Henkilökultti

tiistai, helmikuu 12, 2008

To-do listassa oli: Tee tänään gradupäätös. Mitähän olen miettinyt, kun sen olen sinne kirjottanut? Varmaan arponut tämän päivän olevan sen tekemiseen yhtä hyvä kuin minkä tahansa muunkin. Päätöstä ei helpottanut Laura, joka ole menossa pirteänä gradutukiryhmäänsä metrolla.

Ongelmana on se, että en vain oikein tiedä mitä päättää. Vaihtoehtoja on ainakin kolme:

1) Allokoida koko kevään vapaa-aika graduun ja pusertaa se kasaan. Mulla olisi ehkä noin kolmannes tekstitsä kasassa ja hyvä idea. Ja toki kaikki opinnot kypsyysnäytteitä ja pakollisia graduseminaareja jne. myöten tehtynä. Aikaa olisi jonnekin huhtikuulle (tai varmaan oikeesti jonnekin heinäkuulle asti).

2) Ottaa pari viikkoa ja pusertaa ulos kandintyö ja toivoa, ettei paska osu opintotoimistosta tuulettimeen vaadittavien lisäopintojen muodossa joskus tulevina vuosina. Täydentää sitten joskus.

3) Unohtaa koko tuplatutkinto VTM ja tehdä ehkä lisää sitten kun on vanha. Ongelmana todennäköisesti turha päällekkäinen työ.

Opinnonohjausta, anyone?

Tänään internet ilmeisesti suodattui taas lisää. Kohta siellä ei ole jäljellä enää kuin mainoksia. Eikö niitä voisi suodattaa ihan ensimmäiseksi?

3 Comments:

  • Eikö tavallaan kannattaisi vaan puskea se gradu läpi, jos siihen on aikaa ja hyvä idea?

    En ainakaan jättäisi kesken, jos jo noin pitkällä olet, kun varmaan kuitenkin helpottaa enemmän omaa mielenrauhaa, että on saanut sen tehtyä. Ja jos sinulla ei ole mitään erityisen kunnianhimoisia suunnitelmia tutkijanurasta käyt.fil. -laitoksella, niin ei sen varmaan tarvitse olla myöskään ihan loputtomiin hoonattu tutkielma.

    Väitän, että sun kirjoitustaidolla ja kokemuksella sen gradun pykkää aika äkkiä ulos, etenkin jos siitä kolmasosa jo tehtynä.

    By Anonymous tammisto, at 2:59 ip.  

  • kyl mä supporttaan tota edellistä. Siitä vaan älyttömään projektiin pää edellä. Perus meininki.

    By Blogger Veikko Eranti, at 10:58 ip.  

  • kandee varmaan miettia, mitka ovat elaman todelliset tarpeet ja tavoitteet, ja toimia vain ja ainoastaan niiden saavuttamiseksi. jos gradu tuntuu niita ajavan, kandee varmaan tehda se pois stressaamasta. jos just nyt ei, niin mika olisi pahinta/parasta, mita sen jattamatta tekemisesta seuraisi? "kim

    By Anonymous Anonyymi, at 8:19 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home