TOTUUS SUOMESTA

Nietzschen keskeisin kysymys oli, kestätkö sinä totuuden, oletko tarpeeksi vahva totuudelle? Vahva koska totuus on kauhistuttava eikä suurin osa pysty hyväksymään tai kestämään sitä. Olen tullut päivä päivältä tästä yhä vakuuttuneemmaksi. Kuka haluaa totuuden, kun valheet maailmasta ovat paljon miellyttävämpiä?

Minua on syytetty pessimismistä. Että käännän kaiken tuomiopäivän tuloon. Että en ole jaa naivia uskoa itsestään tulevaan parempaan huomiseen. Etten arvosta muiden ihmisten toiminnan rajoituksia. Että annan kritiikkiä silloin kun pitäisi kiittää. Olisin helpommin lähestyttävä ja poliittisesti uskottavampi, jos en suhtautuisi kriittisesti. Että parempi huominen olisi mahdolline ilmankin, että nykypäivän pahuutta ymmärtäisi ja hyväksyisi.

Totta on sen verran, että voisin olla positiivisempi, miellyttävämpi ja helpommin lähestyttävä, jos en suhtautuisi poliittiseen päätöksentekoon ironisesti. On totta, että maailman ongelmia ei tarvitse koko ajan alleviivata. Käytännössä minusta tämä on kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä. Kaikkien ongelmien ratkaisun ensimmäinen vaihe on niiden tunnistaminen. Psykologisesti mikään ei ole yksinkertaisempaa kuin ongelman kieltäminen. Alleviivaus ja kritiikki voi päästää tämän ensimmäisen askeleen yli. Ajatukset siitä miten asiat voisivat olla, voi herättää tarkastelemaan mikä kaikki maailmassa on vikana. Vasta kun tietoisuus ongelmasta on hyväksytty, voidaan ottaa toinen askel: siirtyä pohtimaan ratkaisuja.

Politiikan tehtävä on tämä jälkimmäinen. Mutta tällä hetkellä poliitikot pyrkivät jatkuvuuden turvaamiseksi estämään ensimmäisen askeleen ottamisen. Sillä jos ongelmat pystytään kieltämään tai vaikenemaan, ei niille varmasti tarvitse tehdä mitään.

Pysäyttäkää lehdistö, Juho kertoo nyt totuuden: Suomi on vanhakantainen, auktoritäärinen, korruptoitunut ynnä köyhtyvä maa, jota hallitaan joukkotiedotusvälineiden avulla syöstävällä propagandalla. Politiikka, talous ja tiedotusvälineet ovat keskittyneet hyvin pienen eliitin piiriin. Tämän eliitin saunasopimuksilla Suomen poliittinen päätösvalta on siirretty globaalin kapitalismin laineilla viihtyville suuryrityksille ja muutamaan kansainväliseen järjestöön. Pääoma pakenee koko ajan maasta vielä työtäkin nopeammin. Maatalous on loppuva elinkeino, liittoutumattomuus on vaakalaudalla ja tuloerot kasvavat. Miten se Cyberpunk tapahtuikaan?

Kanslaisvaikuttaminen ja keskustelu kykenevät pieniin torjuntavoittoihin, mutta yleisesti ottaen sen kanssa veljeily johtaa tiedotusvälineiden suorittamaan normalisointiin populistisyytöksin. Keskustelu vaietaan, työnnetään marginaaliin, koska se uhkaa aina jonkun tutun etuja. Propaganda on saavuttanut sellaisen asteen, että allekirjoittaneen alkaa olla vaikea lukea yhtään mitään lehteä tai seurata uutisia.

Ihmiset ovat syvästi vieraantuneita politiikasta, koska he eivät pysty tällä hetkellä vaikuttamaan mitenkään itseään koskevaan päätöksentekoon. He pystyvät auttamaan, mutta lähinnä suuremmassa mittakaavassa lähes merkityksettömillä kulutuskampanjoilla tai puuttumaan henkilökohtaisesti joihinkin epäkohtiin. Silti sille koko ajan syötetään puolueiden ja lehdistön suulla osallistumisen autuutta. Totuuden sanominen on kaikkein suurin uhka, koska sen tultua julki, asialle pitäisi ehkä oikeasti tehdä jotain.

Miten taistella vastaan? Valta on otettava takaisin tiedotusvälineiltä. Niihin pitää alkaa suhtautua epäilyksellä ja toisaalta niitä pyörittävien yhtiöiden kilpailutilannetta on vaikeutettava. Internet tarjoaa vapaan tiedon muodossa erinomaisen väylän kritiikille eli ensimmäiseen askeleen tekemiselle. Väylän, jota varmasti yritetään tulevaisuudessa tukkia. Kaikkien maailman blogaajien ei tule yhtyä, vaan edelleen ajatella itse ja kyseenalaistaa totuutta sekä tuoda keskusteluun havaitsiaan ongelmia. Ajatuspoliisia ei tarvita, vaan edelleen kritiikkiä ja keskustelua. Tämä johtaa kritiikin lisääntymiseen ja toivottavasti myös spontaaneihin järjestelmiin, jotka välittävät informaatiota ja toimivat demokraattisina kohtauspaikkoina.

Tämä on tuonut tuloksia mm. tekijänoikeuslain kohdalla, vaikka itse laki hyväksyttiin, tuli sille kiitettävästi poliittista hintaa. Tämän tulisi olla alku: ei kukaan oikeutta anna, ellei sitä itse ota. Ja tieto on poliittisista aseista kaikkein mahtavin.

Kriitikin jälkeen tarvitaan suunta. Nähdäkseni se ei voi perustua muuhun kuin kansainväliseen solidaarisuuteen: siihen, ettei ketään suljeta pois keskustelusta tai yritetä tappaa. Itse uskon sotien ja tuotannon vähentämiseen, koneistamiseen, työn loppuun ja kestävällä tavalla tehtävään ihmisten elinolosuhteiden parantamiseen.

Talouden on nähtävä asettuvan tieteellistä ja sosiaalista edistystä vastaan ja luovan sen eriarvoisuuden, joka aiheuttaa väkivaltaa.

Vallankumoukselle uhkaa käydä kuten historialle: se tapahtuisi yksityiskohdissa. Juuri kukaan ei huomannut. Eikä tapahtuneesta raportuitu laajalle. Oliko se edes totta?