Henkilökultti

sunnuntai, joulukuu 07, 2008

Suomessa oli ETYJ-huippukokous, jonka ansiosta poliisit olivat järjestäneet loppuviikosta Helsinkiin oikeaoppisen autottoman päivän. Muilta osin välillä keskustassa tarpoessa tuntui välillä siltä, että asuisi poliisivaltiossa. Mitä kokouksessa sitten saatiin aikaan?

Kokouksen kulku oli pääpiirteissään: Avauspäivänä Georgian ulkoministeri Eka Tkeshelashvili ilmoitti, että on uskomatonta, että vielä 2000-luvulla maa voi hyökätä toisen kimppuun. Venäjän ulkoministeri perui puheenvuoronsa ja diplomaatit säntäilivät. Viimeisenä päivänä Lavrov piti vihdoin puheensa ja ilmoitti siinä, että ETYJin maiden ei tulisi sallia uusnatsismin nousua alueillaan, esim. Georgiassa. Georgialaiset närkästyivät ja diplomaatit säntäilivät. Viimeisenä päivänä Georgian ulkoministeri erotettiin. Fiasko.

Kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä, että Suomen ETYJ-puheenjohtajauus oli mennyt hyvin ja järjestö on erittäin tarpeellinen. Tämä siis vaikka ETYJ oli epäonnistunut täydellisesti sodan estämisessä sekä sysännyt maailman takaisin kylmään sodan ilmapiiriin. Suomen ulkoministeri Alex Stubb luovuttaa varmaan mielellään ETYJ-puheenjohtajuuden Kreikalle vuoden vaihteessa. Maalle, joka on melkein saanut jo poliisimurhasta lauennneen sissisodan maaperällään loppumaan.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home