Henkilökultti

maanantai, helmikuu 06, 2006

HYY:n talousjohtaja sanoi viime edarissa sen, mitä olen jankuttanut puolitoista vuotta: HYY:n säästöt saatiin pelottelemalla eikä HYY:n taloudellinen tila ole missään vaiheessa ollutkaan mitenkään uhattuna. Ilmeisesti tämä tuli aikamoisena yllätyksenä monelle, joka ei minua aiheesta ole uskonut. No, en nyt ota siihen kantaa pitikö säästöt ylipäänsä tehdä, mutta on päivänselvää, että oikean (ei vääristellyn) tiedon varassa niitä ei olisi tehty. Edustajistoa hämättiin ja ilmeisesti aika monet uskoivat. Hämmästyttävää. Voit varmistaa omalta edustajaltasi höynäytettiinkö häntä?

Tänään kuulemma joku ainejärjestölänen oli lehtituista puhuttaessa moittinut muita ryhmiä siitä, miten nämä eivät reagoi reagoi muihin asioihin kuin omia taustaryhmiään hyödyttäviin. Hei haloo, kenen edustajistoryhmä puhuu? Onneksi tänä vuonna asiat ovat viime vuotta paljon paremmalla tolalla ja tehdyt säästöjen ylilyönnit ehditään toivottavasti korjata ennen kuin niillä on todella ikäviä seurauksia HYY:n alaiselle järjestötoiminnalle.

Kuriositeettina vielä tähän, että monessa paikassa talousjohtaja olisi jo saanut kenkää viime vuoden kaltaisesta väärän tiedon antamisesta.

4 Comments:

  • Minun mielikuvani viime keväältä oli, ettei yhtymän johto olisi halunnut lainkaan kertoa vuosien 2009-2010 talousnäkymistä, koska tietoa oli vähän ja se oli hyvin epävarmaa. Hallitus kuitenkin välttämättä halusi jotain lukuja KTS:ää varten, jolloin yhtymä kertoi. Kaikesta päätellen saimme silloin kuulla pahimman tapauksen Kaivopihan remontin vaikutuksista.

    En siis syyttäisi talousjohtajaa tai muuta yhtymän johtoa. Jos syyllisiä pitää välttämättä etsiä, niin katseeni kohdistuisi niihin luottamushenkilöihin, jotka välttämättä halusivat lisää tietoa eivätkä uskoneet, kun heille sanottiin, ettei tähän tietoon kannata luottaa.

    By Anonymous Jouni, at 1:50 ip.  

  • Melkoisen raskaita väitteitä. Linkitin keskustelun herättelemiseksi merkintäsi hyy-edari -listalle.

    By Anonymous Seppo, at 6:13 ip.  

  • "En siis syyttäisi talousjohtajaa tai muuta yhtymän johtoa. Jos syyllisiä pitää välttämättä etsiä, niin katseeni kohdistuisi niihin luottamushenkilöihin, jotka välttämättä halusivat lisää tietoa eivätkä uskoneet, kun heille sanottiin, ettei tähän tietoon kannata luottaa."

    *Kahvit näppikselle*
    Tää on allekirjoituskamaa!

    Luottamushenkilöt vaativat välttämättä lisää tietoa? No shit, Sherlock. Palaako roviot jo? Missä? Voiko tähän luottaa?
    Ha-loo.

    By Anonymous Anonyymi, at 6:34 ip.  

  • Ok, olet Jouni sinänsä oikeassa, että en tiedä mistä väärä tieto edustajistolle tuli. Voi siis hyvin olla, että syylliset löytyvät muualtakin kuin toimivasta johdosta.

    Oli myös hyvin suoraselkäistä ja rohkeaa tulla kertomaan edellisessä edarissa säästöistä eli siitä propsit toimivalle johdolle.

    En myöskään ole vaatimassa toimitusjohtajan eroa, kuten tuosta vikasta voisi halutessaan lukea.

    Muuten mun lienee syytä funtsia tätä hommaa hetki. Sana on vapaa.

    By Anonymous Juho, at 7:45 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home