Henkilökultti

torstai, joulukuu 13, 2007

Tämä huumepoliisien ja järjestäytyneen rikollisuutta tutkivien kavereiden joukkosairastelu on aika mielenkiintoinen ilmiö. Samaan aikaan valtiosyyttäjä tutkii kavereiden toimia. Poliisin näkemys on selkeä: ajojahti, koska he ovat päässeet sisään järjestätyneen rikollisuuden toimintaan. Voiko väitteessä olla perää?

Suosittelen muille tätä pohtiville John Dickien mielenkiintoista kirjaa Cosa Nostra - History of the Sicilian Mafia. Siinä kerrotaan hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti eräästä maailman vanhimmista järjestäytyttä rikollisuutta harjoittavasta tahosta ja sen yleisistä toimitnamenetelmistä historiassa. Kaikken tärkein ja onnistunein menetelmistä on ja on aina ollut 1) syyttäjiin, 2) poliiseihin, mutta ennen kaikkea 3) poliitikkoihin vaikuttaminen, suoraan ja epäsuoraan. Nämä ovat mahdollistaneet väkivaltamonopolin syntymisen ja sitä kautta turvallisen ympäristön muulle rikollisuudelle: erityisen tuottavina talousrikokset, huumekauppa ja ihmiskauppa.

Suomen tapauksessa kyseessä olisi tottakai huumeiden maahantuonti, välitys ja myynti, Venäjältä - mahdollisesti myös eteenpäin muualle Eurooppaan. Tähän viittavat Helsingin huumepoliisin sangen tehokkaasti tiedottamat, "poikkeuksellisen laajat", menestykset viimeisen puolen vuoden aikana . Toisaalta se, että epäillyistä poliiseista kaksi on ulkomailla yhdysmiehenä. Olisin hiukan yllättynyt, jos toinen yhteysmies ei olisi Brysselissä ja toinen Pietarissa. Lisäksi poliisi on väittänyt, että järjestelmällisen rikollisuuden tutkintaa "vaikeutetaan tahallisesti". Olisiko siihen mahdollisuutta muilla kuin runsailla rahoilla varustetuilla tahoilla.

Olisiko tuon kaltainen painostaminen siis mahdollista? Olisi - eikä sen edes tarvitse perustua kovin pitkälle jäsenneltyyn tietoon siitä, mitä nyt on tapahtumassa. Suuresta Salaliitosta nyt puhumattakaan. Sisiliassa homma on pelannut jo reilut sata vuotta, miten sitten ei Suomessa? Erityisesti, jos kyseessä ovat isot rahat Venäjältä.

Toisaalta sisäinen tutkinta julkisuudessa tyyppien touhuista nyt on kyllä sen verran kova keino, että siihen ei olisi varmasti ryhdytty, jos ei olisi melkoista varmuutta siitä, että jotain tuolla tavalla löytyykin.

Voiko tuosta joku poliitikkokin kärytä? Tuskinpa vain. Toivoisin todella, että poliisien väitteissä ajojahdista ei ole mitään perää. Mutta jokin koko hommassa nyt silti mättää. Sen lisäksi, että juoni on kuin suoraan Shieldistä.

Odotamme mielenkiinnolla tuotantokauden loppua. Ehkäpä paljastuukin, että Karalahti olikin poliisin poikkeuksellisen tehokas soluttautuja, joka näin poistettin kuvioista.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home