Henkilökultti

sunnuntai, toukokuu 13, 2007

Paras puoli euroviisuissa on se, että ne ovat ohi. Eivätkä ne varmaan tule enää koskaan koskettamaan näin monella, yllättävällä, tavalla, omaa elämää. No vannomatta paras.

Eilen piti vielä käydä ihmettelemässä Värttinää Marxin ja Maaritin kanssa hyvin syötyä. Espalta ei löytynyt haussa ollutta drag queen -euroviisuheilaa - onneksi löysimme sentään Puolan valtion matkailumateriaalia, jonka uudelleenapproboimme Kalevankadun kaksikon käyttöön.

Serbia voitti, kiva että nekin voittavat joskus jotain. Paras kulttuuri tuli jälleen kerran idästä, joskin myös paskin. Pystyisin ehkä analysoimaan tarkemmin, jos muistaisin mikä kappale tuli mistäkin maasta. No, samantekevää. Kansojenvälinen ymmärrys ja sen ikoni, Euroopan yleisradioliitto, voittivat kuitenkin.

Ja lisää kulttuuria: Rankkuri on Myspacessa! Kannattaa tsekata ainakin uusi eduskuntavaalien tuloksen varmastikin inspiroima biisi Sormet poikki ja vitusti turpaan.

Ai mikä Rankkuri? Pojat itse kuvaavat edellistä levyään seuraavasti: Musiikillisesti levyllä liikutaan turvallisesti särökitaran ja huutolaulun viitoittamalla tiellä, joskin välillä kappaleiden henki haisee vanhan progesienen juurelta. Sanoituksellisesti liikutaan sosiologisen mikroteorian happamalla maalla.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home