Henkilökultti

torstai, syyskuu 18, 2003

Ylioppilaspolitiikka tuntuu tihenevän kun edustajistovaalit lähestyvät. Ylioppilaslehti lienee taas täynnä kiistakirjoituksia. Samoin kaiken maailman kokouksissa ja erityisesti muutamilla listoilla tuntuu jo ns. vaalivuoden kireä ilmapiiri. Onneksi sentään talousvaliokunta on siltä välttynyt. TKV jakaa projekti- ja kulttuurirahoja tässä 30.9. eteenpäin ja allekirjoittanut on siinä ainakin aktiivisesti mukana. Ns. pyllypallorahat toivottavasti saadaan jaettua.

Eräs suuri harrastusjärhestö, jolle oli myönnetty/olin myöntämässä tänä vuonna toiminta-avustusta (ei, se ei ole AE) ei ilmeisesti saanut vastuuvapautta ja nyt sitten ihmetellään miten joku viitsiikiin lähettää väärennettyjä hakemuksia harhaanjohtavan tilinpäätöksen kera. No, HYY antaa varmaan anteeksi, kun vaan toimittavat selvityksen mitä ihmettä asiassa taas on yritetty säätää. Tai edes ottaisivat keskustoimistoon yhteyttä. Tsekkasin hakemuksenkin uudelleen, eikä siitä kyllä ilmennyt aivan keskeisiä asioita yhdistyksen toiminnasta. Rasittavaa, kun ainoa joka tästä todella hyötyy ovat ne, jotka vaativat yhdistyksien avustusjakoon vielä enemmän kontrollia.

En ole vielä lukenut Saxelin uutuutta. Jossain vaiheessa ehkä voisi katsoa mitä minusta(?), monista ystävistä ja tovereista kirjoitetaan. Maltan tuskin odottaa.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home