Yhdysvaltain presidentti näytti johtajuutta lausumalla:

On tapahtunut laajamittainen luottamuksen katoaminen. Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän merkittävät sektorit uhkaavat pysähtyä. Hallituksen huipputason talousasiantuntijat varoittavat, että ilman välittömiä toimia, Yhdysvallat saattaa vajota rahoituspaniikkiin, mikä johtaisi surullisiin tapahtumiin

Noin kolmasosa presidentin oman puolueen edustajista uskoi.

Bushin lakia roskapankista vastustavat niin demokraattien vasen laita kuin republikaanien oikea laita. Sinänsä perustellusti esittämällä ns. tyhmän kysymyksen: "Miksi investointipankkiirien keinotteluinstrumentteihin ja osakkeisiin sijoitetut rahat pitäisi pelastaa veronmaksajien rahoilla?". Noin esitettynä sitä onkin hyvin vaikea perustella.

Yhdysvallat on elänyt ainakin viimeiset parikymmentä vuotta reilusti yli varojensa. Kotien velkaantumisaste on jotain 140% prosenttia. Toisin sanoen kulutuksen takaa paitsi 100% omaisuudesta, niin vielä 40% päälle. Valtiontalouden valtavan alijäämän ovat jo vuosia rahoittaneet Lähi-idän öljyparonit ja vapaan Kiinan sekä Venäjän oligarkit. Velat on maksettu milloin öljysodilla ja milloin tukemalla totalitaristisia hallintoja.

Yhdysvaltain asuntojen "teoreettisesta" arvonnoususta kertyneet rahat on sijoitettu rahoitusmarkkinoille "paketoimalla" ne uudestaan eli toisin sanoen ripottelemalla ne pieniin osiin siten, että pankitkaan eivät ole pysyneet perässä omistuksistaan, reittaamalla niiden riskit liian pieniksi, hankkimalla niille epävarmat vakuutukset johdannaismarkkinoilta ja myymällä ne voimakkaasti velkavivutetuille yksityisille tai puolivaltiollisille toimijoille.

Perinteisessä pankkikriisissä ongelmaksi muodostui asuntojen arvojen yllättävä lasku erityisesti yhdistettynä koronkiskonnan merkit täyttäviin korkoihin - kansalaiset eivät pysty maksamaan velkojaan eivätkä asunnot mene pakkohuutokaupoissakaan kaupaksi (ja polkevat hintoja entisestään). Pankit alkavat kerätä luottohäiriöitä. Kun luottohäiriöitä on tarpeeksi, pankit saavat oman luottohäiriön. Tällöin pankkiin sijoittaneet pelästyvät ja vetävät paniikisssa rahansa ulos. Pankki kaatuu. Jos regulointi on hoidettu surkeasti, ne kaatuvat erityistä helpommin. Vapaa markkinatalous ei-regloiduilla rahamarkkinoilla huutaa valtiota apuun pelastamaan varat. Jos valtio on järkevä, se ottaa pankit omistukseensa ja painaa sopivan määrän lisää rahaa. Jos ja kun valtiolta alkavat loppua pelastusrahat, ollaan tiukassa paikassa. Homma on kuin sienien syöminen: syöt myrkkyä, tulet kipeäksi, parannut, opit varomaan myrkkyä.

Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tyypillinen pankkikriisi vaan pikemminkin luottolama. Huonosti reguloiduilla kansainvälisillä rahamarkkinoilla on arvopaperia ja johdannaisia, joiden arvoa on mahdotonta mitata ja jota mahdollisesti ei ole. Esimerkiksi amerikkalaisia subprime-luottoja on heitelty osaksi laajempia instrumentteja. Edelleen kenelläkään ole vieläkään selvyyttä ongelman laajuudesta, koska instrumenteista on rakennettu niin monimutkaisia ja sekavia (esim. jos asunto myytäisiin pakkohuutokaupassa, niin vastaisiko siitä saatu arvo sen arvoa instrumentissa tai siitä tehdyssä johdannaisessa? Kysymys on mahdoton.) Jos edes pankit eivät tiedä myymiensä velkojen ja vakuutuksien arvoja, se johtaa luottamuksen romahtamiseen koko rahoitusjärjestelmään. Arvojen määrityksestä tulee vaikeaa ja markkinoilla vallitsee epäilys ja pelko. Raha on ilma, jota markkinat hengittävät. Luottolaman aikaan kaikki se ilma voi olla saastunutta.

Roskapankki imisi suunnitelmissaan "ei-hyvät" assetit sisäänsä, jotta ilma puhdistuisi. Riskinä on se, että johdannaisten arvoja on mahdoton/vaikea määritellä, joten on epäselvää millä hinnalla ne pitäisi pankeilta roskapankille siirtää. Ainoa nähdäkseni järkevä hinta on assettien käypä hinta esim. asuntomarkkinoilla, mutta tähän eivät investointipankkiirit tietenkään suostu. He haluaisivat "markkinahinnan" mikä tarkoittaisi sitä, että valtio ostaa heidän täysin keinotekoisesti ylös keinottelunsa sijoitustuotteet ja he pääsisivät kuin koirat veräjästä. Lisäksi esim. valtiovarainministeri haluaa, että häntä ei asetettaisi siihen syytteeseen mihin hän kuuluisi ja, että näiden "huippujohtajien" palkkioihin ei koskettaisi. Ja miksi koskettaisiinkaan, hehän ovet tehneet niin hyvää työtä?

Syistä ja seurauksista voisin kirjoittaa koko päivän, mutta säästän sen toiseksi päiväksi. Todella kiinnostuneiden kannattaa lukea Morrisin kirja The Trillion Dollar Meltdown: Easy Money, High Rollers, and the Great Credit Crash, joka ennustaa kuukauden tarkkuudella kiusallisen tarkasti tapahtumia ja on kirjoittu puolitoista vuotta sitten.

Mitä sitten tulee tapahtumaan? Se jää nähtäväksi. Pankkeja ja firmoja menee vielä nurin tai ajautuu valtion syliin, erityisesti jenkeissä . Pankit ovat kuin dominoja, kun yksi menee nurin, niin muiden on vaikeampi pysyä pystyssä.

Jos ihmiset lakkaavat kuluttamasta, mitä en noin ylipäänsä perustarpeiden yli menevien tarpeiden osalta vastustaisi ollenkaan, se vaikuttaa kasvupohjaiseen talouteen. Yritykset eivät investoi eivätkä ihmiset osta, joten tavaroita ja palveluita myyvät yritykset irtisanovat väkeä. Tämä johtaa työttömyyteen, valtion verotulojen vähentymiseen ja samalla turvaverkkojen kustannusten kasvuun. Tämä johtaa maksuvaikeuksiin ja siihen, että pankkitoiminnan riskit ovat yhä suuremmat. Jos valtio vetää vielä samaan aikaan julkisella puolella väärät johtopäätökset eli kaikki liinat kiinni, syventää se lamaa entisestään. Sitten on tietysti aina yhteiskunnallisten levottomuuksien vaara.

Talouspoliittisesti ajattelussa olen toiveikkaasti näkevinäni muutoksen: sääntelemättömiä rahamarkkinoita ja minimalistista valtiota ajava ja velkarahalla pyörivä uusliberalismi on jo tullut tiensä päähän. Sen näkyvin huutosakki (investointipankkiirit, kaikkien sorttien libertaristit ja reittaajat) on vapautettu voimakkaasti kutistuville työmarkkinoille eli vaikuttaa siltä, että kohtalolla on ironian tajua. Järjestelmä, jonka ei nimenomaan ei pitäisi pystyä tuottamaan tällaisia markkinahäiröitä on kaatunut.

Investointipankkien kaatumista pankkiireille voisi verrata ideologisesti Neuvostoliiton hajoamiseen Kommunistisen puolueen jäsenille Venäjällä. Monet "sääntelemättömän taloudellisen kasvun ja demokratian" puolestapuhujat tosin elävät vielä ensimmäistä vaihetta eli kieltämistä. Toiset odottavat jo kauhulla mitä tulee seuraavaksi.

Inflaationvastaisesta taistelusta ollaan nähdäkseni vihdoin siirtymässä eteenpäin ja ottamassa sosiaalista eriarvoisuutta huomioon. Tai ainakin Yhdysvallat vaikuttaa siltä. On mielenkiintoista nähdä koska tämä ajattelu tulee Suomeenkin. Liikasen edellinen haastattelu vaikutti minusta siltä, että tässä on vielä jonkin aikaa kuljettavana. Attac pisti muuten tiedotteen juuri tästä aiheesta. Vanhaselta en taas tosin ole täysijärkistä talouspoliittista analyysia kuullut koskaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Loppukaneettina muuten, että Marx ennusti tämän vaiheen kapitalismin kehityksessä jo aikapäiviä sitten.