USKONTO JA POLITIIKKA

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä oli juttu uskonnon tulemisesta yhä vahvemmin politiikkaan. Trendi ei suinkaan rajoitu Lähi-itään tai Amerikan Yhdysvaltoihin, vaan uskonnollista puhetta on saatu ihan kotitantereillakin, viimeksi yritettäessä keskustella hedelmällisesti hedelmöityshoidoista.

Yleisesti ottaen pidän uskonnon ja politiikan sekoittamista hyvin vaarallisena cocktailina. Nähdäkseni uskonto, kuten sitä usein argumentaatiossa käytetään, ei määritelmällisesti jätä kovin suurta tilaa rationaalisille argumenteille tai edes poliittisille kompromisseille. Se ohjaa politiikkaan, joka perustuu voimaan.

Eroa uskonnon ja politiikan välillä on vaikea tehdä, koska toimintaa ohjaavat arvostukset ja ajatukset perustuvat aina jonkinlaiseen kuvaan maailmasta ja ihmisestä. Itse asiassa, reflektiossa ja argumenteissa on myös melkoisia aste-eroja. Uskonnon määrittelemistä en tässä tilassa edes yritä, koska ihan tarkalla määritelmällä tuskin on tässä niin väliäkään.

Monet ovat ajatelleet niin, että uskonto on jokaisen oma yksityisasia ja kaikki uskonnot ovat suvaitsevalla politiikan tasolla yhtä hyviä. Esimerkiksi Suomessa näin on juhlapuheissa, mutta silti yllättävän monet tekevät rippikoulut ja pakolliset uskonnonkurssit. Toisaalta kysymys on vähemmistönsuojasta: jokaisen tulee saada uskonnollinen opetus, joka hänen kodilleen sopii.

Kulttuurirelativisti varmaan vetoaisi tässä siihen, että pitää kunnioittaa toisen kulttuurin tapoja ja uskontoja. Minä kysyn, että mitä kunnioitusta se on, että alentaa järkevimmän ja vaarallisimman kulttuurin samalle tasolle? Se on pikemminkin kulttuurien välisen kohtaamisen välttelyä ja oman kulttuurin ylivertaiseksi nostamista, kuin toisen erilaisuuden kohtaamista. Ja kun tämä nyt tähän meni, niin mistä tämä outo kulttuuri-sana tähän tuli? Kuinka monta ihmistä on kulttuuri? Yksi?

Dawkins kannustaa kaikkia maailman ateisteja yhtymään ja agnostikkoja lopettamaan älyllisesti epärehellisen aidalla seisoskelun ja ottamaan kantaa joko puolesta tai vastaan tai edes vanhaset. En ole aivan varma, onko tämäkään tie erityisen hedelmällinen, koska se vain vahvistaa rajalinjoja. Toisaalta sen ymmärtää paremmin, jos muistaa, että biologi Dawkinsin kotimaassa opetetaan kretinismiä kouluissa eikä ateistia voida valita julkiseen virkaan (terveisiä muuten J:lle New Yorkiin).

Ja ennen kuin joku taas keksii, että ateismihan on myös uskonto, niin mietitäänpä hetki siellä näppäimistön edessä kysymystä mikä on uskonto.