Henkilökultti

sunnuntai, kesäkuu 04, 2006

Saatiin Mikkokin poltettua eilen - voi sekin mennä sitten naimisiin. Mukavat polttarit, eikä sankarikaan saanut itkuraivareita eikä kukaan (koira) edes vetänyt ketään turpaan. Hyvät polttarit siis. Petankkia kaatosateessa espalla, upseerisauna ja Katajanokan baarikierros.

Poliisin erikoisvalvonta koulujen päättymisen takia oli niin tehokasta, että kolmituntisen pelailun aikana havaittiin vain yksi poliisiauto. Saunalaskukin saatiin soviteltua henkilökunnan kanssa ilman kaikkia osapuolia jälkikäteen harmittavia kännipuheluita omistavalle taholle. Poseidonista sai makkaroita ja Kaksi kanaa oli kiinni.

Vähän väsytti, koska jo perjantaina tuli esiteltyä suomalaista kulttuuria konferenssivieraille. Onneksi ennusteet myös huomiselle alkoholinkulutukselle ovat kohtuulliset. Tiistaina vuosikokous, keskiviikkona pelaajatapaaminen, torstaina gm-hätäkokous, perjantaina peli, lauantaina peli jatkuu ja häät, sunnuntaina ropea ja maanantaina aamupäivästä Ouluun loppuviikoksi. Hmmm.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home