Henkilökultti

maanantai, syyskuu 15, 2008

Jatkan kevään asuntokuplasarjaa, koska paska alkaa osua tuulettimeen.

Kirjoitin 5.4. Missä sinä olit kun uusliberalistisen talousdoktriinin aika päättyi 17.3.2008? Ennakoin silloin mm.

Osasyynä toimiin se, että oli pakko. Jos Bearn olisi kaatunut, niin seuraavaksi olisi mennyt Lehman Brothers ja sen jälkeen dominona Wall streetin muut investintointipankit - jonka jälkeen muut pankit. Kuilun reunalla käytiin siis ja kunnolla.


Puoli vuotta kesti ja nyt mennään taas. Toivottavasti pankit ovat käyttäneet puoli vuotta armonaikaansa hyödyllisesti. Aikaisempien näyttöjen valossa epäilen.

Lehmanin lisäksi Merrill Lynch katosi yhdessä yössä. Tämän päivän ostosuositus on myy. Ja jos ei politiikan tuuli ala puhaltaa vihdoin jenkeissäkin vasemmalta, niin olen virallisesti hämmästynyt.Vaatisin amerikkalaisena myös Greenspanin laittamista linnaan jenkkien taloudelle tekemästään vahingosta. Investointipankkiirien kelmikopla sinne näyttää joutuvan muutenkin.

Euroopan valtiovarainministerit keksivät viikonloppuna huomauttaa, että nyt on laskusuhdanne, ei lama. Totta toinen puoli, mutta lamalla ei taida olla kovin vakiintunutta määritelmää. Sanana se vain taitaa kuluttajia (aiheellisesti) pelottaa olemaan kuluttamatta hullun lailla, joten tokihan sitä pitää suitsia valtiovarainministeriöistä. Elvyttävää politiikkaan ei silti arvailujeni mukaan olla menossa... otettaisiinko nyt opiksi siitä viime lamasta kuitenkin ehkä?

Tunnisteet:

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home