Henkilökultti

keskiviikko, tammikuu 25, 2006

YKSILÖN OIKEUDET VASTAAN KAPITALISMI

Mitä on kapitalismi? Vastauksia on monia, mutta keskeisintä on nähdäkseni pääoma. Ajatus siitä, että kehittäminen ja investoinnit tarvitsevat jostain rahoittajan. Tämän rahoittajan avulla pystytään hankkimaan raaka-aineet, maa, teknologia ja ostamaan työntekijän työpanos. Mikä motivoi rahoittajaa? Tulevaisuudessa saatava investoinnin/kehityksen tuotto ja sen lisäksi korko. Pääoma joka kasvattaa itseään. Rahoittajan panokselleen saama tuotto. Ettei anneta ilmaiseksi ja hyvää hyvyyttään vaan tuoton takia.

Mitä ovat yksilönoikeudet? Vastauksia tähänkin on monia, mutta lähtisin perustavimmista. Vaikkapa siten, ettei kukaan kuole, joudu alistetuksi, näe nälkää ja saa mahdollisuuden tasapainoiseen elämään. Onko oikeus omistamiseen perustava? Tässä palataan kysymykseen omistamisen määritelmästä. Lähestyisin asiaa siten, että oikeus omistaa ei ole perustava ainakaan samalla tavalla kuin neljä muuta perustavampaa oikeutta. Yksilö on muutakin ja perustavammassa mielessä muutakin kuin omistava yksilö.

Voin hyväksyä työhypoteesiksi jopa liberaalien perustavan omistamisen lähtökohdan: ihminen omistaa sen, mitä on omalla työllään muokannut, kunhan vastaavasti muille jää tarpeeksi muokattavaa. On tosin ilmeistä, että rajattujen resurssien maailmassa jälkimmäinen ehto kumoaa suuren osan ensimmäisestä (paitsi tietysti digitaalisten tuotteiden helposti kopioitavassa maailmassa, jossa tekijänoikeuden voisi myöntää yksilöille kahdeksi vuodeksi teoksen julkaisusta). Tämän tulisi mahdollistaa taiteilijan ja tieteilijän julkaisutoiminnan ennen kuin kehitymme kapitalistisen tuotantojärjestelmän tuolle puolen (vaikka a la Star trek).

Kapitalismiin kuuluvan ikuisen tuotto-odotuksen (kasvun) ongelma asettuu paitsi rajattujen resurssien maailmaa myös perustavia oikeuksia vastaan. Tämän erottelun voi kaivaa jo nykypäivänä vaikkapa pohjoisen ja etelän väliltä. Tuotantopanos ostetaan ja myydään vaikka se tarkoittaisi perustavampien oikeuksien uhkaa.

Entäpä demokraattisen järjestelmän takaava sananvapaus? Näen oikeuden puhua, mutta myös oikeuden informaatioon perustavampana kuin sen oikeuden omistukseen, kunhan kenenkään perustavimmat oikeudet eivät joudu uhatuksi. Joka tapauksessa on ilmeistä, että nykymaailmassa oikeus puhua on jo joutunut kapitalismin uhkaamaksi. Työntekijältä ostetaan paitsi työpanos, myös oikeus puhua julkisuuteen.

Puheesta ja siten politiikasta on tulossa IPR, omistus. Eikä se omistus kuulu enää kantajalleen vaan investoijalle.

2 Comments:

  • Mun mielestä suuri ongelma on, että rahaa saa käyttää mihinkään muuhun kun tehtyjen työtuntien tai esineiden tms korvaamiseen.

    Mä en kyllä ole sillä kannalla, että digitaalisuus muuttaa tekijänoikeutta merkittävästi mihinkään suuntaan, ja mun mielestä tekijällä pitää olla oikeus työhönsä.
    Mun mielestä esim taiteilijan pitää saada päättää, missä ja millä ehdoilla hänen tekemäänsä materiaalia levitetään tai ei levitetä, ja millainen korvaus siitä pyydetään tai ei pyydetä.

    Oletetaan nyt vaikka kirjailija, joka myy kirjoja elääkseen. Leikitään ettei välissä olisi kustantamoa ennakkoineen yms järjestelmieen puskurina. Yhden myydyn tuotteen yksikköhinta on joka tapauksessa aika hemmetin pieni suhteessa tehtyyn työhön, eli elanto perustuu jatkuvaan myyntiin. Valmiita työn tuloksia tipahtelee harvakseen, ja jollakin on siinä välissäkin elettävä.

    En sano, etteikö nykyinen kansainvälinen tekijänoikeuslainsäädäntö ja eritoten sitä väärinkäyttävät yritykset olisi epäilyttäviä tahoja, mutta en käsitä miksi tallennusmedia muuttaisi luovan työn tekijöiden aseman erityisluonnetta mihinkään...

    By Anonymous k1m1, at 1:43 ap.  

  • Niin tosta ekasta kappaleesta sen verran, että olisipa jännää, jos olisi olemassa valuutta, mikä kelpaisi vaihdon välineeksi ainoastaan informaatiota ostettaessa ja myytäessä. Ja jonka trokaaminen oikean maailman rahaksi tehtäisiin jotenkin muka mahdottomaksi.

    Monenko MP3:sen arvoinen on ihmisen genomi? Tms :D

    By Anonymous k1m1, at 1:45 ap.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home