Juhon Kapitalismin loppu -maailmankiertue: Amerikka
Amerikan Yhdysvaltoihin suuntautunut matkani oli eräänlaista epäsuoraa jatkoa viime kesänä itäisen Keski-Euroopan matkalleni. Lensin New Yorkiin ja siirryin sieltä Manhattanin, Brooklynin ja Queensin kautta Pensylvanian asemalle suuntana 150 km etelään sijaitseva Philadelphia. New York oli kuin suoraan elokuvista, amerikkalaiset kultturelleja ja laittautuneita.
Minulle retki oli henkisesti aika hankala. En varsinaisesti ole mikään amerikkalaisen yhteiskuntajärjestyksen ylin ystävä ja on pakko sanoa, että matka valitettavasti vahvisti ennakkoluulojani. Tapasin monia todella mukavia ja sympaattisia ihmisiä, jotka olivat vilpittömän ilahtuneita tavatessaan uusia ja erilaisia ihmisiä. Tapasin myös small talkia ja teeskentelyä. Monellakin tapaa valtaetäisyydet tuntuivat suurilta ja vaikkapa opiskelijoiden kanssa tapahtuva alkoholin kohtuukulutus tuntui olevan esimerkiksi muille laitoksille toimiville tai jatko-opiskelijoille täysin vierasta. Kummaa.
New Yorkia on oikeastaan pakko verrata Lontooseen, jossa tätä entryä siis kirjoitan. Molemmat ovat tietynlaisia imperiumin pääkaupunkeja (vaikka Washington on nimellisesti, niin mielestäni New York noin niin kuin taloudellisesti (Wall Street) ja kulturellisesti (Broadway). Tai ehkä olisi sanottava olivat kansainvälisen imperiumin pääkaupunkeja, koska haalistuvan amerikkalaisen unelman sirpaleita oli kyllä havaittavissa. Lontoo tuntuu potkivan edelleen vaikka ihmiset juoksevat joka paikassa pakoon (elämäänsä?) eivätkä hymyile tai ehdi nauttia elämästään.
Molemmat paikat tuntuivat jotenkin odottavilta ja molemmissa laman jäljet näkyivät kuten bailout-packagen mainoksina seksikaupassa, credit crounch haircutissa tai cityn autioituvassa ilmapiirissä. Bileet on pidetty, kamat kasassa, viimeinen sammuttaa valot.
Olin majoittuneena Philadelphian Temple Universityn kampushotelliin. Kampus oli laitettu ja hieno, vanhoja todella korkeita taloja kunnostettu, kulissat kunnossa, kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Philadelphian keskustaan oli kolmisen kilometriä matkaa suoraan slummin läpi. Koska halusin nähdä muutakin kuin sitä unelmaa, päätin kävellä matkan keskustaan. Ajattelin vähän silleen, että tuskin siihen kuolisi ihan heti.
Heti kampusalueen ulkopuolella seutu oli todella köyhää. Kampuspoliisi vartioi sisäänkäyntiä kampukselle. Tiellä tyhjillään seisovia (uusia) liittovaltion lunastamia vuokrataloja, puoliksi autioituneita kerrostaloja kuin Beirutista ja poltettuja autonrämiä tienvarsilla. Seutu oli köyhempää kuin Puolan maaseudulla. Ainoana valkoisena miehenä sain pariikin otteeseen sankareita haastamaan kanssani riitaa. En ymmärrä miten ihmiset suostuvat jäämään sinne. Tai valitettavasti ymmärrän kyllä (kts. edellinen entryni), jenkeissä huumeiden ja television lisäksi pakotienä toimivat myös perinteiset uskonnot ja erityinen rahan kultti.
Kirjallisen edelläkävijän Edgar Allan Poe asuttama talo oli tuossa slummissa ja sitä vartioivat liittovaltion metsänvartijat. Poe oli asunut vanhassa talossa 1830-jotain viiva 1840-jotain ja kirjoittanut siellä muun muassa tarinoistaan Mustan kissan ja runoistaan Korpin. Miehen traaginen elämäntarina ja hämäräperäisissä oloissa tapahtunut kuolema Baltimoressa tuntuivat sopivan ränsistyneeseen seutuun kuin nenä päähän. Pakollisista nähtävyyksistä Philadelphiassa vierailin myös vapauden kellon (mitä soitettiin jenkkien itsenäistyessä), Rocky-patsaan ja itäisen valtionvankilan (?) (esim. Al Capone) luona. Vierailin myös paikassa, missä ensimmäinen lisäys Yhdysvaltain perustuslakiin oli allekirjoitettu. Paikalliset eivät ymmärtäneet vitsiäni, kun yritin kysellä missä ja millä toinen lisäys oli allekirjoitettu.
Niin töitä. Teimme perustavaa työtä luodaksemme AIS (tieteenalani globaali kattojärjestö) opiskelijajaoston. Olimme aika yhtä mieltä monesta asiasta, kun loppupeleissä opiskelijatoiminta on aika samankaltaista paikkaan katsomatta. Koitimme tuoda kokoukseen vähän eurooppalaisen opiskelijatoiminnan särmää ja asennetta (?). Eiköhän siitä ihan hyvä tule.
Paluumatkalla vierailin vielä New Yorkin NUY Polylla ja Stern Business Schoolissa ihan noin ammatillisista syistä tapailemassa amerikkalaisia tieteenalan teräviä kulmia ja muita huippuja. Kävin myös tsekkaamassa elektronista musiikkia luukuttavan Cielo-klubin, hortoilemassa Broadwaylla, juomassa teetä Sohossa Mobyn kahvilassa ja lukemassa Imperiumia Manhattanin yllä ja Pääomaa Bronxissa.
Amerikkalaisten usko unelmaansa on jotenkin pelottava. Kai siihen on pakko uskoa, että kestää asua kapseloituneena kaiken sen kurjuuden keskellä. Lähes kaikki menestyneet ynnä imigrantit, joiden kanssa asiasta väänsin, tukivat sumeilematta amerikkalaista unelmaa. "Kyllä täällä voi heikoistakin asemista päästä sosiaaliseen nousuun." Eivätkä varmasti menisi edes autollaan Pohjois-Philadelphiaan. Pidin yhtälöä jotenkin äärimmäisen vaikeana. Erityisesti tulivat mieleen Galbraithin sanat siitä, että aina kun ihmiset alkavat juhlia uutta universaalista varakkuuden aikakautta on aika alkaa etsiä pommisuojaa.
Suomeen palaaminen tuntui hyvältä. Seuraavassa entryssä Lontoo lamassa.
Amerikan Yhdysvaltoihin suuntautunut matkani oli eräänlaista epäsuoraa jatkoa viime kesänä itäisen Keski-Euroopan matkalleni. Lensin New Yorkiin ja siirryin sieltä Manhattanin, Brooklynin ja Queensin kautta Pensylvanian asemalle suuntana 150 km etelään sijaitseva Philadelphia. New York oli kuin suoraan elokuvista, amerikkalaiset kultturelleja ja laittautuneita.
Minulle retki oli henkisesti aika hankala. En varsinaisesti ole mikään amerikkalaisen yhteiskuntajärjestyksen ylin ystävä ja on pakko sanoa, että matka valitettavasti vahvisti ennakkoluulojani. Tapasin monia todella mukavia ja sympaattisia ihmisiä, jotka olivat vilpittömän ilahtuneita tavatessaan uusia ja erilaisia ihmisiä. Tapasin myös small talkia ja teeskentelyä. Monellakin tapaa valtaetäisyydet tuntuivat suurilta ja vaikkapa opiskelijoiden kanssa tapahtuva alkoholin kohtuukulutus tuntui olevan esimerkiksi muille laitoksille toimiville tai jatko-opiskelijoille täysin vierasta. Kummaa.
New Yorkia on oikeastaan pakko verrata Lontooseen, jossa tätä entryä siis kirjoitan. Molemmat ovat tietynlaisia imperiumin pääkaupunkeja (vaikka Washington on nimellisesti, niin mielestäni New York noin niin kuin taloudellisesti (Wall Street) ja kulturellisesti (Broadway). Tai ehkä olisi sanottava olivat kansainvälisen imperiumin pääkaupunkeja, koska haalistuvan amerikkalaisen unelman sirpaleita oli kyllä havaittavissa. Lontoo tuntuu potkivan edelleen vaikka ihmiset juoksevat joka paikassa pakoon (elämäänsä?) eivätkä hymyile tai ehdi nauttia elämästään.
Molemmat paikat tuntuivat jotenkin odottavilta ja molemmissa laman jäljet näkyivät kuten bailout-packagen mainoksina seksikaupassa, credit crounch haircutissa tai cityn autioituvassa ilmapiirissä. Bileet on pidetty, kamat kasassa, viimeinen sammuttaa valot.
Olin majoittuneena Philadelphian Temple Universityn kampushotelliin. Kampus oli laitettu ja hieno, vanhoja todella korkeita taloja kunnostettu, kulissat kunnossa, kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Philadelphian keskustaan oli kolmisen kilometriä matkaa suoraan slummin läpi. Koska halusin nähdä muutakin kuin sitä unelmaa, päätin kävellä matkan keskustaan. Ajattelin vähän silleen, että tuskin siihen kuolisi ihan heti.
Heti kampusalueen ulkopuolella seutu oli todella köyhää. Kampuspoliisi vartioi sisäänkäyntiä kampukselle. Tiellä tyhjillään seisovia (uusia) liittovaltion lunastamia vuokrataloja, puoliksi autioituneita kerrostaloja kuin Beirutista ja poltettuja autonrämiä tienvarsilla. Seutu oli köyhempää kuin Puolan maaseudulla. Ainoana valkoisena miehenä sain pariikin otteeseen sankareita haastamaan kanssani riitaa. En ymmärrä miten ihmiset suostuvat jäämään sinne. Tai valitettavasti ymmärrän kyllä (kts. edellinen entryni), jenkeissä huumeiden ja television lisäksi pakotienä toimivat myös perinteiset uskonnot ja erityinen rahan kultti.
Kirjallisen edelläkävijän Edgar Allan Poe asuttama talo oli tuossa slummissa ja sitä vartioivat liittovaltion metsänvartijat. Poe oli asunut vanhassa talossa 1830-jotain viiva 1840-jotain ja kirjoittanut siellä muun muassa tarinoistaan Mustan kissan ja runoistaan Korpin. Miehen traaginen elämäntarina ja hämäräperäisissä oloissa tapahtunut kuolema Baltimoressa tuntuivat sopivan ränsistyneeseen seutuun kuin nenä päähän. Pakollisista nähtävyyksistä Philadelphiassa vierailin myös vapauden kellon (mitä soitettiin jenkkien itsenäistyessä), Rocky-patsaan ja itäisen valtionvankilan (?) (esim. Al Capone) luona. Vierailin myös paikassa, missä ensimmäinen lisäys Yhdysvaltain perustuslakiin oli allekirjoitettu. Paikalliset eivät ymmärtäneet vitsiäni, kun yritin kysellä missä ja millä toinen lisäys oli allekirjoitettu.
Niin töitä. Teimme perustavaa työtä luodaksemme AIS (tieteenalani globaali kattojärjestö) opiskelijajaoston. Olimme aika yhtä mieltä monesta asiasta, kun loppupeleissä opiskelijatoiminta on aika samankaltaista paikkaan katsomatta. Koitimme tuoda kokoukseen vähän eurooppalaisen opiskelijatoiminnan särmää ja asennetta (?). Eiköhän siitä ihan hyvä tule.
Paluumatkalla vierailin vielä New Yorkin NUY Polylla ja Stern Business Schoolissa ihan noin ammatillisista syistä tapailemassa amerikkalaisia tieteenalan teräviä kulmia ja muita huippuja. Kävin myös tsekkaamassa elektronista musiikkia luukuttavan Cielo-klubin, hortoilemassa Broadwaylla, juomassa teetä Sohossa Mobyn kahvilassa ja lukemassa Imperiumia Manhattanin yllä ja Pääomaa Bronxissa.
Amerikkalaisten usko unelmaansa on jotenkin pelottava. Kai siihen on pakko uskoa, että kestää asua kapseloituneena kaiken sen kurjuuden keskellä. Lähes kaikki menestyneet ynnä imigrantit, joiden kanssa asiasta väänsin, tukivat sumeilematta amerikkalaista unelmaa. "Kyllä täällä voi heikoistakin asemista päästä sosiaaliseen nousuun." Eivätkä varmasti menisi edes autollaan Pohjois-Philadelphiaan. Pidin yhtälöä jotenkin äärimmäisen vaikeana. Erityisesti tulivat mieleen Galbraithin sanat siitä, että aina kun ihmiset alkavat juhlia uutta universaalista varakkuuden aikakautta on aika alkaa etsiä pommisuojaa.
Suomeen palaaminen tuntui hyvältä. Seuraavassa entryssä Lontoo lamassa.
0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home