Henkilökultti

lauantai, toukokuu 06, 2006

Makasiinit paloivat. Tai no, jostain syystä arvaan, että poltettiin. Ei tänne varmaan uskalla kirjoittaa missä on eilen liikkunut, kun on taas seurannut mitä esimerkiksi Ilta-Sanomat on tässä kirjoitellut aktivismista.

Tavallaan symppaan enemmän kuolemantuomion saaneen talovanhuksen symbolista polttohautausta, kuin anarkistien tuhotyötä. Varsinkin kun talo olisi tosiaan revitty paloiksi ensi maanantaina. Sinällään toiminnan ongelmathan liittyvät valtavaan tulipaloon kaupungin keskustassa, ihmisten terveyden uhkaamiseen ja epäekologisiin toimintatapoihin. Toisaalta, eipä sitä keskusta-autoiluakaan vielä parissa päivässä ole lopetettu kirjoituksestani huolimatta.

In memorian makasiinit. HS-kuvakoosteesta saa hyviä taustakuvia työpöydälle.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home