mökille menosta, sen sijaan suuntasimme auton keulan kohti Uutta Valamoa. Kävimme juomassa kahvit ja samalla päätimme siirtää mökille menoa vuorokaudella, sillä järvellä tuuli oli ihan hirmuinen.

Seuraava päivänä (perjantai) oli sää humattavasti parempi, joten menimm mökille hiihtäen.

Matkalla mökille huomasimme upean pakurin. Välipäivänä kävimme keräämässä sitä ja keitimme pakuriteetä. Eipä maistunut oikein miltään, mutta väri oli kuin oikeasta teestä. Pakuri käynee siis teen korvikkeena.

• autolla
  
• suksilla
  
• jalan
  

Kävin toissapäivänä korjauttamassa vian Novus-nimisessä korjaamossa (Hgin Haagassa). Korjaus kesti kolme varttia ja maksoi kolmesataa. Kiven(nastan)iskemä hävisi täysin ja sainpa työstä kirjallisen takuun. Voin suositella muillekin!

Lauantaina kävin Tahkovuorella laskettelemassa. Yöllä oli vajaat kymmenen astetta pakkasta ja koska rinne oli huollettu kissoilla edellisenä iltana, niin rinne oli huippukunnossaÖ kova, muttei jäinen. Kolmessa tunnissa sahasin turistirinteen reunaan jäisen uran ja minä olin ihan kuitti. Eipä haitannut, vaikka lunta alkoi satamaan tosi rankasti. Myin päivälippuni pois ja lähdin nauttimaan hyvästä ruoasta ja hellästä huolenpidosta.

Soitin uudestaan Ossille ja ihmettelin tapahtunutta. Silloin Ossi muisti, että hän oli tarkistuksen aikana käynnistänyt jonkun komentojonon, sillä seurauksella että ORACLEn käyttäjä sai oikeudet päivittää joitakin systeemitauluja. Tuon kummempaa muutosta ei tarvinnut tehdä. Sovellukset alkoivat toimia ja minä saatoin kerrankin lähteä töistä ajoissa.

SQL>column o_pid FORMAT 99999
SQL>column o_sid FORMAT 99999
SQL>column parent_process FORMAT a15
SQL>column parent_host FORMAT a14
SQL>column shadow_process FORMAT a15
SQL>set verify off

SQL>SELECT  D.NAME name,
SQL>        P.PID o_pid, 
SQL>        S.SID o_sid,
SQL>        S.PROCESS parent_process,
SQL>        S.MACHINE parent_host,
SQL>        P.SPID shadow_process,
SQL>        P.USERNAME username
SQL>FROM V$PROCESS P, V$SESSION S, V$LOCK L, sys.DBMS_LOCK_ALLOCATED D
SQL>WHERE P.ADDR = S.PADDR 
SQL>AND   L.SID = S.SID 
SQL>AND   L.ID1 = D.LOCKID;

Kiirettä on tosiaan riittänyt, sillä painoni on noussut, kun ei ole ehtinyt/viitsinyt juurikaan ulkoilla viimeisten neljän viikon aikana. Viime viikolla tein muutaman pyörälenkin, mistä tuli kivat fiilikset. Täytyy malttaa aloittaa varovaisesti, jotta säilyn terveenä.

Fillariin voisin kohta vaihtaa alle kesäkumit, sillä PK-seudulla kadut ovat sulat ja pääväylät jopa hiekattomat (kiitos Hgin kunnossapito-yksikölle!). Nastarenkaat pitää sulalla asfaltilla melkoista rapinaa, mutta ei niin kovaa, etteikö soittokello olisi tarpeen. Jalankulkijat nimittäin tärmäilevät miten sattuu. Pakko on ajaa kevyenliikenteen väylillä, sillä maastoon ei vielä ole asiaa.

Aikatauluista ja niiden arvioimisesta. Minun nykyinen projekti on verkonhallintaohjelmiston asennus uuteen järjestelmään. Kysyin arviota, kuinka kauan tuo kestää. " Arviolta kaks päivää" vastasi kolleegani.
Nyt olen nysvännyt kaksi ja puoli viikkoa. Muistuu mieleeni laskukaava aikatauluille:

• arvioidaan ajantarve
  
• kerrotaan edellä saatu arvo piillä (3,14)
  
• muutetaan aikayksikkö dekaadia suuremmaksi
  JOTEN
  
• arvio = 2 päivää
  
• 2 päivää * 3.14 = reilut kuusi päivää
  
• kuusi päivää -> kuusi viikkoa
  

Bensiinin hinnoista. Kävin viime viikonloppuna (21-23.2.1997) Kuopiossa. Ajoin sinne Kouvolan ja Mikkelin kautta, paluu samaa reittiä. Kas kun menomatkalla 95E maksoi Valkealan Essolla 5.02 mk/l. Paluumatkalla olikin tankki jo aika tyhjä, joten olin entistäkin iloisempi, kun hinta oli tippunut edellisestä: 95E 4.97 mk/l.
Halpaa, varsinkin verrattuna kevääseen 1990: 95E 3.20 mk/l ;-(

Åre. Kakka reissu, mutta tulipahan tehtyä. Menimme kahdella autolla ja kahta eri reittiä: me "ydinporukka" menimme Silja Europalla, Jore ja Ile tulivat Vaasan kautta, sillä sieltä oli heille edullisin reitti. Koska Ilen autossa oli vain kaksi matkustajaa, niin sinne pakattiin myös kaikki sukset (yhdet/nuppi, paitsi eräällä kolmet;-) ja monot yhdet/nuppi, paitsi eräällä kahdet;-). Meidän autokunta oli perillä aikaisemmin, johtuen paremmista yhteyksistä ja aikatauluista. Tavaroita autosta purkaessamme juttelimme viereiseen mökkiin majoittuneiden suomalaisten kanssa. Saimme auton tyhjäksi, jolloin joku meistä kysyi pilke silmäkulmassa:
-Hei kenen PITI pakata monot ja sukset?
-?????????????
-Voi pihkura, eikö kukaan pakannut skimboja?
Naapurimökin isäntä kuunteli haavi auki, hipsi hihitellen mäkkiinsä sisällä ja alkoi kertoa kuulemaansa. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, eli naapurimökin porukka oli hämmästyneen näköistä, kun aamulla kaivoimme Ilen auton takakontista vinon pinon suksia, monoja ja sauvoja!

-Hetkonen, vilautti valoja, miksi ihm...
-Mikäs tuo oli?

"Tuo" oli joku nelijalkainen ystävä, joka jolkutteli tien vasenta kaistaa vastaan. Näytti erehdyttävästi sudelta, sillä väritys ja koko täsmäsi rotumääritykseen. Suden ulkonäkö minulla oli tuoreessa muistissa, sillä olin käynyt jokunen tunti aikaisemmin Kuopion luonnontieteellisessä museossa. Katselin siellä nimenomaan lintuja ja eläimiä niiden talvisessa ympäristössä. Ken haluaa nähdä kohtalaisen hyvin tehdyn näyttelyn, niin käyköön katsomassa. Taso on liki samaa luokkaa kuin Tukholman luonnontieteellisessä museossa, eli paljon korkeampi kuin esimerkiksi Helsingin Kansallismuseossa.

Sudeksi eläintä arvelivat myös perässäni tullut autokunta. Menimme molemmat Valkealan Essolle tankkaamaan halpaa bensaa (5.06 95E), jolloin polttoaineen tankkauksen yhteydessäkeskustelimme havainnoistamme. Tiettävästi susi ei ole erityisen harvinainen noilla harvaanasutuilla alueilla. Täyttä varmuutta asiasta ei saane koskaan.

Samalla tankkauskeikalla varmistui muuan urbaani legenda: Valkealan Esso myy irtovalopetroolia omaan astiaan, jolloin se maksaa 3.95 MK/L Hinta on sen verran edullinen, että ostanen parikymmentä litraa seuraavalla kerralla poiketessani. Kas kun niitä tyhjiä valopetrooliastioita minulla on mökillä vaikka kuinka paljon, muutama on jopa täällä Helsingissä.

Sitten kokeilin vielä tunnin ajan Telemarkkia. Tätä ennen olen laskenut Telluilla yhteensä kolme tuntia, joten ei kumma, että jouduin kilparinteessä ottamaan hieman tuntumaa hankeen. Itseasiasiassa olinkin jo unohtanut, miltä kaatuminen tuntuu, sillä laskettelusuksilla en ole edes horjahtanut sitten vuoden 1988, vai oliko se 1987. Edellinen kaatuminen laskettelusuksilla taisi olla joskus 70-luvun lopulla, vuotta en muista ;-) No, enivei, Tellut ovat erimukavat laitteet, eikä niiden kääntäminen laskettelu-uran jälkeen niin vaikeaa ole, etteikö alas pääsisi kohtuudella.

Koetan saada kummatkin vehkeet mahtumaan mukaan Åreen. Siksi kävinkin nyt ottamassa tuntumaa mutkamäkeen. Laskettelusta tuli ainoastaan hartiat kipeiksi, ja nekin vain pikkasen, koska jouduin tekemään sauvoilla niin monta käännösmerkkiä. Vaan se oli se Telluilla laskeminen, joka sai minun reisilihakset nivusista kipeiksi. Telluilla laskiessa joutuu rasittaa semmoisia lihaksi, jotka eivät saa paljoa treeniä pyöräilyssä.

Pian edessä oli punaista patukkaa heiluttava "sinitakki". Olin onnistunut kiihdyttämään autoni nopeuden 68 km/h viidenkympin nopeusrajoitusalueella, joten jouduin menemään "saapin" takapenkille kuultavaksi.

Vanhempi konstaapeli Harri J. aloitti keskustelun toteamalla "Mitäs rikollinen?" Herää kysymys, mistä oikein oli kysymys????? Vetäkööt kukin omalla tahollaan johtopäätöksensä. En tiedä paljonko säästin rahaa sillä, että minun kielenkantimeni eivät laukea "laulamaan" ihan noin helposti. Maltoin siis pitää suuni kiinni. Tällä partiolla ei ollut mukanaan ajatusten lukulaitetta, sillä konstaapelien naamavärkit eivät alkaneet punoittamaan. Oman turvallisuuden kannalta on parempi olla kertomatta mitä ajatuksia tuolloin päässäni liikkui. Ehkä ne liittyivät maatalouteen, ehkäpä ei, kas kun en enää muista ;-)

Vaan ainahan olisin voinut pukeutua paremmin. Tuli vähän vilu. Aluksi oli poskipäät ja korvat tiukoilla, sillä en laittanut polypropeeni "ajohuppua" päähän. Sen lämmittävä vaikutus on suuri, varsinkin jos ajoviima puhaltaa myrskytuulen;-) lailla kasvoihin. Puolen tunnin kuluttua veri kiersi hyvin naamassa, eikä enää palellut, paitsi jalat. "Alakerrassa" minulla oli päällä polypropeeni alushousut, lyhyet ajohousut sekä päällimmäisenä talviajohousut (GoreTex). Noiden päälle olisi ollut ihan hyvä vetää vielä fleece housut, sillä polvia ja pakaroita alkoi paleltamaan.

Eilen taas ketjut pomppivat. Vika ei taatusti ole ketjuissa. Ne olivat hyvässä parafiinissä ja muutenkin ehjät. Ehkä vika on likaisessa takavaihtajassa, tai sitten Ride-On-Gore vaijerien sisälle on päässyt vettä. Pitänee kysellä Usenetistä, onko muilla ongelmia parafiinillä voideltujen ketjujen kanssa.