Slide 16 of 18
Notes:
Lapsiperheiden tukien osuus bruttokansantuotteesta pienenee lapsimäärän
vähetessä, jos nykyinen alhainen syntyvyys jatkuu (KELA 1999).
Bruttokansantuotteeseen syntyvää pelivaraa olisi hyvä
kohdistaa perhekoon kasvukynnysten poistamiseen. Kolmannesta lapsesta
alkavan perhekoon kasvukynnyksen kovuutta kuvaa, että aborttien suhde
syntyneisiin on suurin välillä 3-5 lasta (STAKES, Aborttitilasto
1997, Suomen tilastollinen vuosikirja 1998).
Yhteiskunnan ei tulisi lainsäädännössä
ottaa tavoitteeksi mitään ihanneperhekokoa. Keskimääräisiä
lapsilukuja ja keski-ikälukuja siitä milloin ensimmäinen
lapsi tehdään, voidaan käyttää mittareina perheiden
hyvinvoinnista ja yhteiskunnan perhepolitiikan onnistumisesta. Niitä
ei tule kuitenkaan käyttää velvoitteena ja kannustimina
johonkin perhekokoon. (Väestöliitto: perhepoliittinen ohjelma,
1998). Toisaalta ei tule myöskään kaventaa edellytyksiä
lapsimäärän kasvuun. Perhekoon kasvu yli kahden lapsen on
arvo- ja elämäntapavalinta, jolle hyvinvointiin tähtäävässä
pohjoismaisessa laskevan syntyvyyden yhteiskunnassa tulee olla sijaa. Lapsimäärä
pitäisikin voida valita vapaasti perheen omista lähtökohdista.
Perheellä tulisi olla taloudelliset mahdollisuudet valita lasten
hoitotapa itse. Yhteiskunnan tulisi tukea eri hoitotapoja lapsimääriin
suhteutettuna tasapuolisesti, myös monen eri-ikäisen lapsen hoitoa
kotona. Uusia menettelyjä, esimerkiksi palveluseteleitä, käyttäen
yhteiskunnan menot eivät välttämättä edes olennaisesti
kasva, vaikka lasten kokonaismäärä kasvaisi (vrt. Palokangas:
Säätelyn vaikutus lasten päivähoitopalvelujen kustannustehokkuuteen,
lisensiaattitutkimus, Tampereen yliopisto 1999).
Hoitotavasta riippumatta useita lapsia hoitavan toimeentulo-, eläke-
ja sosiaaliturvan tulee olla kunnossa. On kohtuullista, että vieraaseen
hoitajaan nähden myös lasten synnyttäjälle saadaan
tähän tasavertaiset taloudelliset edellytykset.