Henkilökultti

maanantai, tammikuu 27, 2003

Luin ranskanharjoituksekseni Nizzasta hankkimani D&D-kirjojen ensimmäisen osan(La tombe du dragon) vihdoin loppuun. En oikeastaan kokenut ranskankieleni parantuneen tippaakaan suorituksen aikana tai ainakaan sen ansiosta. Ilmeisesti kielitaitoni kuitenkin palautuu, koska pystyn jo käymään merkityksellisiä keskusteluja luokkatoverieni kanssa ranskaksi ja sain pidettyä jopa ennen joulua esitelmäni Aki Kaurismäen elokuvista.

Pingisprojektini ei ole oikein ottanut tulta siipiensä alla. Voisin yrittää tätä ehkä kuitenkin vielä kuluvana perjantaina.

Filosofian laitoksella alkoi ihan kipeä kurssi: Subjektin eroosio - johdatus ranskalaiseen nykyfilosofiaan. Heideggerin ja Hegelin lentelivät jo ensimmäisellä tunnilla siihen malliin, että kurssi menee pipilistani kärkeen. Ensimmäinen tunti aloitettiin toteamalla, että vaivalla Uuden ajan alussa syntynyt subjekti kuoli 1930-luvulla. Kurssin tarkoituksena olisi siten paitsi kaivaa ruumis esiin ja kostaa historian vääryydet, myös suorittaa ruumiinavaus. Syvästi syrjäytyneet puheenvuorot maailman tilasta ja ihmisen tarkoituksettomuudesta viehättivät kovasti. Pitäisiköhän ruveta intellektuelliksi?

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home