Henkilökultti

keskiviikko, heinäkuu 09, 2003

Laitan heti alkuun, että mielestäni länsimainen rationalismikäsitys ja se, että asioihin voisi olla vain yhdet todemmat perustelut on mielestäni puutteellinen. Keskustelun takia noudatan jaotteluissani perinteen minulle antamia kaavoja. Pohjimmiltani olen joka tapauksessa koulukuntiin sitoutumaton eklektikko mieluummin kuin järjestelmän rakentaja. Filosofia on elettävä, sitä on toteutettava ja sillä on oltava todellisia seurauksia.

Oman erikoisalani tieteenfilosofian asetan jos ei nyt Tieteiden äidiksi, niin sinne päin. Spesialisoituminen ei nähdäkseni johda muuhun kuin tieteen pirstoutumiseen ja sen sovelluksien problematisoitumiseen ja itsetarkoituksellisuuteen. Eri tieteiden edustajat eivät ymmärrä tai voi ymmärtää mitä toinen tiede sanoo - kompromissit ovat mahdottomia ja käytännölisyys puutteellista. Asiaan tulisi puuttua johonkin ja erikoitieteiden tai yliopistobyrokratian on nähdäkseni hyvin vaikea sitä itse tehdä. Filosofia on joskus ollut yliopiston ja yhteiskunnan kriittinen voima pikemminkin kuin käsitepyörittelevää nollatutkimusta ja nähdäkseni sillä voisi edelleen olla mahdollisuuksia olla muutakin kuin historiallisesti kiinnostava reliikki. Tiedettähän siitä ei tosin tule tekemälläkään.

Ontologia: idealisti.

En ole duealisti eli usko kahteen eri substanssiin ei mielestäni ole oikein puolusteltavissa - koska silloin herää aina kysymys syy-seuraussuhteinen mahdollisuudesta eri substanssien välillä. Pohjimmiltaan alkuainetta lienee vain yksi ja olen asettanut sen mieluummin "hengeksi" (logos) kuin "materiaksi". Nähdäkseni todellisuus on sanan jossain merkityksessä sosiaalinen ja kielen ja valtasuhteinen värittämä. Pelkkään materiaan tai edes eräänlaisiin emergenssin (aivoissa tapahtuu muutoksia, joiden avulla henki vaikuttaa ruumiiseen) teorioihin minun on vaikea suhtautua. Näkökantani on kovin klassista idealismia, pikemminkin historiallista idealismia. Sori vaan Marx.

Tietoteoria: rationalisti.

Ihminen ei synny tyhjiöön. Järjen avulla voidaan ainakin yrittää selvittää joidenkin rajattujen totuuksien joukkoa. Tähän on nähdäkseni pakko sitoutua, (vaikkei tämä joukko olisikaan kovin laaja) jo pelkästään keskustelun ylläpitämiseksi.

Tieteenteoria: naivi realisti.

Maailma on suunnilleen sellainen kuin tiede sanoo, vaikkei sitä voikkaan todistaa tieteellisen metodin puuttumisen ja yhtenäistieteen ja edistyksen mahdottomuuden takia. Muut kannat olisivat vielä ongelmallisempia, vaikken nyt kovin naivi realistikaan ole.

Etiikka: utilitaristi.

Seuraukset ennen sääntöjä ja korjaava oikeudenmukaisuus ennen sääntö-oikeudenmukaisuutta. Molemmat ovat tärkeitä, mutta mikäli seurauksia ei edes yritet? arvioida moraali katoaa täysin arjan piiristä.

Yhteiskuntafilosofia: kommunitaristi.

Tätä jouduin miettimään aika pitkään. Liberalismin aatteet (ei siis taloudellisen liberalismin) ovat hyvin kiehtovia ja varmistavat yhteiskunnassa tärkeitä tehtäviä (esim. keskeisimmät vapaudet nähdäkseni johdettava liberalismista). Yhteiskunnan muutkin aspektit kuin oikeudet ja velvollisuudet tulisi kuitenkin ottaa myös keskiöön.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home